Ladataan...
miiajohanna

On näköjään tullut viikon breikki kirjoittamiseen. Kirjoitin viimeksi viikko sitten tiistaina. Pahoittelut tästä. Ei vaan ole huvittanut kirjoittaa. Motivaatio nollassa.

Ja mitäkö tiistain jälkeen on tapahtunut? Ups and downs...

Keskiviikko 22.3. oli muuten aika hyvä päivä, olin aikalailla oma itseni ja vointi oli ihan ok, mutta iltaa kohti vointi laski. Kaupassa käyminen oli aivan liian kuormittavaa (joskus ihan jo se, että on liikaa ihmisiä, liikaa ärsykkeitä, liikaa kaikkea katseltavaa - on liikaa) ja kotiuduttuani vointini koki vielä illalla kunnon romahduksen. Aivan kuin k a i k k i mun pikkuhiljaa kiinni kurotut haavat ois revitty uudestaan auki. Pitkästä aikaa itkin ihan kunnolla, dissosioin jne. Onneksi noin heikkoja hetkiä ei ole ihan joka päivä. Ja tuollekin illalle oli syynsä.

Torstaina 23.3. menin sitten aivan rikkinäisenä (ja kaikenlisäks myöhässä) meditaatiotunnille, jossa käytiin läpi (ajankohtaisesti) surun tunnetta. Se oli aika eheyttävää. Itkuhan siinä pääsi ja ahdistus kasvoi aika voimakkaaksikin, mutta vointi helpottui ja kehon hankalat tunteet ikäänkuin "pehmeni" harjoituksen loppusuoralla pois. Kävin tuolloin torstaina hoidattamassa itseäni myös akupunktiossa. Daphne (akupunktiohoitaja) kehuu mun menneen eteenpäin ja kertoo mun koko ajan vahvistuvan. Luotan 110% hänen ammattitaitoonsa. Tapasin myös mun ystävää Annia illasta Date & Kalessa ja se oli tosi kiva juttu.

Perjantaina 24.3. mieli oli taas tyhjä.. niin tyhjä. Olin unohtanut, että terapia oli poikkeuksellisesti kaksi tuntia normaalia aiemmin, joten enhän minä sinne selvinnyt. Puhuttiin sitten varsinaisen käynnin sijaan puhelimessa. Harmitti. En ollut katsonut kalenteria ja se vaan... unohtui. Näin käy mulle nykyään usein. Unohtelen asioita ja myöhästelen. Olen hajamielinen ja se ärsyttää. Olin joogatunnilla ja se oli pitkästä aikaa tosi onnistunut harjoitus. Illalla oltiin syömässä Antonian ja Outin kanssa Naturassa ja mentiin sieltä vielä vähän juhlimaan. En muista milloin olisin jaksanut valvoa noin myöhään... Mutta kivaa oli.

Lauantaina 25.3. mulla oli kampaaja ja illalla juhlittiin oillalla mun lapsuudenystävien kanssa mun 30-vuotis synttäreitä Casa Italiassa ja käyntiin vielä drinksuilla Steamissa. Sain tytöiltä lahjakortin terapeuttiseen hierontaan. Varasin sinne ajan huhtikuun lopulle. Tosi mielenkiintoista ja ihanaa! Oli hauska päivä, vaikka olinkin super väsynyt perjantaista. Ja Susanna taikoi minulle ihanan tukan. Oli kunnon hemmottelua, kun sain siellä pizzaa, kahvia, teetä, kokista ja suklaata. That's what's friends are for.

Sunnuntaina 26.3. olin aivan poikki tuosta aktiivisesta ja juhlantäyteisestä viikonlopusta, sekä kellojen siirrosta. En tehnyt yhtään mitään. Olin vaan kotona, söin pizzaa. Suunnittelemani joogatuntikin jäi välistä. En saanut mitään aikaan. 

Vielä eilenkin, maanantaina 27.3. musta tuntui siltä, kuin olisin palannut toiselta puolelta maapalloa Suomeen, olo oli niin väsynyt. Tuntui etten saa otetta yhtään mistään. Kävin mun siskon kanssa kahvilla, pyörin vähän kaupungilla, kävin ruokakaupassa ja illalla siivoilin kotona. Lopulta energiatasot alkoi hiukan normalisoitua.

Äsken olin pitkästä aikaa töissä. Olen viimeksi ollut kolme viikkoa sitten. Olin vaan ihan muutaman tunnin. Mua alkoi ahdistaa ja nytkin kyyneleet kirpoaa silmiin. Jostain aivojen syövereistä tulee koko ajan ajatuksia; "en jaksa tällaista enää, haluan olla terve, haluan tuntea iloa, haluan tuntea itseni energiseksi, en halua olla näin sekaisin, oon väsynyt tähän kaikkeen, en jaksa tätä jatkuvaa pahoinvointia" jne. Mun on todella vaikea antaa itselleni armoa ja aikaa. Olla kärsivällinen. Vaikka on ollut pakko sitä opetellakin. Mutta paljon on vielä petrattavaa. Pelkään niin, että tämä olisi "lopullinen olotila". Kaikki olisi "aina näin".

Nyt syön kookos-linssikeittoa ja parin tunnin päästä menen akupunktioon. Tämä viikko tuo tullessaan kivoja asioita ja toivon, että ne myös vaikuttaisivat mun mielentilaan positiivisesti. Se kun ei aina kulje käsi kädessä niin. Mutta siihen tietenkin pyritään.

 

Sitä kai hieman järkyttyy

kun elämän seuraan kyllästyy

mut kyllä sä vielä voitat ja elämälle takaisin soitat

Kyllä sä vielä voitat

Siihen tarvitsee vain aikaa

Ei paljoo helpota, kun ei tätä kestäis lainkaan

Siihen tarvitsee vain aikaa

Ei paljoo helpota, ei ollenkaan

Olet rikki, et tullut ovee avaamaan mut mä lupaan tulla vielä uudestaan

Sinä saat jäädä peiton alle piiloon

Tuut sieltä vielä nousemaan

 

Tiisu - Tunnistatko itsesi tänään

Share

Ladataan...
miiajohanna

Aamulla heräsin taas tyhjyyden tunteeseen. Kun ei vaan tunnu yhtään miltään. Vaikka miettisin jotain mukavaa, (mitä vaikkapa alkava päivä tuo tullessaan) niin ei - en vaan tahdo tavoittaa ilon tunnetta.

Kävin Annen kanssa Lilla Robertsissa aamiaisella ja olin aamulla pitkästä aikaa vähän dissosioitunut. Musta tuntui siltä, että puheen tuottaminenkin oli haastavaa. Aivan kuin en olisi täällä. Ahdistusta. Meinasin ottaa lääkkeen, mutta olo helpottui pikkuhiljaa Annen kanssa jutellessa ja myös siitä tunteesta, mitä kuuma kahvikuppi tuotti käsien välissä - lohtua, turvaa. Se maadoitti. Sain Annelta myös ihanan kaulakorun. Sellaisen suojelevan käden (sillä kädellä on punaista kynsilakkaa). Se on maailman kaunein! Huomaan nyplääväni sitä koko ajan. 

Mutta vielä palatakseni tuohon mainitsemaani tyhjyyden tunteeseen. Tämä voi liittyä osittain myös kai lääkitykseen (että on ikäänkuin turta), mutta myös uupumukseen, väsymykseen. Tein eilen aika paljon asioita. Tapasin mun ystävää ja hänen pientä poikavauvaa, käveltiin ympäri aurinkoista Helsinkiä, kävin työpaikalla sopimassa muutaman tunnin työvuoroja tuleville viikoille, olin akupunktiossa ja illalla vielä leffassa. Yhteen päivään mahdutin kaikenlaista ehkä liian paljon. Mutta energiaa oli, enkä kokenut, että olisin kauhean väsynyt. Illalla kuitenkin pää oli vähän ylikierroksilla ja nukahtaminen oli normaalia hankalampaa. Siitä tiedän, että on tullut ehkä tehtyä liian paljon. Pitäisi osata löytää omat jaksamisen rajat tässä hetkessä, sopiva määrä kaikkea. Helposti se menee siihen, että joko teen täysillä tai en ollenkaan. Käytiin Antonian kanssa katsomassa Beauty And The Beast. Ah! Se oli upee leffa. Ihanat musiikit, aivan ihana elämys, sai nauraa ja liikutuin, monta kertaa. Huomasin uppoutuvani tarinaan niin, että unohdin täysin välillä olevani elokuvateatterissa. Se teki tosi hyvää, irtautua hetkeksi omasta elämästä, ihan kaikista voimaa vievistä ajatuksista ja olla ikäänkuin osana satua. Tuota tapahtuu todella harvoin, jos koskaan. Suosittelen lämmöllä.

Sunnuntaina kävin yksikseni haukkaamassa happea, 6,5 km lenkillä ja sen jälkeen sain viimeinkin siivottua. Ulkoilu antoi sen verran energiaa, että sain tiskit tiskattua ja sen jälkeen siivottua vielä kaiken muunkin, samoilla ulkoilusta saaduilla energioilla. Lauantai kun taas oli aivan päinvastainen. Olin aivan lamaantunut, voimaton ja uupunut. Onneksi päivissä on vaihtelevuutta. Että on näitä parempiakin. Välillä tuntuu, että vointi junnaa enkä mene suuntaan enkä toiseen. Muttei se ole totta... Kun katsoo kaikkea isossa kuvassa. Ihan jo se, jos palaan päiväkirjateksteihin, niin marras,-/joulukuu on olleet paljon haastavampia, kuin mitä mun vointi on nyt. Eli eteenpäin mennään, vaikkei se mitään nopeaa nousukiitoa olekaan.

Jos mietin aikaa tasan vuosi taaksepäin, olin todella huonossa kunnossa. Siitä on menty pitkälle. Tätä minä toistelen. Ja kuitenkin parempaan on menty suhteellisen lyhyessä ajassa. Siitä varsinaisesta romahtamisesta on vasta kuitenkin se vuosi (tai, reilu vuosi). Ja sellaisesta voinnista kuntoutuminen todella vie aikaa. Olen itse ajatellut, että se unettomuus ja voimakas ahdistus pikkuhiljaa johti masennukseen, vaikka voihan se olla niinkin, että masennus kummitteli siellä kaiken takana. Sitä on vaikea sanoa, oliko se syy vai seuraus. Mutta en kokenut, että olisin ollut näin syvällä pimeydessä, ennen unettomuuden jatkuttua pidempään. En edes tiennyt, että mieli voi mennä näin.. no, mustaksi. Muistelin eilen hetkiä, kun makasin sohvalla pidellen päätäni. En kestänyt mitään ärsykkeitä. Pää oli ihan kaaoksessa, sekaisin, täynnä ääntä ja meteliä ja sotkua. Se tuntui siltä, kuin olisi krapula ja humala samanaikaisesti potenssiin tuhat. Uskoakseni tämä johtui pitkän unettomuuden, voimakkaan ahdistuksen sekä useiden eri lääkitysten kombosta. Muistan, etten kyennyt nukkumaan enkä olemaan hereillä. Tuokin hetki vei minut lopulta päivystyksen kautta osastohoitoon. Se oli aivan kauheaa. Pelkäsin kuollakseni, etten pääse eteenpäin. Siinä ei voinut rauhoittua eikä tehdä yhtikäs mitään. Osastolla onneksi sain sitten rauhoittavaa, kuuntelin päivät makuuasennossa vain jotain rauhoittavaa musiikkia ja taisin tuona kertana jonkin verran nukkuakin. Minulta ei vaadittu yhtään mitään. Menin sinne ikäänkuin keräämään voimia.

Eilen oli tullut postissa lääkärin B-lausunto työkokeilun jatkoa varten (koska minusta ei vielä ensimmäisen työkokeilujakson päättyessä, eli aivan pian, ole mitenkään aloittamaan kokoaikaisesti taas. Ei olla päästy tuntien nostossa 3 kk aikana siihen pisteeseen, että se olisi mahdollista. Lähellekään). Nyt on aikaa sitten rauhassa pikkuhiljaa yrittää nostaa tuntimääriä heinäkuuhun mennessä niin, että se kokoaikainen työhönpaluu olisi viimeinkin syksystä sitten mahdollista. Tuntuu hurjalta, että kaikki alkoi pikkuhiljaa syksyllä 2015 ja nyt eletään jo vuotta 2017. Tää aika on mennyt tosi nopeasti ja samalla äärimmäisen hitaasti. Aivan kuin unessa. Jotenkin ohi. Se, mikä tuossa lääkärin lausunnossa oli positiivista (vaikka muutenhan se on aina aika raskaannuttavaa luettavaa); F32.1 Keskivaikea masennustila - osittainen remissio. Remissio tahtoo sanoa osittaista oireiden häviämistä, pysähtymistä. Se oli aivan uusi "maininta". Mietiskelin eilen, miten voikin tässä kohtaa olla muka noin, kun olen ollut äärimmäisen huonona, mutta lääkärini näkee kuitenkin kokonaiskuvan. Hän on nähnyt taipaleeni alusta saakka. Diagnooseihin ei tietenkään liiaksi saa samaistua. Mutta. Toihan on loistava juttu. Osittainen remissio. Eli kohti parempaa mennään, myös paperilla.

 

"Se miten ajattelet vaikuttaa siihen mitä tunnet, joka taas vaikuttaa siihen mitä teet.

Jos haluat muuttaa sitä mitä teet, muuta sitä miten ajattelet."

Share

Ladataan...
miiajohanna

 

Puhu haavoittuvalle puolelle hyväksyvästi ja ymmärrettävästi

 

 

- Sinä olet hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet.

 

- Sinun ei tarvitse saada kaikkia ihmisiä pitämään itsestäsi. Kukaan ei ole sellainen eikä tarvitse olla sellainen, josta kaikki pitävät. Sinä saat pitää itsestäsi, vaikka joku toinen ei pitäisi sinusta.

 

- Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita eikä kenenkään tarvitse ansaita hyväksyntää, kaikki ovat hyväksyttäviä juuri sellaisina kuin ovat.

 

- Kaikki ihmiset tekevät virheitä. Sinun ei tarvitse olla täydellinen. On inhimillistä tehdä virheitä.

 

- Kaikilla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Elämässä tarvitaan keskenään erilaisia ihmisiä. On tärkeää arvostaa sinun vahvuuksiasi ja antaa sinulle tukea tehdä sitä, mistä sinä olet kiinnostunut.

 

- Me olemme kaikki keskeneräisiä. Elämässä ei ole tarkoitus suoriutua täydellisesti, vaan elää ja kokea ja olla yhteydessä itseen ja toisiin.

 

- Sinua ei saa kohdella huonosti.

 

- Jos joku kohtelee toista huonosti, se heijastaa hänen sisäistä rankaisevuuttaan tai vaativuuttaan suhteessa johonkin asiaan. Ihminen, joka on itse tasapainossa, ei kohtele toisia vähättelevästi, alentuvasti, ylikriittisesti tai rankaisevasti. Kukaan ei ansaitse huonoa kohtelua.

 

- Kaikki tunnetilat ovat sallittuja. Saat olla avuton, surullinen, pelokas, kateellinen tai vihainen. Myös aikuiset tuntevat avuttomuutta, surua, kateutta, vihaa tai vihaisuutta. Tunne ei ole väärin, eikä vahingoita muita. Jos tunnetta on vaikea hallita, saat hakea siihen tukea.

 

- Sinä et ole vääränlainen siksi, että sinulla on jokin haavoittuvuuden tunne. Se vain heijastaa jotakin haavoittuvuuden kokemusta taustassasi. Saat hyväksyä tunteen ja ottaa sen merkkinä siitä, että haavoittuvuutesi on läsnä. Kuuntele, minkälainen haavoittuvuuden kokemus sinulla on pohjalla ja suhtaudu siihen lempeästi.

 

- Kaikille tunteille on jokin tausta ja syy. Et ole vääränlainen siksi, että sinulla on tietty haavoittuvuus. Silloin ympäristö ei osannut olla sinua varten siten kuin olisit siinä tilanteessa tarvinnut. Toiset eivät ehkä ymmärtäneet tai osanneet olla sinua varten, mutta se ei tarkoita, että sinun tarpeesi olisi ollut väärä. Kaikilla on omanlainen haavoittuvuutensa, joka ei yleensä näy päällepäin.

 

- Sinä saat tarvita muita. Kaikki tarvitsevat toisia ihmisiä. Tarvitsevuus on merkki inhimillisyydestä. Tarvitsevuus yhdistää meitä toisiin ihmisiin. Täysin itsenäiset ihmiset kieltävät oman tarvitsevuutensa.

 

- Olet ainutlaatuinen ja erityinen ihminen. Kukaan toinen ei ole juuri sellainen kuin sinä.

 

- Tunteesi ja tarpeesi ovat tärkeitä

 

- Saat pitää huolta itsestäsi ja tarpeistasi.

 

- Sinun on hyvä varata itsellesi aikaa ja tehdä asioita itseäsi varten.

 

- Parasta, mitä voit toisille tehdä, on olla oma itsesi.

 

- Opit koko ajan olemaan hyväksyvämpi itseäsi kohtaan ja kohtelemaan itseäsi paremmin.

 

- Opit olemaan syyllistymättä tai huolehtimatta samalla tavalla. Saat antaa sille aikaa.

 

Share

Pages