Ladataan...
Melankolia

la 27. helmikuuta klo 9:32, Berlin Tegel

naapurit riitelivät seinän takana: lähdin yöllä kello kolme bussilla lentokentälle, ilman unta: lentokenttä oli aamua vasten suuri ja hiljaa, lentokoneet risteilivät, linja-autot lähtivät ja saapuivat, ostimme kahvia ja puhuimme. nousimme koneeseen ja se nousi aurinkoon, joku sanoi että tuoksumme hyvältä ja kaatoi kossukolansa meidän päällemme. laskeuduimme Berliiniin, minä yritän nukkua sinun olkaasi vasten. ihmiset matkustavat pareittain, tilaavat kaksi kahvia, kaksi croissanttia, marmeladia ja voita, puhuvat saksaa englantia ja suomea. odotamme lentoa valtameren yli, juomme liikaa kahvia, yritämme nukkua. 

 

 

su 28.helmikuuta klo 21:14 Wellington Hotel, New York City

yhdeksän tunnin lennon ja tunnin tullitarkastusjonojen jälkeen ilma tuoksui suurkaupungilta, taivas oli vaaleanpunainen ja ilta alkamaisillaan. ajoimme hiljaa taksilla kohti Manhattania: aurinko laski ja valot syttyivät kaikkialle: Central Parkin jälkeen valtavat pilvenpiirtäjät iskeytyivät pimeydestä vasten tajuntaa varoittamatta: istuin hiljaa ja käskin sydäntä lyömään. olin valvonut 40 tuntia ja nukahdin jättimäiseen sänkyymme kaupungin jatkaessa elämäänsä ikkunoiden takana.

ja kun heräsimme koko kaupunki oli kuin meitä varten tehty. sunnuntaiaamu aukesi hiljaisena metrossa ja Chelseassa, se oli tyhjä ihmisistä ja täynnä tiilitaloja ja paloportaita ja sivukatuja. pujahdimme sisään pieneen ranskalaiseen kahvilaan ja tilasimme maitokahvia ja kananmunia ja vohveleita. 

en osaa kuvata tätä tuoksua. siinä on jotakin ihmeellistä jossa sekoittuu kaupunki ja bensa, hotdogit donitsit ja kahvi, se on uskomaton ja uskomaton ja uskomaton. kuten on pääkirjaston edessä seisovat leijonapatsaatkin, Empire State Building, kaikkialla versoavat Starbucksit, 7th Avenue ja kaikki sen kuhisevat delit. me olemme täällä ja se on uskomatonta, uskomatonta, uskomatonta. 

 

 

ti 1. maaliskuuta klo 18:40 Manhattan

Timessquare, ja me kaksi harppomassa sen värivalojen täplittämiä katuja pitkin pyjamissamme ja joogahousuissamme, valtavat takit suojanamme ja hiukset sekaisin, kauniina ja ihmeellisinä, delin valkoiset paperikassit kainaloissamme: se kaikki tuntui niin hyvältä ja oikealta; yllättäen minun kuuluukin olla täällä - voin tehdä juuri niitä asioita joita haluankin - kuulun näiden valtavien talojen katveeseen, juuri nyt - täällä ei ole hetkeäkään hajamielistä, yössä kaikuvat sumutorvet ja taksien tööttäykset, vesihöyry nousee katujen alta, ihmiset parveilevat kahvikaupoissa auringon noustessa ja metro kulkee pohjoisesta etelään ja takaisin; kaikki elävät, yötä päivää, elämänsä loppuun asti.

aamulla jonotimme vielä silmät unisina lohitäytteisiä bageleita ja pahvimukeihin kaadettavia kahveja hotellia vastapäisessä delissä, juoksimme 5th Avenuen yli ja otimme hissin kymmenenteen kerrokseen ja levitimme ne kaikki valtavalle sängyllemme ja New York oli avoin ja lupasi meille kaiken ja aurinko tulvi ikkunoista sisään ja aurinko tulvi meihin sisään.

 

ke 2. maaliskuuta klo 22:59 New York City

tulee yö: ja aamu koittaa Brooklynissa, Williamsburgissa. nousimme metroon 57th streetillä, vaihdoimme 14th streetillä ja jatkoimme Brooklyniin: nousimme maan alta aikaisen aamun valoon ja taivalsimme sotkuisia katuja pitkin, tiilistä kyhättyjen tehdasrakennusten lomassa Wythestreetille ja Eggiin. tilasimme valtavia pannukakkuja ja kahvia ja kannullisen mimosaa, söimme ja joimme ja nauroimme ja olimme täynnä elämää. taivas oli paljas ja kirkas ja jäätävä tuuli kävi mereltä. kietouduimme valtaviin takkeihimme ja vielä valtavampiin huiveihimme ja vaelsimme Williamsburgia ristiin rastiin, lämmittelimme suklaapuodeissa, keramiikkamyymälöissä, tatuointiliikkeissä, kahviloissa ja elokuvissa. yöllä neonvalojen vilkkuessa ja taksien suhahdellessa kadulla pujottelin taas ihmisten lomassa, kainalossa paperipussiin pakattu red velvet cake. tämä on viimeinen yöni: seuraava yö katoaa: lennämme aamua ja auringonnousua vasten, ja perjantaina laskeudumme Berliiniin.

 

pe 4. maaliskuuta klo 21:52 Lahti

tapahtuiko Brooklyn ? oliko Manhattan edes totta ? ja onko New York edes olemassa: vai keksinkö sen ehkä itse ? vajosin lentokoneen tuoliin, join kaksi lasia valkoviiniä pimeässä, ummistin silmäni. yö ja taivas oli täynnä pieniä aukkoja uiini, pieniä tähtiä. kaikki täyttyi niistä: aamu valkeni hiljalleen, laskeuduimme Berliiniin ja myöhemmin, lumiseen Helsinkiin. rukoilin 7th Avenueta pitämään minut suojassa, mutta mustan auton nahkapenkiltä katsoin kuinka Manhattan ei seurannutkaan minua, vaan jäi saareksi ja vesien ympäröimäksi, se jatkoi elämäänsä ilman minua: sillä on muitakin rakastajia. mutta antaisit minun rakastaa sinua kauemmin, enemmän, paremmin, minä rakastaisin sinua hyvin. nyt olen syönyt, saunonut ja suudeltu, nyt on pakko antaa unen tulla. en tiedä mitä ajatella tästä kaikesta.

 

 

ke 9. maaliskuuta klo 21:25 Tampere

New York on toisissa kansissa. New York on toisella mantereella. New York on toisessa maailmassa. olen uupunut: tahdon vain juoda valkoviiniä kuten join lennolla kotiin: tahdon hämärään, ikuiseen levolliseen liikkeeseen, turvaan ja varmuuteen, toistamaan matkaa kodista kotiin. olen onnellinen, väsynyt, tahdon viiniä, hämärää, nukkua, tahdon kotiin. missä se ikinä onkaan. kävin meren toisella puolella; kävin lahtelaisilla sisäpihoilla, kävin sinun sylissäsi ja pian käyn taas Tukholmassa, ehkä Kööpenhaminassa, ehkä Islannissa ja ehkä taas New Yorkissa: maailma on täynnä kauniita paikkoja, vieri vieressä: minulla ei ole hätää, minä osaan elää kyllä, tätä yhtä elämää jonka olen saanut.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Melankolia

sunnuntaina toukokuussa kello 3:42

ulkona sarastaa jo, ja elämä muistuttaa kuin pitkää ultra bran kappaletta: kuin "sokeana hetkenä hän suuteli minua" tai "olen usein vihannut sinua ja synkkiä päiviä jolloin" tai "sano mulle, sano mulle rakas avaa puserosi napit, hänkin sanoi niin ja kun suljen silmäni, tää menee ihan hyvin". tiiliset korkeat yksinäiset savupiiput savuttavat savujaan ja pilvikatto tekee matkaansa taivaan yllä ja minä valvon ilmeisesti koko yön kirjoittaakseni.

aamuisin ennen kello kuutta ilma on jotakin sinisen ja vaaleankeltaisen väliltä, katulamput luovuttavat yksi kerrallaan ja lokit herättävät huudoillaan yksinäiset ja kuumeiset ja he joiden uni on heikompi kuin humalaisen rakkaus, aamuöiset syleilyt, lupaukset. idän nouseva punainen uurastus, aamujen hiljainen tungos, ja se ylitsepursuava tyhjyys jolla päivämme täyttyvät, jolla vuotemme täyttyvät, jotka lopulta uuvuttavat meidät ja tukahduttavat meidät. niinä aamuina tuoksuu elämä, tuoksuu kaunis epätoivo, tuoksuu kaikki ne tulevat skandaalit ja itkut ja mykät sekunnit elämän pysähtyessä hetkeksi käsien otteen ulottuville.

ulkona sarastaa jo, ja itä on vaaleanpunainen. "sokeana hetkenä hän suuteli minua, eihän voi tuntea ihmistä joka ei kerro itsestään mitään".

nousemme aamulla ja luemme sanomalehden, pyöräilemme kaupungille ja taidemuseoon ja kahviloiden terasseille, me suutelemme ja se pitää minut koossa, aamusta iltaan, ja joko valot syttyvät ikkunoihin tai sitten aurinko valitsee ne yksi kerrallaan aamuöisen näytöksensä alttareiksi. lokit halkovat ilmaa ja pilvikatto matkustaa leppymättä kuka tietää minne.

olin väsynyt mutta lepäsin. yllättäen päivät olivatkin pitkiä ja avoimia ja loputtoman kauniita ja minä pyöräilin uusiin paikkoihin ja ne olivat minulle lempeitä ja ihmiset olivat minulle lempeitä ja minä käärin itse itseni itseeni, ja aurinko, se nousee.

yhtenä aamuna huomasin valvoneeni tyhjässä talossa pahvilaatikoiden keskellä ja kun aurinko neljältä valui ikkunasta sisään, avasin oveni lukot ja pihoilla oli sumua, linja-autot ajoivat aamun ensimmäisiä vuoroja, seurasin auringonnousua ja lopulta tulin takaisin kotiin. makasin sängyssä ja avasin radion ja kun ylioppilaskuoro lauloi "sinua, sinua rakastan" nukahdin hetkeksi ja kun pienet lähikaupat aukesivat puoli seitsemältä minä hain maitoa aamukahviini ja havaitsin että olin valvonut tämänkin yön läpeensä. sinä olit kaukana, jossain.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Melankolia

lyhyt kesä kahden talven välissä.

sumu kiemurtelee puoli neljältä pelloilla ja ojissa ja minä itken aina silloin tällöin, nopeasti ja salaa ja annan kaiken kamalan velloa sisälläni vain minuutin tai kaksi. kaaduin päälleni kylpyammeeseen vieraassa talossa aamun hämärinä tunteina ja vaikka aurinko oli noussut helsingin ylle ja kaikki oli kaunista, minä halusin piestä itseni ja piilottaa jonnekin syvälle, seinien taa, kallioiden sisään, kylmään ja viileään ja yksinäisyyteen. 

olen taas inhonnut itseäni, oikein urakalla ja olan takaa ja mitähän vielä. olen inhonnut mutta se siitä: olen kyllästynyt tähän ja tahdon uuteen tilaan, tahdon ajatella jotakin muuta kuin itseäni. jotakin muuta tulee kyllä. aurinko laskee siihen samaan taivaanrantaan kuin eilenkin: kuin viikko sitten: kuin miljoona ja taas miljoona vuotta sitten, samaan joka kerta, joka ilta, uudelleen ja uudelleen. katselin sitä parvekkeelta ja olin juonut viiniä ja käärinyt itseni peittoon ja olin puhunut ja kuunnellut ja se tuntui hyvältä, olla minä ja olla toisen seurassa. ajattelin että voisin lopettaa valittamisen ja keskittyä olemaan sellainen kuin oikeaksi tunnen, enkä välittää muusta. ja se siitä sitten. 

ihmisella on oltava lupa olla surullinen, mutta on myös tehtävä tilaa kirkkaammille ajatuksille. ihminen saa olla väsynyt, mutta ei luovuttaja, ei voi antaa kaiken vyöryä ohitse, vaan läpi; suoraan läpi; on oltava kaiken keskellä: alituiseen. on oltava oman elämänsä keskellä, tapahtui mitä ikinä hyvänsä. minä päätin astua oman elämäni keskelle, enkä enää ikinä liikahtaa sieltä. 

ja sitten päätin olla vapaa enkä välittää muiden ajatuksista koska onhan minulla omatkin. päätin ottaa pyörän ja ajaa niin kauas kuin haluan, rannikkoa pitkin, oli yö tai päivä ja ottaa mukaan teltan ja nähdä metsiköitä ja kallioita ja juoda aamukahvini pienissä kahviloissa. ja aloin ajatella saarta ja sen matalia kallioita ja korkeita kallioita ja mäntyjä ja näsiöitä jotka suojelevat kasvimaata ja pientä taloa ja pientä työkaluvajaa ja pientä ulkohuussia ja minä kyhjöttäisin pienenä ja mustelmaisena kivikoilla ja joisin mustaa kahvia ja sinä toisit minulle metsämansikoita kämmenelläsi.

 

Share
Ladataan...

Pages