Venetsia: Kulttuuria ja nostalgiaa

Matkaamme kuului yllättäen myös kulttuuria. Kävimme Galleria Continissa katsomassa Giuseppe Venezianon tekemiä teoksia. Ne olivat ajatuksia herättäviä ja kauniita. Pidin teosten värimaailmasta kovasti. Galleriaan ei ollut pääsymaksua, joten päätimme vain mennä sisään, kun ikkunasta kurkkimisen jälkeen oli mielenkiinto herännyt. Venetsia on täynnä kaikenlaisia taidenäyttelyitä, mutta tämä taisi sopia meille parhaiten.

Venetsiassa kävellään aina ja paljon. Tällä kertaa kävelimme kuitenkin huomattavasti enemmän kuin olisi ollut tarpeellista. Tajusin nimittäin, etten enää osaa suunnistaa suorinta tietä kaikkialle. Hortoilin ja menin sisäisen intuitioni mukaan. Neiti A seurasi kiltisti, eikä edes valittanut. Jossain kohtaa hän tosin totesi, että voisi olla kiva istua, kun jalat alkavat kipeytyä.

Tämä on sairaala. Tämä on yksi niistä paikoista, jotka pitää aina Venetsian vieraille esitellä. Sairaalan ympäristö paljastui tällä kertaa myös lasten leikkipaikaksi, koska aukiolla olleen patsaan ympärillä pyöri suuri joukko lapsia.

Rialto, jonne en myöskään meinannut löytää! "Tuolla oli joku iso silta", sanoi neiti A. "Ahaa, niinpäs se muuten onkin tuolla!", sanoin minä. Vähän hävetti, mutta vain vähän.

Perinteinen istumiseen sopiva laituri Rialtossa. Katselimme ihaillen gondoleita (no okei, niitä soutajia!) ja muuta liikennettä.

SUPERHEROES!

Olihan ne maisemat kauniita ilman niitä veneitä, gondoleita ja soutajiakin. Istuimme ja nautimme, kunnes lähdimme vaeltamaan kohti Café Noiria. Sinnekin luonnollisesti menimme kiertotietä. Café Noir oli yksi lempipaikkojani, kun asuin Venetsiassa. Sinne eivät vaan paikalliset ystäväni halunneet kovinkaan usein tulla, koska siinä baarissa istuttiin sisällä. Heidän mielestään oli paljon miellyttävämpää seisoa juoman kanssa ulkona - säässä kuin säässä. Veinkin Cafe Noiriin aina Suomesta vierailemaan tulleet ystäväni. Proseccon ja Spritzin hinta oli n. 2 euroa/lasi. Sen seuraksi saa aina sipsejä tai muuta pientä naposteltavaa, kuten aperitiivin kanssa asiaan kuuluu.

Venetsiassa käyminen oli minulle asioiden tunnelmointia ja muistelua. Tapasimme myös entisen kämppikseni, joka oli aikanaan myös paras ystäväni. Hän kertoi, miten suunnilleen kaikki olivat eronneet tai muuttaneet pois. Vakibaarimme oli sulkenut ovensa kaksi vuotta sitten. Tuntui kuin kaikki olisi muuttunut. Toisaalta tuntui kuin mikään ei ollut muuttunut. Kaupunki oli se sama oma itsensä. Tutut ihmiset vain olivat kadonneet. Kadonneet olivat myös katujen ja aukioiden nimet mielestäni.

Siltikin. Jotenkin tunnen ne kivikadut jalkojeni alla. Jotenkin muistan ne suunnat, joihin pitää kulkea. Jotenkin saan palautettua mieleeni useita hetkiä, paikkoja ia ihmisiä, jotka olen Venetsiassa kohdannut. Niitä ei voi koskaan unohtaa. Ne ovat aina osa minua. Ja jotenkin minä haluan aina sinne takaisin.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.