Kesäretkellä Fiskarsissa

Vietimme ihanan kesäpäivän Fiskarsissa (vai Fiskarissa?) pari viikkoa sitten - silloin kun viimeksi oli lämmintä! En ollut mieheni hämmästykseksi koskaan vieraillut tuossa vahassa ruukkipitäjässä, joten olin vähintäänkin korkea aika korjata tämä vääryys. Jos jokin paikka on viehättävä, pittoreski ja sympaattinen niin Fiskars! Pyörin ympyrää kameran kanssa kun joka suunnassa oli kaunista, huvittava näky varmasti.

Olimme liikenteessä aikaiseen lounasaikaan ja valitsimme ystävämme googlen avulla meille lounaspaikaksi Ravintola Kuparipajan. Brunssi oli ennemminkin laaja lounaspöytä, josta kyllä löytyi hyviä makuja. Erityisen maukasta oli graavilohi! Jälkikäteen kuulimme, että vastikään Fiskarsissa avattu japanilainen ravintola Kitamura on jonkin sortin ilmiö ja must-kohde, mutta me kävelimme tyynesti onnemme ohi. Seuraavaan kertaan jäi myös erittäin sympaattisen oloinen kahvila Laundry, joka on nimensä mukaisesti perustettu vanhaan pesulaan.

Kiertelimme myös Fiskarsin ihanissa putiikeissa, joista olisi tänne kotiin löytynyt vaikka mitä tuomisia. Erityisen fiiliksissä olin Nikarin tuotteista, jotka olivat hyvin esillä Fiskarsissa. Valitettavasti kukkaroni ei (vielä) ollut yhtä mieltä sisustussilmäni kanssa, joten jäin toistaiseksi vain ihastelemaan. Pääkadun varrelta löytyi myös todella hyvällä maulla toteutettu sisustus- ja lifestyle-kauppa Kantti Design Shop. Olisin voinut hipelöidä puodin valtaisaa valikoimaa pidempäänkin, mutta toinen puoliskoni alkoi kyllästyä huokailuuni. Ehdottoman vierailemisen arvoinen paikka ja aion mennä kyllä uudelleen, kunhan tämä kodin sisustus tässä vähän etenee!

Kesä on kyllä parasta aikaa kiertää näitä pieniä kaupunkeja ja samalla tukea niiden yrittäjiä! Minä palasin tällä viikolla töihin ja olen innolla tarttunut taas näihin kotipuuhailuihin, niistä juttua toivottavasti pian.

Haleja!

 

 

Share

Kommentoi