Ladataan...

Hei siellä! Olen aloittanut tämän postauksen ainakin viisi kuusi seitsemän kertaa ja joka kerralla se on jäänyt pariin kappaleeseen. Postauksen aihe on myös vaihtunut viisi kuusi seitsemän kertaa - olen aloittanut kirjoittamaan meidän tämänhetkisestä elämästä ja haasteista, meidän tulevaisuuden suunnitelmista, minun kokemuksista työssäkäyvänä äitinä, ja niin edelleen.

Olen myös lukenut edelliseen postaukseen tulleet kommentit ja ounastelut blogin hiljaisuuden syistä. Nyt viimeinen kommentti tuli ykköslukijaltani Riikkikseltä ja ihan rehellisesti tunsin kyllä piston omantunnon kohdalla. Voin onnekseni paljastaa, että meillä on kaikki hienosti! Kiitos paljon sympatioista ja pahoittelut hiljaisuudesta. Olen ollut kyllä epäkohteiliaan passiivinen blogini suhteen, te lukijat kuitenkin tsemppasitte niin paljon tämän matkan aikana! Mutta toivottavasti osittain hyväksytte syyksi nykyisen t-o-d-e-l-l-a vauhdikkaan arkemme, työt ja vilkkaat kaksoset pitävät meidän niin kiireisinä, että välillä tuntuu ettei ole aikaa edes hengähtää, saati sitten keskittyä kirjoittamiseen. 

Blogipostauksen aiheeksi valikoitui "Matkalla äidiksi", koska onhan tämä viimeinen vuosi ja yhdeksän kymmenen kuukautta ollut myös melkoinen opintomatka äidiksi. Olen ymmärtänyt, että sanat äiti ja äitiys tarkoittavat yhtä monta eri asiaa kuin on äitejäkin! Jokainen äiti on omanlaisensa ja jokainen perhe on omanlaisensa.

Olin kotona lasten kanssa heidän ensimmäiset 15 kuukautta, reilu 5 kuukautta pidempään kuin alunperin suunnittelin kiitos (siis näin jälkikäteen siis todella vilpittömästi kiitos!) edellisen työnantajani. Vauva-aika oli todella helppoa ja ihanaa. Varmasti miljoona kertaa helpompaa kuin synnyttäneillä äidellä, koska minä ja mieheni hypättiin vanhemmuuteen hyvin levänneinä ilman raskauden, synnytyksen tai imetyksen tuomia haasteita. Vauva-aika täyttyi pitkistä vaunulenkeista, aurinkoisista kesäpäivistä ja myöhemmin raikkaista syyspäivistä. Vauvelit köllöttelivät ensin selällään ja sitten mahallaan ja jossain vaiheessa viime syksynä tuntui että he olivat ikuisuuden vauvoja. Talven koittaessa myös flunssat ja korvatulehdukset löysivät tiensä meille ja noin marraskuusta maaliskuuhun lapset olivat enemmän tai vähemmän kipeitä. 

Kaksosten oppiessa ryömimään ja kävelemään, myös heidän hoitaminen kävi astetta haasteellisemmaksi. Ja meno on vain kiihtynyt siitä. Alkuun riitti rajata leikkialuetta tuoleilla tai sohvatyynyillä. Sitten tuli mukaan leikkikehärakennelmat. Jossain vaiheessa (en edes muista enää milloin, alkukesästä ehkä) eivät nekään enää riittäneet innokkaita tutkimusmatkailijoita. Ja nykyään koko koti on vapaata riistaa. Kummasti keittiön alimmat kaapit ovat tyhjentyneet, samoin matalampien lipastojen ja hyllyjen päälliset. Pesuaineet, lasitavarat, avaimet, kaukosäätimet ja muut vastaavat ovat löytäneet paikkansa niin korkealta kuin mahdollista. Nyt viimeisen kuukauden aikana mukaan ovat tulleet myös ensimmäinen uhma, tytön eroahdistus sekä kummallekin aimo annos sisaruskateutta, eli haastetta riittää kyllä! 

Työelämään siirryin kesäkuussa, lasten siis ollessa sen 15 kuukautta. Olen kyllä iloinen tuosta viidestä lisäkuukaudesta kotona. Lapset todella kasvoivat tuossa välissä vauvoista taaperoiksi ja heidän jättäminen kokopäiväsesti lastenhoitajalle oli siten paljon helpompaa! Mehän siis hankittiin walk-in nanny, eli hän ei asu meillä vaan hoitaa lapsia päivät. Asuinmaassamme päiväkodit maksavat mansikoita (siis yli 10 kertaa enemmän kuin mitä Suomessa siitä pitää kuluttajan maksaa!) ja sillä kahden lapsen kanssa nanny ei ole yhtään kalliimpi kuin päiväkoti. Ja meidän nanny on maailman paras! Hän on luotettava, ystävällinen, rauhallinen ja ammattimainen.

Tämän lisäksi me vanhemmat olemme paljon joustavampia omien töidemme kanssa ja voimme sopia nannyn työajat meidän töiden mukaan, eikä meidän tarvitse aamuisin ja iltaisin viedä tai tuoda lapsia mihinkään. Minulla on myös mahdollisuus tehdä kerran viikossa kotitoimistoa, jolloin olen pitkin päivää lasten kanssa. Yleensä tuolloin nanny lähtee aikaisemmin ja itse ehdin vielä leikkipuistoon lasten kanssa ja teen loput työt lasten mentyä nukkumaan. Silkkaa luksusta!

Tämän ensimmäinen vajaan kahden vuoden aikana olen käynyt melkoisen matkan äidiksi. Äidin rooli on suurin ja tärkein roolini, muttei kaikki. Yksi iso osa on työminä ja ura. Uusi roolini on todella mielenkiintoinen. Olen oppinut paljon ja olen saanut hyvää palautetta. Olen myös ymmärtänyt, etten olisi täysin onnellinen ilman töitä. Minun pitää saada toteuttaa itseäni kodin ulkopuolella ja loppupeleissä olen parempi äiti näin. Vaikka nuo 15 kuukautta menivät hienosti, niin voin kuvitella, että viimeisen puolen vuoden aikana olisin ollut kotiäitiyteni rajoilla. Tällä hetkellä elämä lasten kanssa on niin intensiivistä, ettei sitä jaksaisi 24/7. Minusta on mahtavaa, että tuon intensiivisyyden voi jakaa nannyn kanssa - hän hoitaa lapsia arkipäivät, ja me hoidamme kokonaisvastuun, illat, viikonloput ja lomat. Näin myös jaksamme olla lasten kanssa oikeasti läsnä ja tämä on meille kaikille ehdottomasti paras ratkaisu.

Toinen iso osa on myös minä itse ilman lapsia. Lapset mullistavat elämän ja se ei koskaan ole niin kuin ennen, mutta äitiys ei tee minusta jotain muuta, uutta ihmistä. Olen yhä edelleen se sama ihminen, nainen, kuin mitä olin ennen maaliskuuta 2016. Tai ehkä en vain anna äitiyden viedä minua kokonaan mukanaan, vaan pidän vanhasta minusta kiinni. Tämä tarkoittaa käytännössä, että edelleen tapaan ystäviäni, käyn ulkona, harrastan - ajan ja jaksamisen ehdoilla. Keväällä olin muutaman päivän Berliinissä ystäväni kanssa, syksyllä pitkän viikonlopun Nizzassa toisen ystäväni kanssa. Ilman perhettä! Tällä hetkellä tuo muutama päivä on ihan maksimi, enempää en voisi olla ilman pikkuisiani ja kieltämättä välillä oli ikävä kova. Mutta kuitenkin, nuo pienet reissut tekivät todella hyvää ja on helpottavaa (ehkä myös hieman haikeaa) huomata, miten maailma pyörii ja lapset ovat tyytyväisiä, vaikka äiti olisi muutaman päivän poissa. Olen mieheni kanssa sopineet, että kannustamme toisiamme ottamaan aikaa ystävien kanssa. 

Tähän saakka pääsin noin kolme viikkoa sitten. Nyt tulee sitten tekstiä suoraan näppikseltä tänään 12.1.2018. Olen miettinyt paljon blogin jatkoa. Siis blogi tällaisenaan ja sijaissynnytystarinamme tältä osin on loppumassa kuten suunnilteltu. Mutta viime viikkoina olen miettinyt kuumeisesti kirjoittamisen jatkamista. Haluaisin kirjoittaa edelleen, analysoida ja purkaa elämäämme. Haluaisin myös viedä päätökseen aloittamani kirjaprojektin. Haluaisin tehdä paljon muutakin; liittyä jälleen lentopalloporukkaan, tehdä jatko-opintoja, aloittaa lopulta Koko Suomi Leipoo -kirjan leipomisurakkani, ottaa lisävastuuta töissä ja niin edelleen. Ja samalla minulla on vilkkaat taaperokaksoset, 100% työ ja paljon muutakin (näistä lisää ehkä myöhemmin). Eli miten voisin sitoutua mihinkään blogiin tai kirjoitusurakkaan?! Tämä on osaltaan viivyttänyt blogin päivittymistä, sillä minulla on jäljellä kaksi postausta ja ennen viimeistä postausta jatkosuunnitelmat pitäisi olla selvillä. Aika näyttää.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!!!

 

Ladataan...

Heipä hei, palaanpa jälleen blogin pariin. Minua haastateltiin vastikään akateemiseen tutkimuseen sijaissynnytysjärjestelyjä koskien. Tuttuun tapaani jaarittelin ummet ja lammet, voi tutkijaparkaa - minun haastattelussa riittää litteroitavaa. :)

Lupasin lähettää hänelle myös erittelyn sijaissynnytysmatkamme kustannuksista, joten nyt oli korkea aika lopulta niputtaa ne yhteen. Olkaattes hyvä.

  • Sijaissynnytystoimiston palkkio $23k
  • Non-medical screening $2,5k
  • Hedelmöitysklinikka (sijaisynnytys + munasolun luovutus) $42k
  • Sijaissynnyttäjän palkkio $30k + $5k (kaksoset)
  • Sijaissynnyttäjän kulut (menetetyt palkat, vakuutukset, kulukorvaukset) $28k
  • Sairaalakustannukset (omavastuu) $2k
  • Lakikulut $5k
  • Lisäksi meidän matkakulut ja asuminen, siskoni matkakulut ja asuminen $12,5k
  • Yhteensä $150k

Iso raha. Ei siitä pääse mihinkään. Meillä oli siihen varaa, monella muulla lapsettomuudesta kärsivällä ei ole. Juurikin sen vuoksi sijaissynnytys pitäisi sallia myös Suomessa, ettei tämä olisi vain hyvätuloisten mahdollisuus. Enemmän sijaissynnytystoimistomme hinnoittelusta löytyy mm. täällä. Hinnat ovat näköjään nousseet joilta kohdin paljonkin meidän matkastamme.

---

 

Sitten nopeat kuulumiset meidän vauhdikkaasta elämästä. On ollut tosiaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita - jopa ensimmäinen tapaturma. :( Viime viikolla eräänä iltana lapsukaiset tuttuun tapaansa huitelivat ympäriinsä minun kokkaillessa ja mieheni maksaessa laskuja vierashuoneessa. Temmellyksen keskellä poju huitaisi vierashuoneen nurkassa seisovan kokoontaitetun kuivaustelineen ja se kaatui typsyn varpaille. Ei tullut mustelmaa tai ruhjetta vaan yhden varpaan pää lähes leikkaauntui irti!!!!! Kuulin heti itkusta, että nyt kävi pahasti ja paikalle juostessani aloin kirkumaan there is blood, there is blood!

Miehenikin hyppäsi katsomaan ja olimme molemmat melko järkyttyneitä, kun näimme varpaan pään olevan vain pienestä kohdasta kiinni ja veren pulppuavan. Jotenkin saimme itsemme organisoitua; minä huuhtelin varvasta kylmällä vedellä miehen soittaessa lääkärille (olimme lomakodissamme, emmekä sairaalaan läheisyydessä). Viisi minuuttia myöhemmin sairaanhoitaja jo laittoi sidettä ja pari tuntia myöhemmin tyttö lopulta rauhoittui rauhoittavien tiimoilta ja lääkäri pääsi tikkaamaan varpaan. Mieheni piti huolta tytöstä, kun minä taas viihdytin poikaa ja kävin nopeasti kotona syöttämässä iltapuurot. 

Nyt reilua viikkoa myöhemmin voin jo melkein sanoa, loppu hyvin kaikki hyvin. Tyttö oli seuraavan päivän todella väsynyt, mutta siitä eteenpäin ei ole side menoa haitannut. Onneksi (loistava!!!) lastenhoitajamme on sairaanhoitaja ja hän on auttanut siteiden vaihtamisen kanssa ja katsonut, että haava näyttää siistiltä. Torstaina meillä on viimeinen tsekkaus lääkärissä ja luultavasti toivottavasti voimme unohtaa koko tapauksen. Tai sen verran tuo tapaturma on ollut mielessä, että lopulta päätimme käydä läpi mieheni kanssa perusteellisesti, miten menetellä missäkin tapaturmassa. Mitä tehdä ensimmäiseksi, mihin soittaa, jne. Kahden vilkkaan 1.5-vuotiaan taaperon kanssa kaikki on mahdollista...

Mutta nyt nukkumaan. Öitä!

Ladataan...

Aloitin tämän(kin) postauksen kirjoittamisen jo jokin aika sitten. Tuolloin kirjoitin seuraavaa: “Juttelin juuri siskoni kanssa. Sen saman siskon, jonka kanssa seikkailtiin Oregonissa keväällä 2015, piikitettiin hormooneja ja jännättiin munasolujen määrää. Noista munasoluista kehittyivät alkiot Ykkönen ja Kolmonen. Nuo sisukkaat alkiot laitettiin Jenniferin kohtuun ja ne kasvoivat ensin sikiöiksi, sitten vauvoiksi ja nyt ne ovat saavuttaneet reilun 16 kuukauden iän. Meidän suuri unelmamme ja onnemme -  touhukkaat taaperomme.”

Tuon puhelinkeskustelun aikaan siskoni oli viimeisillään raskaana. Vaikka siskollani ei olisi ollutkaan sitä mitään vastaan, en halunnut asiasta kirjoittaa blogiin. Oman “raskauteni” ja tarinani halusin jakaa kaikkine käänteineen, mutta siskoni matkan äidiksi halusin pitää hänen yksityisasianaan. Ilokseni voin nyt paljastaa, että meidän pikkuiset saivat terveen ja potran serkkutytön viikko sitten! Olen niin onnellinen siskoni ja hänen miehensä puolesta! Se onni, jonka siskoni antoi meille, saa hän nyt itse kokea. Uusi elämä on niin ihmeellinen asia. Ihmeellinen ja onnellinen.

Meidänkin elämä on hiljattain muuttunut melkoisesti. Hyppäsin “working mom” -rooliin kuukausi sitten kesäkuun puolessa välissä. Toistaiseksi olen viihtynyt uudessa firmassa, tiimissä ja toimenkuvassa erinomaisesti. Jo toisen haastattelun jälkeen minussa heräsi ajatus, että ehkä viime talviset potkut olivatkin onnenpotkut! Ehkä niin kuuluikin käydä, ehkä se olikin vain sysäys johonkin paljon parempaan. Olin viimeisten vuosien aikana tottunut jatkuvaan kiireeseen ja stressiin. Typerän pitkiin työpäiviin, korkokenkiin ja kilpailuun. Se kaikki on uudessa työssä erilaista. Ihmisillä on aikaa. Aikaa tervehtiä, hymyillä. Aikaa tulla esittäytymään ja kysymään, että oletko sinä se uusi tiimiläinen. Se tuntuu hyvältä. Kaiken lisäksi itse rooli on mielenkiintoinen ja monipuolinen, joten kuukauden kokemuksella voin sanoa tehneeni oikean ratkaisun.

Jos työt ovat lähteneet hyvin käyntiin, niin vieläkin iloisempi olen siitä, miten hyvin uusi arkemme on alkanut rullaamaan! Lastenhoitajamme alkoi siis tekemään meille töitä täysipäiväisesti ja hän on myös ollut valmis ottamaan isompaa roolia. Hän suunnittelee lasten ruoat, käy kaupassa ja valmistaa ne. Hän on esittänyt meille listan asioista, joita voisi tehdä lasten kanssa. Hän voisi järjestää leikkitreffejä ja pikkuiset tapaisivat muita lapsia, he voisivat tehdä silloin tällöin pieniä retkiä esim. eläintarhaan. Tuo kaikki kuulostaa todella hyvältä ja tiedän lasteni olevan hyvissä käsissä minun keskittyessä omiin töihini. Lastenhoitaja lähettää myös päivittäin muutaman kuvat päivän touhuista. Voitte kuvitella, että tietokoneen ruudun edessä tai neukkarissa miitingin alkua odotellessa ne saavat hymyn äidin huulille.

Minulle on tärkeää, että minä olen antamassa halit, kun lapset heräävät aamulla seitsemän kahdeksan välillä, sekä että olen leikittämässä illan viimeiset leikit, antamassa iltamaidot ja hampipesut ennen kuin pienet menevät nukkumaan puoli kahdeksalta. Toistaiseksi olen siinä onnistunut. Jossain vaiheessa esitän pomolleni, josko voisin lähteä kerran viikossa aikaisemmin ja lasten mentyä nukkumaan tekisin pari tuntia töitä kotoa. Tuollaisilla pienillä asioilla ja joustoilla saa ihmeitä aikaan ja perhe-elämän yhdistettyä työelämään. En suostu uskomaan, että ne ovat toisiaan poissulkevia asioita.

Kaiken kaikkiaan meidän elämä kulkee omalla rytmillään. Nyt on sunnuntai ja lapset heräilevät juuri päiväuniltaan. Aamulla kävimme leikkipuistossa leikkimässä ja iltapäivän ohjelma on iloisesti avoin. Ilma on aurinkoisen kesäinen. Mikään ei voisi olla paremmin.

Kiitos teille rakkaat lukijat kärsivällisyydestä ja kärsimättömyydestä. Olen samaa mieltä kaikista kommenteistanne, että onhan tämä blogin loppu ollut ihan luvattoman h-i-d-a-s-t-a.. Mutta se myös kuvastaa luonnettani todella hyvin. Kun johonkin ryhdyn, hyppään siihen antaumuksella ja intohimolla. Kun sitten päätän siirtyä eteenpäin, on vaikeaa enää katsoa taaksepäin. Muutama postaus siis jäljellä! Ainakin raha-asiosta tulee postaus. Mistäs muusta pitäisi vielä kirjoittaa?

Pages