Tervetuloa Syyskuu

Tämän laadukkaan kuvan tarjosi iPhone & Tärisevä Käsi.

Tänään on maailmantuskapäivä. Täytyy etsiä sitä piristystä ajatuksesta, että syyskuussa näen ihanan, upean, mahtavan, täydellisen Placebon.

Alunperin ajattelin matkustavani syyskuussa, mutta kun kuulin Placebon tulevan Suomeen, muutin suunnitelmiani. Voisi sitä sitten vaikka lähteä matkustamaan jollekin toisellekin keikalle loppukuusta. Viime kerralla olin Tukholman ja Helsingin keikoilla samana viikonloppuna.

Totesin Tukholma-Helsinki-laivassa, että siellä ei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä, jos ei ole ryyppäämässä. Ihmiset olivat kännissä, kun astuin laivaan. Ihmiset olivat kännissä, kun astuin pois laivasta. Koko yön olin saanut kuunnella naapurihytissä olleiden poikien juttuja. Teki mieli morjestaa heitä aamulla ja kertoa, että tiedän häiritsevän paljon heidän asioistaan.

Tulevana lauantaina menen ensimmäistä kertaa piknik-risteilylle. En oikein ymmärrä, miksi sellainen risteily on edes olemassa. En oikein muutenkaan ymmärrä ruotsinlaivojen viehätystä. En edes, vaikka viime toukokuussa olin todella hämmentävällä ja ihastuttavalla ex tempore -risteilyllä.

Ehkä lauantai avaa silmäni ja muuttaa minut ruotsinlaivafaniksi. Ehkä sen jälkeen osaan kirjoittaa niistäkin jotain valoisaa.

Tämä päivä on kyllä outo. Siirryn sujuvasti kirjoituksessani ihanasta Placebosta ei-niin-kovin-viehättävään ruotsinlaivaan.

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.