Ladataan...

Tiedän, että olen tämän kirjasuositukseni kanssa vuosia myöhässä. Jos nyt kuitenkin on vielä joku muukin, joka ei ole lukenut John Ajvide Lindqvistin esikoisromaania, niin haluan lämpimästi kehottaa lukemaan!

Kyproksella ollessani pakenin unimaailman lisäksi todellisuutta kirjan maailmaan. Ahmin lumoutuneena lauseita ja sanoja. Kirjan loputtua purskahdin miltei itkuun sekä liikutuksesta että siitä haikeuden tunteesta, että nyt se oli luettu.

Kirja oli hyvin monitasoinen. Henkilöhahmot olivat melkeinpä juonta kiinnostavampaa seurattavaa. Juoni oli lopulta melko tuttu, mutta kaikki omalla tavallaan rikki olevat henkilöt tekivät kirjasta kiinnostavan.

Päädyin lukemaan kirjaa, koska fanitan vampyyreita. Ystävät hämärän jälkeen on kuitenkin paljon enemmän kuin vampyyrikirja. Se on kasvutarina, ja se on tarina pikkukaupungin elämästä. Lopulta ei ole merkitystä sillä, onko kirjassa joitain yliluonnollisia elementteä vai ei. Lopulta on kyse siitä, miten vangitsevan hyvin elämää on kuvattu. Kirja vei täysin mukanaan, ja siitä oli viimeisen sivun jälkeen vaikea päästää irti.

Ladataan...

Kuvassa oleva kirja ei välttämättä ole huono kirja. Se voi olla mainio kirja omassa genressään. Kirjoittaja on lukenut vasta ensimmäisen osan.

Aatonaattona totesin ystävilleni: "Fifty Shades of Gray on ollut paras kirja, jonka olen lukenut tänä syksynä." "Mitä ihmeen kirjoja sä sitten oikein olet lukenut, jos se on niistä paras?!" kysyi ystäväni järkyttyneenä.

No. Olen lukenut huonoja kirjoja. Olin kissavahtina ja huomasin kirjahyllyn, joka oli täynnä Paulo Coelhon kirjoja. Alkemistia oli kehuttu, joten päätin tarttua siihen. Ajattelin, että pitäähän sitä Coelhon kirjallisuudesta jokin tietämys hankkia. Se kirja oli kau-he-a. En voi sietää sellaista elämää syleilevää diipadaapaa, jossa vakuutetaan, että maailman sielu ja koko universumi tahtovat, että ihminen toteuttaa elämäntiensä ja unelmansa. Höpöhöpö, maailman sielu ja universumi eivät tahdo yhtään mitään. Ensimmäistä ei edes ole olemassa. Kirja oli kyynisen ateistin painajainen.

Italian matkalle otin mukaani Hannu Mäkelän Syksy Venetsiassa -kirjan.  Kirja olisi voinut olla kuvaus kauniista kohtaamisesta, jossa kaksi ihmistä tarttuvat hetkeen ja ovat onnellisia. Kirja oli kuitenkin tarina säälittävästä ja roikkuvasta miehestä. Olisin halunnut huutaa kirjan päähenkilölle: "Älä ole noin takertuvainen!" Jokainen meistä on varmasti takertunut joskus johonkin tai seurannut ystävänsä takertumista. Se on raskasta todellisessa elämässä ja se on raskasta myös kirjan sivuilla. Laitoin kirjan luettuani kiertoon. Se oli itsenäisen sinkkunaisen painajainen.

Näiden jälkeen Fifty Shades of Gray oli piristys. Sitä jäi helposti lukemaan tunniksi ennen nukkumaanmenoa, eikä huomannut ajan kulumista. Onhan sekin huono kirja. Siinä on rasittava, omistushaluinen mies ja mieheen epäterveesti takertuva nainen. Kokonaisuudessaan kirja vaikuttaa ihan Twilightilta sillä erotuksella, että siinä on seksiä - paljon. Olin pettynyt siihen, että kirjassa puhutaan tosi paljon S/M-touhuista, mutta ei niitä kuitenkaan toteuteta. Se ikäänkuin haluaa shokeerata, mutta ei kuitenkaan shokeeraa. Toinen osa odottaa avaamistaan. Saa nähdä, miten paljon Christianin nokkeluus kompensoi mielessäni hänen ällöttävää omistushaluaan.

--

Tänä vuonna olen lukenut jo yhden hyvän kirjan: Johanna Sinisalon Enkelten verta. Suosittelen sitä kaikille. Sen jälkeen minun on ihan kamalasti käynyt sääliksi mehiläisiä. Ihmiset ovat kauheita mehiläisten orjuuttajia!

Tein päätöksen, etten osta yhtään uutta kirjaa ennen kuin olen lukenut hyllyssäni olevat ja lainaamani kirjat. Siihen saattaa mennä jokunen tovi.

Ladataan...

Mainitsin aiemmin, että aloin lukea Sofi Oksasen Puhdistusta - viimeinkin. Puolessa välissä menen. Kirja on ahdistava monella eri tavalla. Odotin raaempaa väkivaltaa, mutta ehkä se jonkinlainen peittely on juuri se asia, joka tekee kirjasta ahdistavan. Pidän teoksesta joka tapauksessa hyvin paljon. Lopullista analyysia ei voi kuitenkaan tehdä ennen kuin takakansi on sulkeutunut.

Olen lukenut sivuaineenani yleistä kirjallisuustiedettä, joten tunnen keskeisimmät maailmankirjallisuuden klassikkoteokset. Suomalaisesta kirjallisuudesta en sen sijaan tiedä juuri mitään. Hävettää myöntää, mutta en ole koskaan lukenut Seitsemää Veljestä, Tuntematonta Sotilasta tai Kalevalaa. Hyi.

Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi on yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista. Alkukeväästä luin hänen kirjoittamansa Lasisilmän, mutta se oli pettymys. Se oli liian ennalta-arvattava, eikä mennyt tarpeeksi syvälle millään tasolla. Hyllyssäni on vielä odottamassa Enkelten verta. Se lienee seuraavana vuorossa luettavien listalla.

Haluaisin tutustua suomalaiseen kirjallisuuteen paremmin jo ihan kulttuurillisen yleissivistyksen vuoksi. Kysynkin siis suosituksia.

Mitkä suomalaiset kirjat täytyy ehdottomasti lukea?

Pages