Ladataan...

Ennen vuoden maailmanympärimatkaamme päätimme, että haluamme tehdä jossain vaiheessa vapaaehtoistöitä. Liityimme Workaway-sivustolle, jonka kautta voi helposti etsiä erilaisia projekteja ympäri maailman. Workaway perustuu nimestään huolimatta enemmän kulttuurivaihtoon kuin työntekoon. Kuka tahansa voi ilmoittaa projektin sivustolle, joten Workawayn kautta tavoittaa tahoja, joita ei isojen järjestöjen kautta löydä (tämä voi olla sekä hyvä että huono asia). Vapaaehtoisprojekteja on laidasta laitaan, mutta yhteistä kaikille projekteille on, että ”työtä” vastaan tarjotaan majoitus ja/tai ruoka (osa hosteista veloittaa ylläpitomaksun), ja tunteja ei pitäisi kertyä enempää kuin 6 tuntia 5 päivänä viikossa.

Vapaaehtoisturismia (volontourism) usein kritisoidaan, ja koetaan, että länsimaalaisista on kohteessa enemmän haittaa kuin hyötyä. Vapaaehtoismatkailua on viime vuosina ilmiön yleistyttyä tutkittu paljon, ja moni on sitä mieltä, että useimmiten on kyse enemmän matkailijan egon pönkityksestä kuin kestävästä kehityksestä ja oikeasti merkityksellisestä toiminnasta. Rohkeimmat väittävät, että vapaaehtoisturismi on uusi kolonialismin muoto. Toki vapaaehtoistyöhön voi liittyä myös hyväksikäyttötilanteita vastaanottajan taholta, esim. vapaaehtoinen raataa palkkatöihin verrattavissa töissä ilman korvausta. Olen miettinyt näitä teemoja viime vuosina paljon, ja haluan matkustaa mahdollisimman ekologisesti ja eettisesti. Suhtaudun siis itsekin skeptisesti vapaaehtoistöihin, mutta uskon, että on mahdollista löytää myös merkityksellisiä projekteja, joissa

a)    vapaaehtoisesta on oikeasti hyötyä vastaanottavalle taholle

b)    vapaaehtoinen ei vie mahdollista työpaikkaa paikalliselta

c)    vapaaehtoinen voi tuoda yhteisöön jotain uutta (kykyjä, ideoita)

Päätimme kokeilla Workawayta Mongoliassa, ja hakemuksen sekä viestittelyn jälkeen meidät toivotettiin tervetulleeksi Muruniin, Pohjois-Mongoliaan 800 kilometrin matkan päähän Ulan Batorista. Hostimme Saraa pyörittää majataloa, osallistuu kunnallispolitiikkaan, koordinoi naisasiajärjestöä ja harjoittaa ekologista viljelyä. Oikeastaan hän on Murunissa tietynlainen go-to person, jolta paikalliset hakevat apua oli sitten kyseessä uudet talvikengät tai ideat, miten luoda jotain uutta kierrätysmateriaaleista. Näiden teemojen ympärillä myös meidän projektimme pyöri. Lisäksi autoimme majatalon askareissa, puiden pilkkomisessa (Murunissa oli kylmä!), puutarhassa ja kotitöissä. Askartelimme tölkeistä retkikeittimiä ja muovipulloista roikkuvia istutusastioita. Autoimme myös nettisivuston, sosiaalisen median, valokuvaamisen ja nettimarkkinoinnin kanssa. Majatalon normaalit työntekijät ensin hieman ihmettelivät meitä, mutta jatkoivat kuitenkin toimiaan normaalisti.

Saraa oli erittäin kiireinen koko visiittimme ajan, koska Mongoliassa oli vaalikampanjointi kuumimmillaan. Monella perheellä ei Murunissa ole nettiä, joten ehdokkaana ollut Saraa kiersi joka päivä n. 200 perheen luona kertomassa tavoitteistaan. Mongoliassa on paljon korruptiota, ja asenne poliitikkoihin erittäin huono. Saraa saa siis tehdä paljon työtä sen eteen, että ihmiset luottaisivat häneen ja demokraattiseen puolueeseen. Pääsimme mekin tutustumaan puolueen toimistoon. Vaalien jälkeen sain pettyneeltä Saraalta viestin, että MPRP (Mongolian People’s Revolutionary Party) olisi lahjonut köyhiä äänestäjiä, ja näin voittanut vaalit. En tiedä, mikä oli todellinen tilanne (vaaleista löytyy tietoa lähinnä mongoliaksi), mutta Saraa sanoi kuitenkin oppineensa paljon kampanjasta, ja keksineensä uusia keinoja paikallisten asukkaiden aktivoimiseksi.

Hauskinta vapaaehtoisviikkomme aikana oli englannin treenaaminen muutaman paikallisen kanssa. Saraa infoaa aina kylässä, kun vapaaehtoisia on tulossa, ja halukkaat voivat tulla harjoittelemaan englantia. En kutsuisi tätä kielen opettamiseksi vaan enemmänkin yhdessäoloksi, jonka ideana on aktivoida mongolialaisten passiivista kielitaitoa. ”Oppilaamme” Bonza ja Ure olivat todella symppiksiä, ja tunnit heidän kanssaan vierähtivät todella nopeasti. 33-vuotias Bonza kävi aikanaan vain kolme vuotta koulua, ja on nyt aikuisiällä aloittanut englannin opiskelun itse. Soittelimme yhdessä kitaraa, pelasimme shakkia, kävelimme ympäri karunkaunista kaupunkia, tutustuimme Bonzan ihanaan perheeseen (paikalliseen tapaan neljä sukupolvea saman katon alla) ja haaveilimme yhdessä tulevaisuudesta, jossa kohtaamme Bonzan unelmakaupungissa New Yorkissa. Perjantai-iltana päädyimme laulamaan karaokea, jonne klassisen rockin ystävä Bonza oli houkutellut meitä jo monta päivää. Lauloimme Chrisun kanssa duettona mm. A Whole New World, The Sound of Silence ja Barbie Girl. Hollantilainen ystävämme purki erotuskaansa huutamalla Since You Been Gonen, ja ilta päättyi yhteislauluversioon Linkin Parkin In The Endista.

Meillä oli projektin aikana kaksi vapaapäivää, jolloin suuntasimme Hövsgöl-järvelle nauttimaan luonnosta. Edellisen illan karaoke painoi niskassa, mutta vaelsimme 15 kilometriä yhden Mongolian suosituimpiin turistikohteisiin kuuluvan järven rannoilla. Täydellistä vastapainoa kaupunkiviikolle.

Pohjoinen Mongolia kohteli meitä hyvin, ja Saraa oli myös tyytyväinen vierailuumme. Puhuimme myös mahdollisesta yhteistyöstä jatkossa. Ideana on järjestää Suomeen palattuamme vaatekeräys Murunin lapsille, joista monet kulkevat -40 asteen pakkasessa rikkinäisissä kengissä ja huonoissa vaatteissa. Vaatteiden lisäksi pohjoisessa on pulaa myös hyvälaatuisista ja turvallisista ratsastustarvikkeista. Mongoliassa hevoset ovat elämäntapa, mutta varusteet paikoin erittäin huonolaatuisia. Uskon siis, että tarinamme Saraan kanssa saa vielä jatkoa.

 

OLETKO ITSE OLLUT VAPAAEHTOISTÖISSÄ? MINNE HALUAISIT LÄHTEÄ? USKOTKO, ETTÄ VAPAAEHTOISTURISMISTA ON ENEMMÄN HAITTAA KUIN HYÖTYÄ?

Seuraathan jo reissuamme Facebookissa ja Instagramissa?

 

Lue myös:

Mongolialaista elämänmenoa

Laulavat hiekat, liekehtivät kalliot - kiertomatka Gobin autiomaassa

 

Share

Ladataan...

Vieläkö on villihevosia?

Ja vieläkö jossain mongolialainen, laulaa ja tanssii hampaaton papparainen?

Sulkea sisään jurtan Ellan pakkanen voi.

Vieläkö kurlaa ulkona lemmut noi?

 

Jos keskiyöllä kaakosta kuulet, kun hevoslauma pustalla nelistää.

Sulje silmät ja kylmät pohjoistuulet sinut kuskien jurttaan korttipeliin helistää.

Siellä matami rumimmasta rumin suolateensä saa.

Ja sitten sattui se ihme kaikkein kummin: Sinut avukseen vessaa tyhjäämään haluaa.

Älä pakoon lähde kakan tummaa hurmaa.

Siihen yhtyy koko huutava korealaisjoukko.

Älä matamin hellää pyyntöä surmaa, vaan apuun lähde mukanasi iso paperitukko.

 

***

Täällä hassuttelevat maailmanmatkaajat, moi! Tuli laulettua Mongoliassa Villihevosia-biisiä niin paljon, että keksittiin siihen uudet sanat.

 

Kuvat: Orkhonin laakso ja Semi Gobi Keski-Mongoliassa

 

Lue myös:

Mongolialaista elämänmenoa

Laulavat hiekat, liekehtivät kalliot - kiertomatka Gobin autiomaassa

Share

Ladataan...

Gobista Keski-Mongoliaan siirryttäessä maisemat muuttuvat vehreämmiksi ja vuoristomaisemmiksi. Ajoimme Gobista Orkhonin laaksoon erittäin vähän käytettyä reittiä, joten vastaan tuli vain pieniä yhden perheen leirejä. Niin maaseudulla kuin kaupungin laitamilla useat mongolialaiset asuvat edelleen pyöreissä gereissä, joihin suomen kielessä yleensä viitataan jurtta-sanalla. Mongolialaiset ovat kuitenkin tarkkoja turistien käyttämistä termeistä. Yurt eroaa geristä, ja muistuttaa enemmän intiaanien tiipiitä tai saamelaisten kotaa. Tällaisia kolmion muotoisia pystyrakennelmia löytyy Pohjois-Mongoliasta, jossa esimerkiksi Tsaatan-heimo eli ”poroihmiset” asustavat. Selvyyden vuoksi viittaan gereihin jurtta-sanalla blogissakin.

Yleensä perheellä on yksi jurtta, jossa oleskellaan, nukutaan ja kokataan. Sen lisäksi saattaa olla toinen jurtta varastona tai turisteja varten. Monilla oli myös kontti varastointia varten. Matkailusta elantonsa saavilla saattaa toki olla 5-10 jurttaakin. Jurttaleiriin kuuluu myös vessa, joka on yleensä reikä maassa ja puinen hökötys sen ympärillä. Toki näimme hienompiakin virityksiä. Ihan alkukantaista jurtta-asuminen ei kuitenkaan ole, koska monilla oli satelliittiantennit jurtan katolla ja telkkari pauhaamassa.

Kuten Chrisu viime postauksessa mainitsi, moni perhe oli jo suuntamassa talvileiriinsä. Nomadiperheet muuttavat 1-4 kertaa vuodessa riippuen sääolosuhteista, ja leiriä ympäröivän maaperän kunnosta. Onko eläimille tarpeeksi ruokaa? Missä kunnossa nurmi on? Eläimet siis laiduntavat täysin vapaana. Jotenkin isännät kuitenkin löytävät eläimensä vuorilta kymmenienkin kilometrien matkan päästä. Nykypäivänä yleisin paimentamisen väline on moottoripyörä. Lokakuu olikin mielenkiintoinen aika vierailla Mongoliassa, kun paimentolaiset ”etsivät” eläimiään vuorilta. Talvileiriin rakennetaan yleensä suoja eläimille, ja se sijaitsee yleensä lähempänä isompaa kylää. Yhä useampi mongolialainen myös muuttaa talveksi asuntoon johonkin lähikaupunkiin, mutta moni on kamiinan varassa myös -40 asteen pakkasessa.

Lähimpään kylään on helposti kymmenien ja kymmenien kilometrien matka. Useaan otteeseen kuskimme antoi kyydin kylään suuntaaville lapsille. Lapset aloittavat 6-vuotiaana koulun, ja joutuvat jättämään kotinsa. Viikot lapset asuvat lähimmässä kylässä. Osalla kouluista on asuntola, osa lapsista asustaa sukulaisten luona tai jompikumpi vanhemmista muuttaa lapsen mukana kylään. ”Normaalia” perhe-elämää on siis suhteelliseen hankalaa viettää.

Mongolialainen ruoka on kulinaristin näkökulmasta hyvin yksinkertaista. Lihaa, riisiä, maitotuotteita ja leivonnaisia. Porkkana ja peruna ovat käytetyimmät vihannekset. Yleisin juoma on milk tea, jossa on teetä, maitoa ja suolaa. Monet mongolialaiset karttavat ulkomaisia, etenkin kiinalaisia, vihanneksia saasteiden ja myrkkyjen takia. Toki pääkaupungista löytyy kaikkea vegaaniravintoloista korealaisiin herkkuihin.

Mongolialaiset ovat taikauskoista väkeä. Kharkhorinin lähellä tutustuimme peniskiveen, jonka luokse monet mongolialaiset vaeltavat hedelmällisyyden toivossa. Jos pariskunnalla on vaikeuksia lapsen saamisessa, nainen menee istumaan peniskiven päälle. Tämän uskotaan tuovan hedelmällisyyttä. Lapsen syntymän jälkeen pariskunnat palaavat peniskivelle kiitosretkelle. Valitettavasti emme saaneet peniskivestä kuvaa. Kaikenlaisia muitakin ”energiakiviä” tuli kosketeltua Mongoliassa. Buddhismin lisäksi kaikenlaiset luonnonuskonnot ovat siis voimissaan.

Yksi asia on varmaa: mongolialaiset rakastavat musiikkia! Karaokebaareja on pienissäkin kylissä, ja kaikenlainen hoilotus on yleistä, oltiin sitten hevosen selässä tai kylänraitilla. 11 päivää pakun kyydissä tuli kuultua samat biisit satoja kertoja – tässä muutama ”suosikkimme”:

 

Lue myös:

Vapaaehtoistyö Mongoliassa

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI

Share

Pages