Ladataan...

Joulu on ahdistava juhla. Joululahjat ovat yksi joulun ahdistavimmista asioista. Yksi ahdistava juttu on lahjojen antamisen velvollisuus. Olen täysin samaa mieltä The Big Bang Theoryn Sheldonin kanssa siitä, että lahjan antaja ei anna pelkästään lahjaa, vaan myös velvollisuuden vastalahjasta. Vakuutella voi aina, ettei halua mitään takaisin, mutta silti siitä jää itselle ikävä tunne, jos ottaa lahjan vastaan tyhjin käsin.

Ahdistavinta lahjoissa kuitenkin on se tavaroiden paljous. Tuntuu, että ihmiset sekoavat ja menettävät suhteellisuudentajunsa. Tarvitaanko niitä lahjoja ihan oikeasti niin paljon? Tarvitaanko niitä lahjoja itseasiassa ollenkaan? Joulu on joka vuosi, ja joka vuosi sitä tavaraa kertyy yhä enemmän.

Isoäitini soitti pari päivää sitten ja kysyi, mitä haluan joululahjaksi. Sanoin haluavani, että joululahjarahat lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Isoäiti ei aluksi meinannut ymmärtää ollenkaan, mitä tarkoitan. Enkö muka itse haluaisi mitään? Lopulta hän totesi, että ehkä hän antaa minulle sitten villasukat ja laittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Kuulostaa hyvältä.

Eräs ystäväni sanoi, että olen tyly, kun totean, ettei halua muita lahjoja kuin rahaa hyväntekeväisyyteen. Tarkoitukseni ei ole olla tyly. Tarkoitukseni on antaa apua sellaisille, jotka tarvitsevat apua paljon enemmän kuin minä. Voin saada hivenen oikeaa joulumieltä, kun tiedän auttaneeni muita.

Hävettää myöntää, mutta laitan hyväntekeväisyyteen kelvottoman vähän rahaa. En kuulu mihinkään hyväntekeväisyysjärjestöön, enkä ole vieläkään saanut hankittua monta vuotta suunnittelemaani kummilasta. Välillä lievennän huonoa omaatuntoa lahjoittamalla rahaa otto-automaatilla vierailun yhteydessä.

Yhtenä jouluna ostin Unicefin pehmeitä paketteja. Tänä jouluna päätin ostaa suurimman osan lahjoista Planin ja WWF: n verkkokaupoista. Tilasin lahjat viime viikolla, ja ne ovat saapuneet jo. Minulla on siis suuri mahdollisuus saada kaikki joululahjat hankittua ennen joulukuuta.

Tänä jouluna minä en halua keneltäkään lahjoja. En tarvitse niitä osoittamaan, että olisin jollekin tärkeä. Tiedän olevani tärkeä. Onhan minulla ihmisiä ympärilläni vuoden jokaisena päivänä. Tänä jouluna haluan, että joulumaterian ulkopuolellakin voidaan tuntea olevansa tärkeitä.

Ladataan...

Olen vastustanut Spotifya aika pitkään. Olen selittänyt, miten haluan tuntea cd-levyt fyysisesti käsissäni, nuuhkia niiden kansilehtiä ja tihrustaa kansilehdissä olevasta liian pienestä tekstistä, mitä lauluissa lauletaan. Eihän se digitaalinen versio levystä ole mistään kotoisin. Ei sitä voi koskea.

Totuus on kuitenkin se, että olen muuttanut melkein 10 vuotta sitten Teuvalta pois, enkä ole vieläkään voinut tuoda yhteenkään asuntooni kaikkia niitä cd-levyjä, joita omistan. Eikä niitä edes ole hirvittävän paljon. Tällä hetkellä kaikki Turussa olevat cd-levyni eivät mahdu cd-telineisiini. Pitäisi ostaa ainakin yksi teline lisää.

Olen myös huomannut, että pääasiallinen musiikkilaitteeni on tällä hetkellä puhelin. Sen lisäksi kuuntelen musiikkia tietokoneelta ja varsin harvoin enää stereoista. En pidä siis enää kovin järkevänä sitä periaatetta, että hankin lisää cd-levyjä. Niiden aika voi olla silloin, jos joskus omistan ison olohuoneen, hienot musiikintoistolaitteet ja monta cd-telinettä. Siinä vaiheessa cd-levyjen valmistus on tosin saatettu jo lopettaa.

Tärkein syy sille, että päätin kokeilla Spotify Premiumia on se, että minusta tuntuu, etten enää löydä uutta musiikkia mistään. Latasinkin erään levy-yhtiön listan uusimmista julkaistuista biiseistä ja aloin kuunnella sitä. Yllätyksekseni tunnistin kappaleista monta. Ilmeisesti radiota ei tarvitse kuunnella tunnistaakseen hittimusiikin. Tarvitsee vain välillä käydä yökerhoissa. Tätä ei nyt kuitenkaan pidä ymmärtää siten, että haluan olla perillä musiikkimaailman kuumimmista hiteistä. Ennemminkin haluan mahdollisuuden kuunnella uusilta (tai vanhoilta) artisteilta kokonaisia levyjä. Esimerkiksi Elias Hämäläisen Rakkaudesta ja pelosta -levyyn olen täysin rakastunut.

Spotify tarjosi minulle ilmaiseksi yhden kuukauden. Sen jälkeen olen luultavasti koukussa. Kyllähän tätä voi ajatella myös siten, että yhden cd-levyn hinnalla saan 4 kk:ta kuunnella rajattoman määrän eri cd-levyjä. Ei mikään huono diili.

Ladataan...

Minulla ei oikeastaan edes ole paljon tavaraa. Toivoisin kuitenkin, että sitä olisi vähemmän - tai etteivät tavarat ainakaan lisääntyisi. Näin joulun alla on hyvä pohtia tapoja, miten omaa tavaran hankkimista voi vähentää. Samalla on hyvä hetki miettiä omaa rahankulutustaan. Ensimmäinen askel on vaatekaappi.

Luin Imagesta Maria Veitolan kolumnin, jossa hän pohti naisen vaatekaappia. Hän totesi siinä, että täydellinen vaatekaappi on mahdottumuus. Ostoksilla ei koskaan mieti sitä, minkä jo omistamansa vaatteen kanssa jokin uusi vaate sopii. Omalla kohdallani tuo ei pidä paikkansa. Mietin usein aika tarkastikin, sopiiko jokin uusi vaate joidenkin vaatekaapissani olevien vaatteiden kanssa vai ei. Ostan lähinnä kolmea eri väriä: mustaa, valkoista ja punaista. Vaatteet sopivat yhteen, ja pyykkikone on helppo saada täyteen.

Vaatekaappini on kyllä siinä mielessä epätäydellinen, että siellä on liikaa vaatteita. On vaatteita, joita en käytä ikinä. On myös kassillinen vaatteita, joita haluaisin käyttää, kunhan saisin ne korjattua. Seuraavan vuoden projektini onkin käydä vaatekaappini kunnolla läpi. Heitän pois liian kuluneet vaatteet, joita en käytä. Vien kierrätykseen hyväkuntoiset vaatteet, joita en käytä. Korjaan kaikki korjaamista odottavat vaatteet, jotta voisin käyttää niitä taas.

Tämän lisäksi en aio ostaa uusia vaatteita vuoteen. Sukat, alushousut ja erityisesti sukkahousut tekevät poikkeuksen. Niitä voin ostaa tarvittaessa. Kenkiä saan myös ostaa, JOS niitä oikeasti tarvitsen. Kenkiä minulla ei ole tapana kerätä kaappeihin. Yleensä ostan uudet vasta, kun edelliset ovat menneet rikki.

Tämän päivityksen kirjoittamisen katkaisi ensin se, että päätin vihdoin korjata yhden talvitakkini napin. Toisella kertaa kaadoin kahvia valkoiselle neuleelleni ja kirosin. Tämä ennustanee sitä, että päätökseni joko pitää tai on pitämättä. ;)

Pages