Ladataan...

Oi ihana Reykjavik!

Facebookin uutisvirtaan tuli linkki, joka sai minut kaipaamaan takaisin Islantiin: http://travels.kilroy.fi/uutisia/2013/1/islanti-jumalten-jalanjaljilla Aloin välittömästi tuntea tarvetta selata kuvia ja muistella Islannin matkaani.

Kaikki aloi siitä, kun ystäväni Ella totesi Facebookin tilapäivityksessään, että on varannut lennon Islantiin. Totesin, että tulen mukaan. Varasin lennot juhannuksena tienaamillani rahoilla, ja sinne me sitten yhdessä lensimme. Halusimme liftata lentokentältä Reykjavikiin. Se oli minulle ensimmäinen kerta. Ensimmäinen näkemämme auto otti meidät kyytiinsä ja vei meidät perille asti. Autossa oli hauska islantilainen pariskunta, joka oli juuri tullut Amsterdamin lomalta.

Reykjavik oli myös ensimmäinen paikka, jossa majoituin CouchSurfingin kautta. Meidät kyyditettiin tosiaan majapaikkamme pihaan asti. Jäimme ulkokeinuihin odottelemaan isäntäpariskunnan saapumista kotiin. Majoituimme mukavan australialaisen miehen ja liettualaisen naisen luona.

Reykjavik oli ihana, idyllinen ja pieni kaupunki. Siellä oli ihania kahviloita, second hand -myymälöitä ja levykauppoja, joissa voi istua ja kuunnella musiikkia kuulokkeet korvillaan.

Isäntäpariskunta valmisti meille yhtenä iltana illallisen. Illalliselle kutsuttiin myös venäläinen tyttö, joka oli ollut pariskunnan luona aiemmin surffaamassa, sekä tytön isä. Päätimme illallispöydässä, että vuokraamme yhdessä auton ja lähdemme kiertämään Golden Circlen. Islannin luonto on niin ainutlaatuinen, että jopa tuolla pienellä kierroksella näimme paljon erilaisia maisemia. Ei niitä voi sanoin - eikä oikein kuvinkaan - kattavasti kuvata.

Tapasimme yhdessä kahviossa suomalaisen tytön. Tyttö oli tullut Reykjavikiin opiskelemaan. Hän totesi, että ei kauheasti ollut aikomus enää palata Suomeen. Sellainen olo Islannissa tulee helposti. Sinne haluaa jäädä. Kaikkien niiden maailman kauneimpien ihmisten ja maailman ainutlaatuisimpien maisemien keskelle.

Islannissa tuulipuvun käyttäminen ei ole noloa vaan käytännöllistä.

Tapasimme CouchSurfingin kautta islantilaisen pojan, jonka kanssa vietimme aikaa. Tutustuimme hänen syntymäpäiväbileissään. Hän oli yksi hyväntahtoisimmista ihmisistä, joita olen koskaan tavannut. Hän kuului paikalliseen Free Palestine -järjestöön ja oli matkustellut erilaisilla kriisialueilla.

Poika kertoi, että jos jossain on iso yksinäinen kivi, sen sisällä asuu peikko. Peikkoja pitää varoa, tai ne muuttavat matkustajankin kiveksi. Tämän hän antoi ohjeeksi Ellalle, joka minun reissuni loputtua lähti kiertämään saarta ympäri.

Maa höyrysi, kun  ajoimme katsomaan karttaan merkittyä geysiria. Höyry haisi mädiltä kananmunilta.

Minäkin sain valokuvan lähteen purkautumisesta. Lämpöä taisi kyseisen alueen vesissä olla niin paljon, ettei niihin voinut koskea.

Olin aina ajatellut, että kun joskus menen Islantiin, uin kuumassa lähteessä. Harmillinen totuus oli se, että luonnollisia uimapaikkoja kuumissa lähteissä ei Reykjavikin läheisyydessä ollut - tai jos oli, niihin olisi tarvinnut paikallisen kyydin ja oppaan. Kuuluisa kylpylä Blue Lagoonkin jäi meiltä kokeilematta. Sen sijaan kävimme ihan tavallisessa uimahallissa. Sielläkin vesi tuli lähteistä ja uima-allas oli taivasalla. Ellan paikallinen ystävä kertoi, että Islannissa uidaan talvisinkin taivasalla. Hän muisti, miten lapsena hiukset olivat jäässä aina koulun uintituntien jälkeen.

Islannissa luonto on todellakin se, jolla on valta. Sen edessä on oltava syvä kunnioitus. Jokin aikaa sitten purkautuneen Eyjafjallajökullin tulivuoren tuhkaa myytiin matkamuistoksi.

Viimeisenä matkustusiltanani kävelimme meren rannassa. Islanti teki vaikutuksen, ja takaisin on pakko päästä. Yhtenä aamuna yksi Islannin parhaista tanssijoista kiskaisi minut aamiaispöydästä olohuoneeseen tanssimaan Lindy Hopia. Harmi, etten silloin vielä pystynyt tekemään tanssitaidoillani vaikutusta.

Todella paljon ehti nähdä ja kokea viidessä päivässä. Seuraavalla kerralla sitten enemmän maisemia ja enemmän tanssia...