4 x tilausboxi

Olen aivan hulluna kaikkiin yllätyspusseihin ja laatikoihin, ja olenkin maratoonannut niistä tehtyjä esittelyvideoita YouTubessa jo superpitkään. Välillä kuitenkin tuntuu, että todella harvaa boxia tai palvelua toimitetaan Suomeen, ja niinhän se oikeastaan on. Itse en halua käyttää mitään lisämaksullisia palveluita, vaan jossei ostosta toimiteta suoraan Suomeen, niin homma oli sitten siinä. Nyt olen kuitenkin kasannut tähän postaukseen neljä erilaista tilauslaatikkopalvelua, jotka kaikki toimittavat tuotteensa tänne kaukaiseen pohjolaankin saakka! Näitä kokeilisin todella mieluusti, kunhan vain budjetti antaisi periksi.

 

BEAUTEQUE MONTHLY -LAATIKOT

Saatavilla on kahta erilaista laatikkoa, joista kattavampi on nimeltään Beauty Box. Laatikko sisältää pääsääntöisesti kuusi täysikokoista kosmetiikkatuotetta Koreasta tai Taiwanista, jotka voivat sisältää niin meikkejä, ihonhoitotuotteita, hiustenhoitotuotteita, kuin kauneuteen liittyviä välineitäkin. Laatikko toimitetaan kuukausittain, ja sen hinta on 24USD eli vajaat 20e kuukaudessa. Laatikoita ennakkotilatessa 3kk maksaa noin 59e, 6kk noin 113e, ja 12kk noin 215e. Boxin toimituskulut ovat noin 7,5e.

Toinen laatikoista on nimeltään Mask Maven, ja se sisältää yhdeksän erilaista kasvonaamiota, joista osa on sheetmaskeja ja osa perinteisempiä neste-, geeli- tai savimaisia naamioita. Myöskin nämä tuotteet ovat korealaista tai taiwanilaista kosmetiikkaa. Tämäkin tilausboxi tulee kuukausittain, ja se maksaa 15USD eli reilu 12e kuukaudessa. Ennakkomaksuna hintaa on 3kk noin 37e, 6kk noin 69e, ja 12kk noin 127e. Tähänkin tilaukseen pätee samat 7,5e toimituskulut.

 

LOOK INCREDIBLE BEAUTY BOX

Näitäkin laatikoita on saatavilla kahta erilaista. Black Box -nimelläkin kutsuttu "tavallinen" boxi sisältää viisi täysikokoista kosmetiikkatuotetta, ja se toimitetaan joka toinen kuukausi. Hintaa boxilla on 25 puntaa, eli noin 28e. Deluxe Beauty Box taas on suurempi, joka kuukausi toimitettava laatikko, joka sisältää 4-5 täysikokoista high-end -tuotetta. Deluxe -laatikon hinta on 35 puntaa eli noin 40e kuukaudessa. Lisäksi molempiin boxeihin tulee lisänä noin kahdeksan euron toimituskulut, jolloin tavallisen laatikon loppuhinnaksi tulee noin 35e, ja Deluxe -laatikon hinnaksi noin 48e.

 

GODDESS PROVISIONS MONTHLY 

Tämä tilausboxi ei olekaan aivan samanlainen, kuin aikaisemmat laatikot, ja ehkä parhaiten tätä voisi kuvailla lifestyleboxina. Kerran kuussa toimitettava laatikko sisältää 5-7 täysikokoista tuotetta, jotka voivat olla esimerkiksi kristalleja, aromaterapiaa, teetä, superfoodeja, apteekkikosmetiikkaa tai välineitä avustamaan henkistä kasvua. Kaikki boxit ovat vegaanisia ja cruelty-free, ja tyypillisesti yksi laatikko on arvoltaan 60-90USD eli noin 50-75e. Laatikon kuukausittainen hinta on 33USD eli noin 27e, ja ennakkomaksuna hinnat ovat 3kk noin 81e, 6kk noin 145e, ja 12kk noin 272e. Lisäksi valitettavasti päälle tulee vielä noin 20e toimitusmaksut, joka onkin syy sille, miksi en itse ole tätä laatikkoa vielä testannut. Pitää kuitenkin pitää mielessä, että laatikon lopullinen arvo on SILTI suurempi kuin siitä maksettu hinta.

 

CANDY GERMAN

Tässä boxissa sinulle kiikutetaan kuukausittain laatikollinen saksalaisia herkkuja! Jokainen laatikko on erilainen, ja ne sisältävät 6-8 henkilökohtaisesti kaupasta hankittua herkkua. Laatikko sisältää ainoastaan aitoja saksalaisia makeisia ja leivonnaisia, ja jokainen käyttöön valittu herkku on testattu etukäteen. Laatikoista voi löytyä esimerkiksi suklaata, viinikumeja, keksejä tai marsipaania. Kuukausittainen tilaushinta laatikolle on 30e, mutaa kolme kuukautta tilatessasi hinta on 29e/kk, ja kuusi kuukautta tilatessasi 28e/kk. Ja kaikkein parasta? Mihin ikinä laatikkosi tilaatkaan, toimituskuluja ei tule lainkaan! Tietenkin silti hintaa yhdelle herkulle jää aika reilusti, mutta kokeilunhaluista ihmistä se tuskin häiritsee.

 

Jossei näistä vielä mikään innostanut, niin Googlen avulla laatikoita voisi etsiskellä vaikka koko viikonlopun! Tilaatko jo jotain boxia itsellesi? Entä löysitkö näistä neljästä jonkun mielenkiintoisen?

 

Kirsikka W.

 

 

Share

Kommentit

Nicola (Ei varmistettu) http://villasyrena.blogspot.com

Täll hetkellä en tilaa mitään laatikkoa, mutra tuo Candy German kuulostaa just mulle tehdyltä. :)

Kirsikka W.

Tuollaisia herkkuboxeja on vaikka minkälaisia, joten siitä vain valkkailemaan parasta!

Minnea
Minnean muruja

Oioi, laatikollinen herkkuja kelpaisi :D

Kirsikka W.

Sama täällä, vaikka se ei todellakaan niitä tarvitsisi :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.