Aurinkoon

Iho

Huom! Alla oleva teksti ei perustu mihinkään tutkimuksiin, ainoastaan omiin ajatuksiini aurinkovoiteista.

Minulla on yksi tervetyteen liittyvä pelko ja se on ihosyöpä. Olen kuitenkin ulkoilusta ja auringosta nauttiva henkilö, ja tämä on aihe, joka mietityttää kovasti. Olen pohtinut aurinkovoiteiden käytön yleistymistä ja samaan aikaan ihosyöpien määrän kasvua. Voiko näillä asioilla olla yhteys? Pääosin ihmiset ostavat aurinkovoiteensa marketeista normaalikosmetiikkamerkkien valikoimista. Usein nämä tuotteet sisältävät runsaasti mineraaliöljyjä. Entä jos  kaikki aurinkovoiteet eivät olekaan turvallisia? Itselleni tulee joistain voiteista olo, ettei iho voi hengittää ja tulee suorastaan hiki. Siksi valitsen käyttämäni aurinkovoiteet todella tarkkaan.

Lapsilla käytän ainoastaan luonnonkosmetiikan suojavoiteita, suosikkimerkkini on Algamaris. Samalta merkiltä löytyy myös suihke, joka on oma suosikkini, sillä se ei jätä ihoa valkoiseksi.

Omassa käytössäni on sekä luonnonkosmetiikan aurinkovoiteita, että valikoidusti tavallisia. 

Apteekkisarja Lierac kuuluu Meikkipäiden luottomerkkeihin. Tuotteet ovat laadukkaita ja syntyneet pitkän tutkimustyön tuloksina. Sarjan aurinkotuotteet uudistuivat tänä keväänä. Uudet Sunissime -aurinkotuotteet löytyvät nyt apteekeista. Sunissime-tuotteet eivät sisällä lainkaan mineraaliöljyjä.

Tärkeä huomio Sunissime -tuotteista on, että voiteet suojaavat ihoa auringon kaikilta haitallisilta säteiltä. (UVA, UVB -säteet, mutta myös neutraloivat infrapunasäteiden ja näkyvän valon haittavaikutuksia) Optometristin vaimona olen kuullut näistä riittävästi myös aurinkolaseista puhuttaessa. 

Tehokkaan suojan lisäksi näissä suojavoiteissa on todella ihana tuoksu (kookosvesi, pergamotti ja jasmiini), ohut miellyttävä koostumus, sekä anti-ageing -vaikutus. Voiteet myös ehkäisevät pigmenttimuutosten syntyä. Hyaluronihappo kosteuttaa ihon tehokkaasti, joten näiden kanssa ei iho ole illalla auringossa oleilun jälkeen rapsakka.

Sarjan after sun -seerumi Lierac Sunissime SOS Repair Serum on ainoa tuote, jota käytän kasvoilla öisin kesäaikaan. Myös uudistunut, viileä seerumi on todella miellyttävä jopa kovilla helteillä.  Incilistalla komeilevat mm. avokadoöljy, taikapähkinäuute ja hyaluronihappo. Tämän pakkaan ehdottomasti kesäreissuun.

Jos Lierac ei ole sinulle vielä tuttu sarja, suosittelen lämpimästi aloittamaan tutustumisen näistä aurinkotuotteista. Mielestäni todellisia luksustuotteita kohtuulliseen hintaan.

Tuotteet saatu.

Share

Kommentit

''''''' (Ei varmistettu)

Olen kokeillut Lieracin tuotteita ja olen todennut ainakin itselleni toimiviksi. Käytössäni on seerumi tällä hetkellä, josta on ollut oiva apu talven kuivattamaan ihooni. Kiitos näistä tuotevinkeistä, menevät itselläni kokeiluun.

Kommentoi