Tappajavarikset

Ladataan...
Minä ja Elain

Ihan oli ihana aamu tänäänkin ja Elaimen kanssa lähdettiin ulos silleen ”dippadai kun elämä on mukavaa ja aurinko ihqa” –asenteella. Puolet lenkistä sujui ihan hyvin, kunnes yhden Elaimen lempinuuskutusnurtsin vieressä seisoskellessani aloin kuulostella, että nyt kuuluu joku tosi epämiellyttävän tuttu raakunta selän takaa. Ja siellähän ne taas olivat: tappajavarikset. Tästä on nyt Kummelin Varis-vitsit kaukana.  Ensimmäisen kerran tutustuin tähän riidanhaluiseen raatolintupariskuntaan noin viikko sitten, kun hyväntahtoisesti naureskelin toiselle koirakolle, joka väisteli jonkun pikkulinnun syöksyjä ja juoksi lopulta ohitsemme. "Eipähän nuo linnut kovin vaarallisia voi olla", mietiskelin, "pahinta on, että niille osoittaa pelkonsa". Kun edelliset uhrit oli saateltu sydän sykkyrällä matkoihinsa, iskivät nuo siivekkäät pahanilmanlinnut meihin! Tai itse asiassa MINUUN! Ensin tuli sitä ”graa-GRAAAA” –meininkiä ja sitten alkoivat syöksyharjoitukset: ensin puolen metrin päästä ja lopulta niin, että hiukset hulmusivat kun lintu päästeli ylitseni. Sillä kerralla en tirppoihin tarkemmin huomiotani kiinnittänyt, sillä en kuvitellut siivekkäiden olevan kovinkaan vaarallisia.

Nyttemmin olen muuttanut mieleni.

Tänä aamuna ahdistelu nimittäin pääsi jo ihan toisiin ulottuvuuksiin. Nyt otettiin kontaktia ja kunnolla! Ensin varoitettiin syöksymällä kertaluonteiseesti ja pysähdyttiin läheisen tolpan päähän, levitettiin siivet, otettiin katsekontakti ja eteenpäin nojautumalla kiekaistiin hyvin pahansuopa graa-GRAAAAAAA. Ja vaikka ne puhukaan varista, niin ymmärsin sanoman olevan suurin piirtein, että ”die bitch if you come any closer”)! Oikeasti sillä hetkellä koin jonkun Hitchcockin Linnut  –takauman, koska maailma raakkujan ympärillä tummeni, aika pysähtyi, katseeni nauliutui sen kuolleen näköisiin hiilisilmiin ja menin ehkä ihan vähän paniikkiin. Ja vannon, että se tipu tajusi sen. Saakelin emu lähti taas lentoon ja seuraava sukellus ilmoista oli jo rohkeampi ja lintu hipoi hiuksiani. Ja kun aloin hyökkäysten jatkuessa vaistomaisesti kyyristellä (mikä ehkä oli Suuri Virhe) niin sitten losautettiin kynsillä takinselkämykseen. Ja sillä otuksella on terävä nokka ja kynnet ja varmaan kirppuja, yöök (koska just ne kirput on tässä kohti se, mistä kannattaa olla huolissaan, nimimerkki päänahkaani on kutittanut tämän takia koko päivä) ja se koski muhun!!

Ja mitä tekee Sankarikoira Salamaaa? No. Hän nuuskutti maata hyvin intensiivisesti ja nosti koipea. Siis kun mua yritettiin tyyliin MURHATA :D. Vähänkö olen opettanut Elaimeni hyväksyväiseksi, bless sinänsä :).

Mutta joo, eihän siinä muu auttanut kuin juosta. Siihen puistoon ei nyt aamuisin voi mennä ennen kuin pesimäkausi pääsee vähemmän höyheniä nostattavaan vaiheeseen ja tirpat keskittyvät lähinnä ravinnon etsintään. Muualta kuin minun silmäkuopistani.

Kuvan varis on syyllinen kunnes toisin todistetaan. Terrrrve vaan kaverrri itsellesi, senkin, senkin, höyhenjannu! Mur!

Share

Kommentoi

Ladataan...