Ladataan...

Toukokuussa osallistuin seriffinä ystäväni polttareihin. Viisi seriffiä lähtivät hakemaan yhtä lainsuojatonta ja yllätettyä naista Lielahdesta. Tuleva morsian rimpuili vastaan kiitettävästi ja mietti, pitäisikö tukka kihartaa ennen seriffien matkaan lähtemistä. Kihartaminen jäi, mutta aikataulusta olimme tippuneet jo 1,5 tuntia. Onneksi seriffit olivat olleet neuvokkaita ja varanneet tarpeeksi ylimääräistä aikaa. Kyllähän ne lainsuojattomien metkut tunnetaan!

Lainsuojaton joutui etsimään kultakolikoita pelottavan Draculan linnasta. Kolikot olivat hyvin piilotettu, mutta lopulta kaiken kauhun ja kiljunnan jälkeen kaikki kolikot löytyivät.

Tuleva morsian joutui kohtaamaan myös hirmu pelottavia vastustajia: kuten kuvassa olevan villasian! Onneksi nainen oli kylmäpäinen ja onnistui pedon taltuttamisessa mallikkaasti. Pedon suuhun meinasivat jäädä ainoastaan kengännauhat.

Tämän seriffin viihtyvyyttä oli selkeästi ajateltu polttaripaikkaa valitessa, sillä sain jäädä hetkeksi ihailemaan noita ihania kääpiövuohia! Nyt siis tiedän, että kääpiövuohet voivat elää Suomessa. Seuraava kysymykseni on: mistä niitä saa?

Länkkärilounaan jälkeen lähdimme kesyttämään Ferdinand-härkää. Tämä täysin tarkka otos kuvaa sitä, miten vauhdikasta ja hauskaa meno oli. Kiipesin itsekin Ferdinandin selkään kolmesti. Se oli ehdottomasti villein sonni, jonka kyydissä olen ollut. Käsittely tuntui vielä monta päivää polttareiden jälkeenkin.

Ilalla vihdoimme lainsuojattoman ja lausuimme hänelle avioliittoon onnea tuovan taian kahteen kertaan. Nyt pitäisi olla onni varmistettu! Joimme kuohuviiniä porealtaassa. Samassa paikassa lauloimme mm. Frontside Ollien. Liikuttavinta oli, kun tuleva rouva totesi, että tarvitsisi koko vessapaperirullallisen paperia, jotta voisi luetella kaikki syyt mennä naimisiin tulevan miehensä kanssa.

Ystäviä, naurua, laulua, onnea ja kuohuviiniä. Niistä on hyvät polttarit tehty!

Ladataan...

Muutin viikko sitten. Aloitin uuden elämän uudessa kodissani.

Kirjoitin yliopistourani viimeisen tentin. Aloitin uuden elämän vakituisessa työsuhteessa.

Vappuhumalassa erosin poikaystävästäni. Opettelen jälleen elämään omaa elämääni itsenäisesti.

Vaatteet ovat kaapeissa. Kirjahylly on järjestetty. Seuraavaksi täytyy saada cd-levyt paikoilleen ja pyykkikone kylppäriin.

Onneksi minulla on tässä uudessa elämässäni aikaa, jota käyttää kodin laittamiseen ja elämän rakentamiseen.

Erityisen onnekas olen, koska uudessa elämässäni ovat mukana vanhat ystäväni, jotka ovat monella tavalla aivan parhaita. Vai miltä kuulostaa se, että voi jäädä ystävien sohvalle nukkumaan hyljettä halaten? Tai ex tempore -reissu Helsinkiin Olavi Uusivirran keikalle? Tai junamatkalla saatu kutsu katsomaan jääkiekkoa? Tai serkut, jotka lupaavat hoitaa melkein puolet valmistujaisteni tarjoilusta? Tai illalla saatu kutsu aamukahville? Nämä kaikki ovat tapahtuneet puolen viikon aikana. Tuntuu, että olen nähnyt ystäviäni enemmän kuin viimeiseen kolmeen kuukauteen. Luultavasti se onkin totta.

Ystävät - parasta ikinä.

Ladataan...

.

"Mä aion laittaa tän kuvan mun blogiin, kun kirjoitan ystävänpäivästä!" "Koska ystävyys on sitä, että antaa toisen kusta naamalle!" "No en mä nyt ehkä ihan sitä tarkoittanut..."

Toisaalta. Onhan se vähän sitäkin. Ystävyys on sitä, että kestää toisen huonotkin hetket ja on niissä tukena.

Ystävänpäivä sen sijaan.. Voiko turhempaa päivää olla? En tarvitse mitään määrättyä päivää siihen, että voin olla ällösokerinen. Voin olla ällösokerinen ihan vuoden jokaisena päivänä, jos siltä tuntuu. Kenenkään on turha tulla sanomaan, että "Tänään sinä rakastat enemmän!" "Tänään sinä muistat ystäviäsi enemmän!"

Minä rakastan joka päivä. Minä muistan ystäviäni ihan joka päivä.

Voi ystävänpäivä sentään! Suurimman osan ajasta olin töissä ja valitin, kun maha oli kipeä. Liittyyhän siihenkin suuria tunteita. Illan päätteeksi taisin kyllä istua baarissa pitämässä kädestä kiinni ja tuijottamassa toista ihmistä silmiin. Emme kuulemma olleet ainoita.

Miksiköhän minä suhtaudun kaikkiin pakollisiin juhlapäiviin näin negatiivisesti? Ehkä en pidä siitä, että minun puolestani yritetään päättää, milloin juhlitaan mitäkin milläkin teemalla.

Kauniita sanojani ystävänpäivästä 2012 ja ystävänpäivästä 2011.

Pages