Mistä ne pienet muotoilijat tehdään?

Minä ja Elain

Minulta kysyttiin, minkälaista on opiskella muotoilua. Jotta saataisiin ylimitoitettu alustus tähän vastaukseen, niin palataan reilut kaksi vuotta taaksepäin eräälle metsätielle. (Jos tahdot skipata tooodella hienot perustelut, vastaukseni kysymykseen on tämän postauksen viimeisessä lauseessa.)

Muotoilijoita kasvaa kuin sieniä sateella a.k.a. Puupää puupajalla.

Olin juuri saanut käpäliini kirjeen muotoilukoulusta, jonne hain. Se oli aika paksu. Mutta hyväksymiskirje se ei voinut olla, sillä pääsykokeet menivät mielestäni aivan mönkään (olin ymmärtänyt keskeisen tehtävän toisin kuin muut). Jopa niin mönkään, että ensimmäisen päivän jälkeen harkitsin vakavasti toisen päivän kokeisiin menemättä jättämistä. No menin nyt sitten kuitenkin, _aivan_ maani myyneenä. Tuossa vaiheessa olin ollut puoli vuotta opintovapaalla entisestä duunistani ja opiskellut tuotemuotoilua ja -valmistusta opistotasolla aika kaukana kaikesta minulle tutusta. Se oli kivaa, mutta tuntui, että ei tarjonnut tarpeeksi eväitä työllistymiseen tulevaisuudessa ja jatkuva reissaaminen alkoi muutenkin jo syödä sekä itseä että säästöjä. Plus, että tuonne opistoon ei voinut tuoda koiraa ja jouduin olemaan viikot erossa Salamasta! Quelle horreur!!

Mallinnusta ja rendausta (eli fotorealistisen kuvan luomista tietokonemallinnetusta suunnitelmasta) SolidWorks-ohjelmalla.

Mutta siihen kirjeeseen. Avasin sen odottaen jotain kiitos, mutta ei kiitos -tyyppistä viestiä ja jotain lohdutusopasta uuden koulutuksen löytämiseen. Mutta siellä olikin kirje, jossa onniteltiin hyväksymisrajan ylittävästä pistemäärästä eli kerrottiin, että teistä tulee muotoilija. Yllätys oli aikamoinen ja en oikein pystynyt muuhun kuin huutamaan, että "mä pääsin sinne sisälle!" uudestaan ja uudestaan ja taisin vähän hysteeriset (sellaiset äärimmäisen epäsöpöt) itkutkin siinä turauttaa keskellä metsää seuralaiseni ihmetykseksi. Kirjeessä oli papereita aika älyttömästi enkä juurikaan nähnyt, että mitä niissä luki, tuijotin vaan hyväksymisrajan reilusti ylittäviä pisteitä ja hoin, että tässä täytyy olla nyt joku KAUHEA virhe, jota en TODELLAKAAN aio korjata :).

Seuraavien päivien aikana sitten hoidin ylihuolellisesti kaikki hyväksymiseen liittyvät tehtävät ja maksoin opiskelijakunnan maksunkin kaiken varalta koko opiskeluajaksi etteivät varmasti voisi potkia minua kesken kaiken pois. Eli toisin sanoen, pääsy opiskelemaan oli dream come true. Minussa, nörtissä kauppatieteilijäkonsultissa, olivat ammattilaiset nähneet jotain sellaista, että uskoivat minulle opiskelupaikan yhdeltä tällä hetkellä halutuimmalta alalta koulusta, jonne pääsi vain murto-osa hakijoista. Se tuntui uskomattomalta. Hienolta. Suurelta kunnialta!!

Syksyllä koulu alkoi. Luokallamme oli minun lisäkseni kaksi yli kolmekymppistä opiskelijaa, loput reilusti  nuorempia. Muutama mies ja kymmenisen naista. Opinnot lähtivät alun tutustumisen jälkeen liikkeelle projektityöskentelyllä ja metalli- ja puupajoihin tutustumalla. Opinnoissa on yllättävän paljon kaikkea aikuisopiskelijalle ns. tukiturhaa: kieliä, viestintää ja projektityöskentelyn opiskelemista, joten sain vähän omaa lukujärjestystäni inhimillistettyä. Paitsi tuotteiden tekemistä, muotoilija tietysti opettelee tuotteiden suunnittelua ja siihen vahvana osana liittyy piirtäminen: sekä koneella että käsin. Eri piirto- ja mallinnusohjelmia on paljon ja käsin muotoilun tapoja vielä enemmän. Pelkästään 3D-mallinnuksen tunteminen ei riitä. Pitää mm. osata photoshopata, tehdä vektorigrafiikkaa ja teknisiä piirustuksia, suunnitella pakkauksia ja luoda monipuolisia esitysmateriaaleja. Ja sitten pitää pukeutua silleen kun muotoilijat pukeutuu eli vähän omituisesti ja taiteellisesti mutta silti silleen understated coolisti ja vähän hipsteristi (still working on this one).

Miia ja raku-rakkaat. Ranteessa itse tehty hopeaketju. Huomaa myös mustat silmälasinkehykset, jotka ovat melkolailla pakolliset muotoilijanalulla. Tai sitten niiden pitää olla läpinäkyvät. Nekin mulla on, ihan kaiken varalta.</sarcasm>

Muotoilijalla pitää myös olla vahva valmistusmateriaalien ja -tekniikoiden tuntemus ja käsitys muotoilun historiasta ja siitä, mikä sitä muotoilua yleensäkin on. Kun tähän lisätään vielä suunnittelun teoreettiset perusteet (esim. ergonomia ja ihmisen ulottuvuudet), alkaa paletti olla täysi. Lisäksi pitäisi olla innostunut kaikesta muotoilusta ja muotoillusta ja olla aktiivinen omien tuotteiden suunnittelussa, toteuttamisessa ja kilpailuttamisissa koulun ulkopuolellakin. Opiskelukavereiden kanssa suurinta huvia on messuilla ja muualla tutkia, miten joku tuote on tehty ja mistä materiaaleista. (Ja miettiä, että millaisessa supernaisasussa tähän kaikkeen pitäisi taipua.) 

Mutta juu, näistä aineista se muotoilija tehdään.

Tässäkin ollaan ihan vakavasti otettavaa koulutehtävää hoitamassa. Minä en ole kuvassa kumpikaan sivuilla olevista henkilöistä.

Opinnot ovat haastavia ja niihin saisi kulumaan kaiken aikansa. Mutku, sit pitää aikuisen vielä käydä töissä. Työpaikalta vaaditaan välillä mahdottomia ja kaikki jäsenet huutaa hoosiannaa siitä loputtomasta joustamisesta. Ja blogatakin pitäisi ehtiä!

Olen ihan varma, että tältä alalta löytyy minulle jokin paikka tulevaisuudessa. Mikä se on, sitä en vielä tiedä.

Mutta minulla on unelmia.

Aiemmin unelmoin lähinnä eläkkeelle pääsystä. Nyt unelmoin ihanan työn teosta. Sellaisen, jota tehdessä palan innostuksesta enkä malta lopettaa!

Eli lyhyesti vastaus siihen, miltä tuntuu opiskella muotoilua on (anteeksi jo etukäteen) että "Ihan v*n hyvältä!!!"

Share

Kommentit

LinaS
iivents

Hei mahtia! Tulee omat opiskeluajat mieleen - puutöitä pölyisellä pajalla, 3D mallinnusta hikisessä tietokoneluokassa (AutoCAD on tosin muuttunut miljoonaan kertaan ysäriversioista), vielä hikisempää konstruktiotekniikkaa, rakupolttoja kärventyneiden hanskojen kera ja hitsipillin kanssa hääräystä.

Kiitos postauksesta- aika matka omaan opiskeluaikaan! :) 

miian
Inspirationainen

Ole hyvä :). Kyllä sitä vielä näin aikuisenakin näköjään osaa ottaa ilon irti opinnoista. Aloin heti seuraamaan palstaasi, kanssamuotoilijat ovat kova juttu :).

LinaS
iivents

Tosiaan! Aikuisopiskelijat ovat monesti idearikkaita juuri siksi, että on jo hieman enemmän elämänkokemusta. Nyt jos lähtisin kokopäiväisesti opiskelemaan, niin olisi kyllä ihan erilainen ote ja osaisin ottaa irti koulutuksesta niin paljon enemmän.

Opiskelin työnohessa viestintää, joten olen nyt enemmän sinne puolelle kallistunut (varsinkin valokuvaukseen), mutta dreija pyörii säännöllisen epäsäännöllisesti oman sivutoimisen busineksen merkeissä. 

miian
Inspirationainen

Ihanaa, saven kanssa työskentely on tosi terapeuttista. Ikävä noita rakukokeiluja. Mä teen hopeakoruja ja myös hopeasaven kanssa on tullut pelailtua. En ole täältä Helsingistä vielä keksinyt järkevän hintaista savipaikkaa. Kaapelilla joskus kävin, mutta on tosi kallista, any ideas? Keväällä pääsen sitten työharjoitteluun yhteen ihan mielettömään savipajaan. En millään malttaisi odottaa!!

LinaS
iivents

Se on terapeuttista tosiaan, kädet saveen ja mieli lepää. Teen myös koruja ja jos vain on aikaa niin käyttöesineitä.

Voisin heittää sulle privana osoitteen, josta kannattaa kysyä. Mut tavoittaa linas.iivents@hotmail.fi

Kommentoi