Ladataan...

Luin LinaS:n raportin salmiakkigaalasta. Sen perusteella kaivoin jo esiin lomakkeen, jolla voisi liittyä Suomen salmiakkiyhdistykseen. Aloin kuitenkin pohtia, onko intohimoni salmiakkia kohtaan kuitenkaan ihan riittävä. Enhän minä salmiakkia koko ajan syö. En syö koko ajan mitään karkkia - paitsi suklaata aika usein. Suklaata ei lasketa karkiksi, eihän? Se on enemmänkin välipala.

Karkit ovat oikeastaan aika jännä juttu. Ne ovat oman kokemukseni perusteella myös erittäin suomalainen juttu. Missään muussa maassa en ole nähnyt niin valtavia karkkihyllyjä kuin Suomessa on isoissa marketeissa. Pienissäkin marketeissa on karkkeja ihan älytön valikoima. En tainnut koko Italian vuoteni aikana kuulla kenenkään kertaakaan sanovan, että haluaisi ostaa karkkia. Ruuat ja leivonnaiset olivat enemmänkin se juttu, josta puhuttiin.

Suomessa taas kuulee useinkin, että ihmisten tekee mieli juuri karkkia. Mikä tahansa makea ei riitä, vaan sen on oltava karkkia. Lapsilla on karkkipäivä, ja on hyvin yleistä, että ihminen on karkkilakossa. Ihmisiä myös jonkin verran arvostellaan karkkimaun perusteella.  Se on hämmentävää. Miten suomalaisten yhdeksi nautintoelintarvikkeeksi on muodostunut juuri eri väreillä, mauilla ja muodoilla muokattu sokeri?

Emmekö me saa tarpeeksi energiaa siitä ruuasta, jota me syömme? Yleensähän karkinhimo katoaa aika hyvin, jos syö kunnollisen aterian. Toisaalta itsensä voi myös ehdollistaa sille, että aterian jälkeen täytyy saada kahvia ja jotain makeaa. Myös lapsille usein luvataan, että jos he syövät oikeaa ruokaa, he saavat palkinnoksi karkkia.

Viittasin alussa suklaaseen välipalana. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että ostan suklaata, jos täytyy saada nopeasti jotain syötävää. Ei fiksuin ratkaisu, mutta se auttaa hetkeksi. Muistelin juuri sitä, miten yläasteella ja lukiossa korvasin aika usein kouluruuan suklaalla. Nykyään jos pitäisi korvata kokonainen ateria suklaalla, tulisi pelkästään älyttömän huono olo. Pelkkien karkkien aiheuttamasta huonosta olosta puhumattakaan.

En tiedä, mikä on saanut suomalaiset juoksemaan karkkien perässä. Sanon vain, että onneksi tässä maassa on kehitetty myös ksylitoli. Muuten meidät saatettaisiin kirjaimellisesti tuntea hampaattomana kansana.