F43.1

miiajohanna

"Nykytila (status)

Asiallinen ja orientoitunut. Vastaanotolla ei ilmene minkännäköisiä kognitiivisia vaikeuksia objektiivisesti, mutta asiakkaan kliininen tutkimus ja kliininen historia mielestäni viittavaat siihen, että muisti- ja keskittymisvaikeudet ovat peräisin traumaperäisestä stressireaktiosta. Ja että ne ovat vaihtelevia niin, että kun trauman vaikutus nousee pintaan tyypillisesti aaltoilevasti, asiakas saattaa mennä hyvinkin vaikeaan dissosiatiiviseen ja ahdistuneen tilaan, jonka aikana hän ei pysty muistamaan asioita, keskittymiskyky heikkenee, tulee paniikkioireita. Nykyisestä voinnista kertoo, että nyt nukkuu hyvin ja on pikemminkin hypesomnia, aamulla herätessään sitä huolimatta tyhjä ja väsynyt olo, vaikea aloittaa tekemään asioita, keskittymiskyky asiakkaan mukaan kuten edellä kuvattu vaihtelee hyvin paljon esim. nyt vastaanotolla se on tosi hyvä mutta se voi mennä traumaperäisten oireiden noustessaan pintaan hyvinkin huonoksi.
Suunnitelma:

Työkykyyn vaikuttavat mielestäni juuri traumaperäiset dissosiatiiviset oireet, jotka eivät ole niin vakavia kuten vuonna 2016 mutta edelleen vaikuttavat työkykyyn hyvin paljon. Ongelmana se, että tilanne voi hyvin nopeasti vaihdella kenties päivittäin. Asiakkaalla on traumaperäinen stressireaktio. Masennus ja ahdistusoireet sekä dissosiatiiviset oireet liittyvät siihen. Työkykyarvion suhteen ongelma, että oirekuvat voi äkillisesti vaihdella hyvin nopeasti ja siksikin on vaikea päättää sopivasta tuntimääristä mutta yleisvaikutelmana se, että 3 päivää viikossa asiakas on työkykyinen. Uusi tutkimuskäynti ensi viikolla ja konsultaatiovastaus lähettävälle työterveyslääkärille. Silloin lisää palautetta lähetävälle lääkärille."

Uusi diagnoosi - make sense. Eilinen työterveyspsykiatri oli sitä mieltä, että on kumma, etten ole saanut diagnoosia (traumaperäinen stressireaktio) jo aiemmin. En toki ole yhtä kuin diagnoosini, mutta tuo helpottaa ja omalla tavallaan selittää myös sitä, miksi oirehdinta on niin vaihtelevaa. Ja että olotila voi muuttua päivissä. Keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö johtunee tuosta traumasta. Terapiassa ollaan tällä viikolla työstetty samaa teemaa; miten trauma vaikuttaa nykypäivään. Miten se vaikuttaa ihmissuhteisiin. Erityisesti parisuhteeseen. Miten nopeasti tunteet lyö päälle ja alan elämään eri tilanteita traumasta käsin, lapsen tuntein. Mutta näitä on hyvä huomata ja havainnoida, jotta voi oppia tunnistamaan ja hallitsemaan oireitaan. Terapia on kuulemma tärkein työkalu eheytymisen kannalta.

Jotta tämä postaus ei ole liian raskas, lainaan tähän loppuun äärimmäisen hauskan ja todenmukaisen pätkän tänään ostamastani kirjasta Depressiopäiväkirjat; "Masennuksesta on muodostunut kansantauti, mutta siitä ei osata puhua. Twitterin tunnetuimpiin rääväsuihin kuuluva Anni Saastamoinen kertoo Depressiopäiväkirjoissaan masennuksesta omiin kokemuksiinsa perustuen - omintakeisella tyylillään sanoja säästelemättä":

s. 40

"Kulttuurissamme ihannoidaan selviytyjiä, tyhmänrohkeaa duudsonimaista kuoleman uhkaamista. Pitäisi kohdata elämänsä kuin nyrkkeilijä kehään noustessaan. Nyrkkeilijä osuu silloinkin, kun kummatkin silmät ovat turvonneet lyönneistä umpeen ja jokainen nivel ja rusto ja jänteenpätkä kehossa huutaa armoa. Mutta nyrkkeilijä nyrkkeilee, nyrkkeilijä jatkaa. Pitäisi jaksaa mättää elämää turpaan. Tyhjän naurajat ja valittajat ovat huonoja ihmisiä, ja kaikki on tyhjän valittamista, ellei ole kuolemaisillaan. Ja vaikka olisikin, pitäisi silti jaksaa tehdä töitä kuolinvuoteellaan, leipoa pikkuleivät omiin hautajaisiinsa, tilata kukkalaite ja valita hautakivi ja arkku ja pääruoka. Pitäisi itse ajaa haja-asutusalueelta lähimpään sairaalaan, kun saa sydänkohtauksen tai aistii aivoinfarktin oireet. Pitää olla reipas ja sisukas ja pärjätä, näitä asioita toistellaan kulttuurissamme siitä saakka, kun happea keuhkoihinsa ensi kertaa määkäisevä ihmisen lapsi saapuu äitinsä vitusta. 'Ole reipas', sanotaan lapselle, kun pitää tehdä asioita, mitä lapsi ei halua. 'Tule nyt reippaasti', kun lapsen pitää mennä paikkaan, jonne lapsi ei halua mennä."

 

...I agree.

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Heippa!

Kuvaat tunteitasi ja ajatuksiasi kyllä todella avoimesti ja tuntuu, että oivallat myös paljon asioiden syy-seuraussuhteita. Sen takia tämä diagnoosi ei ole lukijallekaan iso yllätys. Olisi mielenkiintoista kuulla, että alkoiko oireilusi nyt vasta aikuisiällä vai oliko jo lapsena/nuorena joitain tähän viittaavaa havaittavissa? Tai pystytkö nyt näin jälikäteen näkemään, oliko esim. ihmissuhteissasi tai tunteiden käsittelyssäsi PTSD oli jo aiemmin havaittavissa?

Ihanaa ja valoisaa loppukevättä! Toivottavasti edelleen jatkat blogia, kirjoituksiasi on kiva lukea :)

miiajohanna
miiajohanna

Kiitos kivasta kommentistasi!

Lapsena ja nuorena on ollut kyllä havaittavissa yhtä jos toista, mutta sen minkä mukanaan kantaa, sitä helposti olettaa ihan omaksi luonteekseen. Tai tiedätkö, että ei tajua olevansa jollakin tapaa ehkä sairas. Kunnes kamelin selkä katkeaa. Hmm.. Tänään aivot ei tahdo toimia moitteetta, niin nyt en osaa oikein sanoa suoraltakäsin että näkyikö PTSD jo aiemmin. Olen lähes varma, että kyllä.

Ihanaa ja valoisaa loppukevättä sinne myös! Blogin lopettaminen ei ole käynyt mielessänikään, joten siitä ei ainakaan tässä kohtaa pelkoa! Kiva, että tykkäät lukea juttujani. Yritän tuoda näihin myös sitä valoisaa puolta, jos sellaista näissä edes on... Huumoria voi ainakin aina repiä jostain mukaan. Ainakin joskus.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oon lukenut sun tekstejä jo pitkään. Tykkään sun tavasta käsitellä ja kertoa asioita, olet todella taitava kirjoittamaan ja kuvailemaan erittäin vaikeasti kuvailtavia asioista. Olen myös samaistunut teksteihisi usein.

Mulla ei ole diagnooseissa traumaperäistä stressireaktiota, mutta monet ammattilaiset ovat sitä puheessaan sivunneet. Ilmeisesti mun trauma ei ole tarpeeksi selkeä (tapahtunut parisen vuotta sitten) tai mun reaktion on pidetty olevan "normaalin" reagoinnin rajoissa. Ensiksi sain sopeutumishäiriö diagnooseja jonka jälkeen aloin saada unettomuuden ja masennuksen diagnooseja. Silti koen itse samaistuvani juuri tuon stressireaktion oireisiin ja masennus&ahdistusoireitteni kumpuavan siltä pohjalta. Koen itselläni sen vaikuttavan niin, että olo on vaihteleva ja keho fyysisesti on stressireaktion vallassa, eli koko ajan olen valmiina taisteluun, eli en ihan täysin lamaannu.

miiajohanna
miiajohanna

Lämmin kiitos kauniista sanoistasi ja blogini vastaanotosta. On sydäntälämmittävää kuulla, että "viestini" menee perille ja jos siitä saa jotain vertaistuellistakin hyötyä - ihan huippu juttu.

Diagnooseja on kyllä vaikea tulkita. Tai joskus jopa saada. Ja joskus diagnoosit on vääriä. Näitä kun ei voi oikein testata verikokein tai magneettikuvin.. heh. Täytyy vaan uskoa lääkäreihin. Kaikissa näissä mielen jutuissa kun usein on samankaltaisuuksia, päällekkäisyyksiä ja lääkityksetkin suht samanlaisia. Ei voi yleistää, mutta jokseenkin joo.

Näinhän se usein menee, että on joko täysin ylivirittynyt tai sitten vaihtoehtoisesti lamaantunut.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.