Ladataan...
McINFJ

Sain joululahjaks kahdet eri pyöröpuikot ja uudet viispuikot, niin nyt pääsen neulomaan muitakin kun sukkia! Ihan mahtavaa. 4,5mm ja 6mm puikoilla työt valmistuu nopeemmin ja joskus onkin just hyvä ettei työ kestä ikuisuutta. Jaksaa jatkaa työläämpiä tekeleitä. Vaihtelevuus on tärkeetä. Tässäpä siis yhdessä päivässä neulotut pipo ja säärilämmittimet saappaisiin. 

Säärilämmittimet tein pyynnöstä kaverille, toimii siis kuvan tyyliin! (Kuva pinterestistä) Tosi näppärät ja kiva yksityiskohta.

Pipo on minulle ja se onnistui ihan keskiverrosti, ensimmäinen neulomani pipo. Lanka löyty Karisman citymarketista 2e/50g ja kaks kerää riitti just ja just tohon pipoon! Lanka oli niin paksua että kavennukset sovelsin ja siitä tuli vähän tommonen pallomainen mutta se on ihan hyvä. Joudun muutenkin soveltaa pipo-ohjeita pieneen päähäni sopivaksi. Tupsunkin osasin tehdä kunhan näin ohjevideon youtubessa.

Tykkään neuloa aika puhtaista ja maanläheisistä väreistä. Ruskee, musta, valkonen, harmaa. Yhdet säärystimet on nyt työn alla joissa on myös vaaleenpunasta, yritän opetella värien käyttöä. Mutta mun lemppari on edelleen Novitan sädelanka ja toi pipon heijastinlanka on myös hauska kun se heijastaa valoa. Seuraava uus työ on neulepaita/toppi. En ikinä olis uskonu että kehityn tässä niin paljon että edes suunnittelen tekeväni paitaa ite! Ei se ehkä niin mahdoton ookkaan, mutta nyt olis pakko lukea ohjeet jostain, koska paitaa ei oikein voi soveltaa samalla tavalla...kai. Inspiraatiota oon löytäny mm. The knit kidin mallistosta, joka on aika pähee!

 

Katsotaan miten pitkälle pärjään ilman että luen ohjekirjoista neuvoa neulomiseen. Tykkään niin keksiä pyörän tässäkin ite :D 

 

Neuloottista uutta vuotta 2016 kaikille!

Ladataan...

Ladataan...
McINFJ

 

 

Lankaiset terveiset sohvalta. Tulin ilmoittamaan että alan taas olla paremmalla puolella, herxit alkaa helpottaa kuten odotinkin.. On ollut ihan hirveää kestää tätä tulehdusta kehossa, mutta sen kaiken jälkeen on taas niin palkittu olo kun huomaa uusia muutoksia kehossa puhdistumisen myötä. Vielä kuitenkin joka kolmas päivä on olo että "herxaa", mutta näyttää siltä että jouluksi olen kutakuinkin tolpillani. 

Toisen kuun herxit (=puhdistusreaktio) oli enemmän aivosumu- ja päänsärkypainotteiset. Välillä tuntuu että ei pysty kuuntelemaan mitään ääniä ja aivot ei pysty käsittelemään hetkellisesti yhtään ärsykettä. Se johtuu siitä tulehduksesta, jonka keho nostaa bakteerien kuollessa. Se on ihan helvetin hirveää, en osaa kuvailla paremmin. Tuo tulehdus aiheutti myös tällä kertaa sen että kiukku ja ärtymys on ollut yliherkässä. Unettomuutta oli hyvin paljon. Tässä ehkä pahimmat, lihasfatiikki ei tällä kertaa päässyt niin pahaksi! Mutta joo, onhan tässä kestettävää, kuten voi lukea. Kehoni ja mieleni parhaaksi ajattelin pitää taukoa hoidoista ainakin tovin. Täytyy vahvistaa kehoa ja lihaksia, että se kestää taas seuraavat oireet. Ja tietysti mä haluan välillä vaan nauttia hyvästä olosta, että muistan miksi tätä teen!

Oon hyvin tyytyväinen, että jaksan taas tehdä käsitöitä. Kaikenlaista sukkaa pitäis vielä tehdä jouluks ja mun mieli taas pulppuaa ideoita ja inspiraatiota. Tällä viikolla tein ensimmäisen kirjoneuleen. Joka kertaa haluan tehdä jotain uutta ja opetella lisää. Jos kiinnostaa mun käsityöt niin instagramiin päivitän kädenjälkeä (@fflorihanna) kaiken muun sälän ohella. Jos oikeen innostun niin täytyy tehdä ihan oma tili niille.

Loppuun vielä kuukauden suosikkeja:

- Kirja: Florence Nightingale, ihminen myytin takana (Åsa Moberg) // Samaistun ihan häkellyttävän paljon Florenceen, aikansa edelläkävijään. Hänen väitetään olleen INFJ, ja tuota kirjaa lukiessa merkit oli kyllä aika selkeät tuohon persoonatyyppiin, ja niihin juuri itsekin samaistuin. Florence oli vakavasti sairas ja vaikka 1800-luvulla ei vielä puhuttu kroonisesta väsymyoireyhtymästä, hänen tilansa oli jotain samanlaista. Kirjassa sairauden syyksi epäiltiin kroonista bruselloosia (koska siihen aikaan ei ollut antibiootteja).

- Clipperin Lime-inkivääri tee // detox!

- Vihreät omenat // detox, olen syönyt enemmän kuin koskaan.

- Neulominen // polvisukat erityisesti

- Fazerin lumipantteri karkit // Keho sietää taas paremmin sokeria(!!), ja yks kaks karkkikin maistuu taas paremmalta? 

 

High five ja hyvää joulunaikaa!

 

Ladataan...

Ladataan...
McINFJ

 

            Maalari maalasi taloa, mustaa ja vielä mustempaa. 

                                                   Kuvittele tummasta suosta ylös pyrkivää möykkyä, joka on peittynyt paksuun, limaiseen, mustaan vahaan.

                                          Kuvittele kalpea olento, jonka sisus on harmaata verkkoa.

                                  Kuvittele sittisontiainen, joka pyörittää sontapalloa monta kilometriä ja lentääkin tuulen mukana takaisin lähtöpisteeseen.

                          Kuvittele musta hamsteri juoksemassa läpinäkyvässä juoksupyörässä.

                 Kuvittele mustarastas joka kaartaa taivaalla ja lentääkin päin ikkunaa.

        Kuvittele kiukkuinen, tummahiuksinen tyttö, tummine silmänalusineen kirjoittamassa maailman synkintä blogitekstiään.      

Tänään joudun psyykkaamaan itseni läpi tästä ensimmäisestä valkeasta, lumisesta päivästä. Hoidot on rankkoja. Unettomuus on rankkaa. Ihmissuhteet on rankkoja. Itsepetos on rankkaa. Odotukset on rankkoja. Pettymys on rankkaa. Elämä on rankkaa.

Mutta kuulkaa, minä kerron, ei kukaan sanonutkaan että elämän pitäisi olla helppoa. Kun pettymykset kasaantuu, on pakko hetki kieriä niissä. Vaikuttavinta on, että kaikki on rankkaa samalla kertaa. Tässä kohtaa taputukset jollekkin Suuremmalle Voimalle, tuli selväksi että sä määräät. Siinä, käsittele taas kaikki samalla kertaa. Muistan, että useimpina päivinä viikossa koen kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä, mutta ne kuopat on ihan liikaa, mitä eteen tulee. Ihan liikaa sille yhdelle päivälle. Joskus turhautuminen on pakko sanottaa. Ihan vaan siksi, koska voi. Ja se helpottaa.

Ja päivän päätteeksi voin onneksi aina todeta; ainakin olen rehellinen itselleni. Ja se on kaikkein tärkeintä, oli kyse mistä tahansa.

 

 

Eilen inspiraatio kukoisti. Päähänpistosommitelma, sienikahvia, keskeneränen huivi ja tryffeliä. Syyscomforttia parhaimmillaan. Yhden tryffelin söin, saan yhtä hyvät vibat pelkästä tunnelman nappaamisesta kuvaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomenna on taas parempi päivä...:)

Ladataan...

Pages