Makeup Revolution: kosmetiikkakalenteri ja Soph X -highlighter paletti

Intouduin tuossa pari viikkoa sitten etsiskelemään itselleni sopivaa kosmetiikkajoulukalenteria, ja selasinkin monta eri vaihtoehtoa läpi. Monista hyvistä vaihtoehdoista päädyin Makeup Revolutionin adventtikalenteriin, sillä se tuntui olevan hinta-laatu -suhteeltaan kaikkein paras. Toinen vahva kilpailija oli The Body Shopin joulukalenteri, mutta otettuani selvää kalentereiden sisällöistä (kyllä, olen juuri sellainen ihminen) päädyin sitten Makeup Revolutioniin. Myös Essencen joulukalenteri houkutteli, mutta se tuli saataville vasta pari päivää sitten, eikä sitä siltikään tunnu vielä voivan ostaa mistään. Ja totta puhuakseni, se sisältää aivan liikaa kynsituotteita omaan makuuni.

 

 

 

Tältä se siis näyttää! Ei mitenkään erityisen jouluinen, mutta kultamusta kalenteri sopii varmasti paremmin monien sisustukseen, jolloin kalenteria ei edes tarvitse piilottaa mihinkään vieraiden tulon ajaksi. Niinkuin joku saattoikin jo huomata, niin tässä kalenterissa on kaksikymmentäviisi luukkua, johtuen tietenkin siitä, että Makeup Revolutionin asiakkaista suurin osa viettää joulua vasta joulupäivänä. Meille 24. päivä viettäville löytyy siis yksi ylimääräinen luukku, jonka itse luultavasti avaan jo jouluaattona.

 

Kalenterin luukut ovat selkeitä, ja ne antavat hieman suuntaa siihen, mitä sen kyseisestä luukusta voisikaan löytyä. Se ei ole ollenkaan huono juttu, sillä suurin osa kalenterin hankkineista on jo varmastia tietoisia siitä, mitä tuotteita sieltä löytyy. Ainoastaan järjestys on jokseenkin yllätys. Tämä kalenteri siis sisältää seuraavat tuotteet:

- 1 x luomiväripaletti

- 5 x puuterimainen highlighter

- 6 x huulipuna

- 4 x matkakokoinen meikkisivellin

- 1 x meikkipeili

- 2 x strobing voide

- 1 x luomivärinpohjustusvoide (luoja mikä sanahirviö)

- 1 x nestemäinen highlighter

- 2 x huulikiilto

- 1 x kiiltoa ehkäisevä voide

- 1 x aurinkopuuteri

 

Minunkaltaiselleni highlighterhullulle tämä on siis erinomainen joulukalenteri. Hintaa tällä on 43,40e, joten yhden luukun arvoksi tulee alle kaksi euroa! Omasta mielestäni ainakin ihan törkeän hyvä diili. Puhumattakaan siitä, että www.tambeauty.comista yli 40e tilaukset ovat toimituskuluttomia, joten niistäkään ei silloin tarvitse huolehtia. Makeup Revolutionilla on myös kalliimpi kalenteriversio, johon voit tutustua lisää esimerkiksi täällä.

 

 

 

Sophdoesnails on youtuber, jonka kauneusaiheisia videoita olen katsellut aina silloin tällöin. Jokunen aika sitten hän teki Makeup Revolutionin kanssa yhteistyössä luomiväri- sekä highlighterpaletin. Nähtyäny siitä niin paljon positiivisia mielipiteitä ympäri internetiä, päätin joulukalenterin kanssa samaan syssyyn tilata myös tämän Soph x Makeup Revolution -highlighterpaletin. Ja arvatkaas mitä? Olen rakastunut. Niinkuin kuvista varmaan jo huomaakin, en malttanut eilen illalla olla testailematta tätä palettia, ja siksi highlighternapit ovat ihan sormenjäljissä. Nämä ovat ihan uskomattoman pigmenttisiä, ja ihanan tuntuisia iholla. Kaikki ovat myös todella erisävyisiä, joten tällä paletilla todellakin saa aikaan monta erilaista highlightlookkia. Ja kaikkein parasta? Tämä maksaa vain 9,99e. Ihan uskomattoman edullinen hinta kahdeksan highlightersävyn paletista! Jos joulukalenterin highlighterit ovat yhtä hyviä kuin tämä paletti, niin tulen olemaan ihan taivaassa!

 

 

Tässä vielä hieman näytille sitä, miltä sävyt näyttävät iholla. Jälleen kerran, en millään saanut otettua kuvaa, jossa highlighterien täysi potentiaali olisi esillä. Mutta nämäkin swatchit on saatu aikaan vain yhdellä kosketuksella. Se jos mikä antaa suuntaa sille, miten intensiivisiä lookkeja näillä tosiaan voi saada aikaan!

 

 

Ensimmäinen Makeup Revolutionilta tehty tilaus oli siis omasta mielestäni täysi kymppi, ja varmasti aion tilata sieltä meikkejä tulevaisuudessakin. Harvoin pääsee näin halvalla, kun ulkomailta tilailee!

 

Minkälaisen kalenterin sinä aiot hankkia tänä vuonna?

 

Kirsikka W.

Share

Kommentit

kirsihannele

Hauska kalenteri!!
Viime vuonna ostin tyttärelle Baby Lips-kalenterin...En tiedä ostanko kenellekään kalenteria tänä vuonna :)

Kirsikka W.

Mulla ei muutamaan vuoteen ole joulukalenteria ollut ollenkaan, joten oli kiva pitkästä aikaa hankkia yksi :) Kosmetiikkakalenteriakaan en ole aikaisemmin omistanut, jonka vuoksi olenkin tästä hyvin innoissani! Harmi että joulukuuhun on vielä niin pitkä aika.

Siri H
Still Life

Mulla oli viime vuonna Body Shopin joulukalenteri, ja olihan se kyllä ihana! :D Tänä vuonna ei varmaan raaski ostaa sitä, vaikka ihan varmasti tuotteita tulisikin käytettyä (vartalorasvat ja suihkugeelit oli tosi hyviä). Essencen joulukalenteri kyllä kiinnostais, pitääkin katsoa mistä sellasen vois löytää :)

Kirsikka W.

Body Shopilla on kyllä ihan uskomattoman ihania tuotteita, ja siksi se mullakin oli tosi lähellä päätyä ostoskoriin tänä vuonna :) Essencen kalenteri on tosiaan vielä niin tuore, että tuskin ainakaan kaupoista vielä löytyy. En oikeastaan löytänyt netistäkään mitään paikkaa, josta sen olisi voinut ostaa. Varmasti tulee kuitenkin saataville piakoin!

Minnea
Minnean muruja

Voi vitsi, pitäisköhän munkin ostaa tänä jouluna perinteisen suklaakalenterin tilalta kosmetiikkakalenteri!

Kirsikka W.

Itse ainakin ajattelin, että suklaata tulee kuitenkin jouluna syötyä vaikka kuinka paljon, ja että kosmetiikkakalenterista on iloa paljon pidemmäksi aikaa :) Ja näitä kosmetiikkakalentereitakin on niin moneen eri lähtöön ja hintaan, että jokaiselle löytyy varmasti se oma suosikki!

sharks
by a mile

Tuo highlighter-paletti näyttää aivan upealta, ei vitsi!

Haluaisin itsekin kosmetiikkakalenterin, mutta saa nyt nähdä, on niin vaikea valita! Pitää ehkä odottaa ja katsella, että millainen Essencen kalenteri olisi.

Kirsikka W.

Jos haluaa pilata itseltään yllätyksen, niin Youtubesta taitaa jo löytyä unboxing video Essencenkin kalenterille :) Tai sitten voi tietysti katsella hieman, miltä edellisvuosien kalenterit ovat näyttäneet. Jospa siitä saisi jotain osviittaa? Mutta kalentereita tosiaan on vaikka minkälaisia, ja valinta oli minullakin ehdottoman vaikea!

Kalenterista kiinnostunut (Ei varmistettu)

Kiinnostaisi tuo kalenteri kyllä! Oletko itse tilannut tuolta tambeauty.com:sta? Onko luotettava nettikauppa ja kauanko toimitus kesti?

Kommentoi