Ladataan...

En ollut uusinut passiani heti naimisiinmenon jälkeen, koska en pitänyt sitä siinä hetkessä heti tarpeellisena. Ajattelin, että ihan turhaan uusin sen saman tien, kun se kuitenkin alkaa heti vanhenemaan. Uusisin sen sitten, kun sitä oikeasti tarvitsen.

No, kuten edellisestä postauksesta kävikin jo ilmi, tarve passille tuli yllättävän nopeasti. Viikko on lyhyt aika, ja en halunnut missään nimessä ottaa sitä riskiä, ettei normaalisti tilattu passi ehtisikään saapua. Pikapassi oli mun kohdalla siis valitettavasti ainoa vaihtoehto, ja onneksi niissäkin on mahdollisuus valita nopein mahdollinen toimitus, jos sellaista tarvitsee. Kun varasimme lennot sunnuntaina, halusin heti alkaa järjestelemään asioita, koska vihaan sitä, että niiden hoitamista pitkitetään viimeiseen mahdolliseen päivään saakka. Aloimme siis heti selvittämään, pääsisinkö jo sunnuntaina johonkin passikuvattavaksi.

Onneksi nykyään maailma ei pysähdy edes sunnuntaisin (Nyt tuntuu jopa absurdilta ajatella, että ennen ruokakaupatkaan eivät olleet sunnuntaisin auki!?), ja selvitin, että Gigantissa olisi passivalokuva-automaatti, joka lähettäisi kuvat hyväksymisen jälkeen suoraan poliisin rekisteriin 24h kuluessa. Tässä vaiheessa jo ajattelin, että tämä on liian hyvää ollakseen totta. Sama ajatus vahvistui, kun näin hinnan. 9,90 euroa. Ei voi olla mahdollista, tässä on pakko olla jotain haudattuna.

No, kuvat käytiin ottamassa, ja sitten alkoikin odotus siitä, milloin ne olisivat poliisin rekisterissä. Olin maanantaina aivan varma, että ne eivät ehtisi sinne ollenkaan, ja en pääsisi tänään tiistaina tekemään passihakemusta. Stressasin valehtelematta koko eilisen päivän, ja olin muutenkin vuorenvarma siitä, että passin haku menee jollakin tavalla pilalle, emmekä pääsekään reissuun.

Kuvat kuitenkin ilmestyivät rekisteriin eilen iltapäivällä ihan ajallaan, mutta se ei silti laannuttanut omaa stressiäni yhtään. En oikeasti nukkunut edes kunnolla viime yönä, kun ajatukset pyörivät vain passin hakemisen ympärillä. Tänä aamuna säntäsin poliisiasemalle heti yhdeksältä, varautuen odottamaan useita tunteja. Olin tietenkin stressipäissäni lukenut myös paljon netistä siitä, että kesät ovat ruuhkaisia ja jonotusta voi olla paljonkin, ja jos sen päivän kiintiössä ei ole enää tilaa, niin passihakemus siirtyy päivällä myöhemmäksi. Olin siis ihan paineissa siitä, että mitäs jos heinäkuu onkin todella ruuhkainen, ja usean päivän kiintiöt olisivatkin jo täynnä?!

No, lopputulema oli se, että pääsin tiskille 09:10, ja passihakemus oli tehtynä viisi minuuttia myöhemmin, ja se olisi ollut noudettavissa jo tänään. Mitään ongelmia ei minkään asian suhteen ollut. Mitä siis tästä opimme? Niitä piruja on ihan turha maalailla seinille, ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Ja vaikka tapahtuisikin, ei siitä panikoinnista olisi kuitenkaan mitään hyötyä. Pahimpaan mahdolliseen on tietenkin hyvä myös ajatuksen tasolla varautua, mutta ei sen kannata antaa pilata omaa päivää. Itse menetin yhdet yöunet, ja monta valveillaolotuntia turhaan stressaamiseen asioista, jotka tapahtuivat koko ajan omalla painollaan ja aikataulussa.

Tämä piirre on valitettavasti osa perusluonnettani. En voi sietää myöhästymistä, kiire-aikatauluja tai hoitamattomia asioita. Haluan hoitaa kaiken heti kun pystyn, niin että mitään ei jätetä viimetinkaan. Tämä keissi oli mulle kuitenkin loistava muistutus siitä, että etukäteen on asioista ihan turha stressata. Mutta pääasia, että homma hoitui, ja nyt saankin nauttia reissufiiliksestä ja rentoutua! Paitsi, että se passi odottelee mua Helsinki-Vantaan lentokentällä, enkä siis ole nähnyt sitä vielä…Vai odottaako? :D

 

Maija

Ladataan...

Mun fiilikset tällä hetkellä!

Huh, mikä päivä oli eilen! En muista milloin viimeksi sunnuntai olisi ollut noin täynnä tekemistä! No, joskus näin, varsinkin, kun oli lievästi sanottuna mieluisia juttuja tekeillä. 

Miehelläni alkaa perjantaina myös kesäloma, ja loppukesä vietellään siis yhdessä vapailla, todella jees! Olemme tehneet jo vaikka mitä suunnitelmia, mutta isoin juttu tehtiin eilen loppujen lopuksi aika extempore: varattiin nimittäin lennot Kreikkaan, Rodokselle! Ja lähtöhän on tosiaan jo tämän viikon sunnuntaina, eli nopealla aikataululla mennään! 

Ensi viikko tätä, kyllä kiitos! Kuva täältä.

Menimme tosiaan viime kesänä naimisiin, eikä mahdollisuutta lähteä siitä suoraan häämatkalle valitettavasti molempien työtilanteiden vuoksi ollut. Tavoitteena olikin säästää se juuri tälle kesälle, ja nyt viimein pääsemme. Haaveissa siintää pidempi kiertely-reissu vielä tulevaisuudessa, mutta siihen täytyy vielä keräillä säästöjä, sillä tänä vuonna ylimääräiset ovat meneet vielä isompiin juttuihin. Olemme käyneet Kreikassa jo kaksi kertaa aiemminkin, joten tiedossa on, että kohde on varmasti juuri niin rentouttava kuin tarvitsemmekin. Aiemmin olemme käyneet Kyproksella, joka oli enemmän bilettäjille suunnattu, sekä Kosilla, joka kyllä vei sydämen myös! Haluan kiertää koko Kreikan, joten Rodos on hyvä seuraava kohde ;).

 

Kos, 2013

Mutta yksi huono puoli tässä kyllä on... Miten selviän ilman mun koiria viikon??:D Saattaa kuulostaa säälittävältä, mutta antaa kuulostaa! Sansakin on vielä niin pieni, että säälittää jättää se hoitoon, vaikka hyvään hoitoon tietenkin vanhemmilleni pääseekin. En ole huolissani siitä, miten koirat pärjää, vaan siitä, miten itse tulen ikävöimään :D! No joo, ikävä tekee hyvää, samoin ihan kahden keskeinen aika. Reissukuume ei onneksi näin lyhyessä ajassa ehdi täysillä nousta pintaan, vaan lähtemään pääsee ilman sitä järjetöntä odotusta.

Tässä riittää valmisteluja tehtäväksi tällä viikolla, mm. passin hankkiminen :D Pikapassi se on vaan otettava, kun lähtö tuli niin äkkiä. Nimeni muuttui viime vuonna, enkä ole sen jälkeen tarvinnut vielä passia. Tämänkin olisi tietty varmuuden vuoksi voinut hoitaa aikaisemminkin... Mutta mitä turhaan, eikun jonottamaan :D!

 

Sellaisia kuulumisia tänne, kohta mennään, jes!

 

Maija

 

Ladataan...

Ladataan...

Kerroinkin jo juhannus-postauksessa, että aion viettää ajan viiden koiran ympäröimänä. Perhepiirissämme on useita koiria, tarkalleen ottaen miehen puolella. Itselläni ei lapsena koskaan ollut lemmikkiä, johtuen äitini pahoista allergioista. Itsekin olen allerginen useille eläimille, eniten kissoille. Niiden lähellä en pysty olemaan kuin hetken, ennen kuin silmät turpoavat muodottomiksi.

 Olen pienestä pitäen ollut t-o-d-e-l-l-a eläinrakas, ja olisin varmaan antanut mitä vain, jos olisin saanut koiranpennun. Koirat olivat aina itselleni lähimpänä sydäntä, ja ilmoitinkin lapsena, että heti kun muutan omilleni, otan oman koiran. Ja niinhän siinä sitten kävikin, kun tapasin mieheni ja muutimme yhteen. Mieheni vanhemmilla oli suhteemme alkuaikoina kolme koiraa, josta olin tietenkin aivan haltioissani. Fun fact muuten tähän väliin; kun tapasin mieheni, hän käytti seuraavaa repliikkiä kutsuessaan mut kotiinsa: ”Meillä on muuten kolme koiraa, joista yksi on ihan pentu”. Että sori äiti, vaikka aina varoittelit lapsena, ettei sellaisten miesten matkaan saa lähteä, jotka houkuttelevat autoonsa koiranpennuilla, tyttäresi teki juuri niin!

Meidän tyypit <3

Alkuperäisestä kokoonpanosta kaksi karvaturria on jo sateenkaarisilloilla, mutta tällä hetkellä appivanhemmilla on kuitenkin kaksi kerrynterrieri-tyttöä. Mieheni veljellä taas on amstaffi-poika, ja siihen kun lisätään meidän kaksi staffia, tyttä ja poika, on kasassa aikamoinen lauma. Kun siis käymme kotipaikkakunnalla Mikkelissä (josta olemme muuten molemmat kotoisin), saamme nauttia koko porukan läsnäolosta.

Koko lauma koossa! Amerikanstafordshirenterrieri, kaksi kerrynterrieriä ja kaksi staffordshirenbullterrieriä

Osa varmaan miettii, että miten ihmeessä saamme pidettyä lauman kasassa, kun kaikki viisi ovat yhtä aikaa koolla? Koirat tulevat onneksi todella hyvin keskenään toimeen, ja Sansakin on sujahtanut porukkaan toistaiseksi vielä tosi hyvin. Tietenkin tulee tiedostaa se, että kun Sansa kasvaa, on kasassa kolme aikuista narttua, joka saattaa aiheuttaa hankaluuksia, jos niitä ei osaa ennakoida. Toivotaan kuitenkin, että niin ei käy! Avain tämän toimivuuteen on mielestäni se, että kaikkien koirien omistajat osaavat lukea omia koiriaan hyvin. Jokainen tietää, miten oma eläin reagoi mihinkin tilanteisiin, ja tilanteita osataan arvioida jo ennalta. Esimerkiksi urokset, eli meidän Unto ja mieheni veljen koira, tulevat pääsääntöisesti yllättävänkin hyvin toimeen, mutta on tiettyjä tilanteita, joissa niiden kontaktia täytyy varmuuden vuoksi rajoittaa, ettei tulisikaan mitään isompia konflikteja. Mitään isoja juttuja ei siis ole koskaan onneksi tapahtunut, mikä on varmasti juuri ennakoinnin ansiota. Eläimistä kun ei kuitenkaan koskaan tiedä. Nyt vielä, kun meidän Untolla on Sansa, jota se suojelee kovasti, on asioita katsottava vielä tarkemmin.

Eläimiä on myös hyvä pystyä jakamaan eri tiloihin talon sisällä. Usein koirat rauhoittuvatkin paremmin, kun kaikki eivät pyöri toistensa jaloissa. Ja kun koirat ovat rauhallisia, ei ihmistenkään tarvitse koko ajan olla valppaana siltä varalta, että jollain menisi vähän turhan lujaa. Viiden koiran yhtäaikainen riehuminen voisi olla nimittäin aika mielenkiintoista…Onneksi nyt kesällä voi olla enemmän ulkona!

Meidän ”lauma” on kyllä ihan paras, ja nämä tyypit rikastuttavat elämääni enemmän kuin uskottekaan. Olenkin joskus maininnut, että pidän koirista enemmän kuin useimmista ihmisistä :D Miten niin outo introvertti?

 

Maija

Ladataan...

Pages