Vaarallinen kissaeläin

Minä ja Elain

Olen opettanut Salaman suhtautumaan kaikkiin asioihin avoimesti, uteliaasti ja iloisesti. Paitsi. Kissoihin. 

Tämä johtuu ihan käytännön syistä. Exälläni oli ihmisille maailman ihanin sylilöllykkäkissa Misku, jolla oli vain yksi huono puoli, kerrassaan dark side. Se nimittäin tahtoi tappaa kaikki itseään pienemmät (ja välillä isommatkin) eläimet. Ja tämä on aika iso kissa, painoi noin 8 kiloa. Kissaherran saalistusvaistosta muistutuksena minulla on kulmahampaan kuvat pohkeessani (meni läpi asti) kun eräällä yöllisellä vessareissulla oven takana passissa ollut kissa hyökkäsi kohti silloin vielä pentu-Salamaa. Onneksi sain jalkani väliin! Sairaalareissuhan siitä sitten tuli. Lääkäri naureskeli, että eipä ole ennen moista nähnyt.

Vilaus kulmahampaasta.

Kissa raateli myös exäni siskon chihun sairaalakuntoon, iski suoraan kaulaan niin että piti tikata. Thus lempinimi Tappajakissa.

Entisen kotitalomme pihalla oli kesällä aivan hiirenhiljaista, vaikka asuimme keskellä metsää. Tontilta löytyi silloin tällöin pikkulintujen sulkia ja muuta jäämistöä, joten epäilen, että Tappajakissa oli käynyt listimässä kaikki alueella pesintää tai oleilua yrittäneet itseään pienemmät. Exän labbikseenkin tämä kaveri teroitti kynsiään niin että nahka napsui. Ja suli ihmisen sylissä kehrääväksi karvasilkkipalloksi, joka ei saanut rapsutuksista koskaan tarpeekseen. Miskusta sai aina seuraa sohvan nurkkaan lämmittämään.

Tappajakissan vaistot aiheuttivat aikamoisen ongelman varsinkin talvella: kissaa ja koiraa kun ei voinut pitää missään nimessä samassa tilassa. Kesällä kissa oli ulkona paljon ja Salama sitten sisällä. Kissa istui usein terassin lasioven takana ja katsoi sisällä olevaa Elainta ja lipoi huuliaan silmät laajenneena. Yhtä aikaa huvitavaa ja hyvin pelottavaa.

Joka ihmisen paras kaveri. Paitsi jos kisua joutui komentamaan. Tämä poika tosiaan oli oman elämänsä herra.

Että se lempinimi oli tosiaan työllä ansaittu ja muuten tosiaan suurimmaksi osaksi kiva kisu. Mutta siis Salama piti opettaa haukkumaan tälle mirrille, jotta mahdollisen vahinkokohtaamisen yhteydessä sillä olisi edes jotain mahdollisuuksia selvitä hengissä. Tästä nyt sitten on jäänyt päälle hyvin suuri varauksellisuus kissaeläimiä kohtaan. On se ihmeellistä, miten koira oppii juuri sitä, mitä sille tahallaan tai tahattomasti viestii.

Kulmahampaat suloisesti esillä.

Tällä pohjalla siis oltiin liikkeellä, kun olin Siskontytön luona Elaimen kanssa kylässä. Siskontytöllä on kaksi ihanaa kisua ja pieni tarhakäärme. Käärmeestä toisen kerran enemmän, se oli aika suloisen karmiva. Mutta nuo kissat: epäluulo oli molemminpuolista ja ensimmäistä kertaa elämässäni näin, kun Elain ei uskaltanut lähestyä toisia eläimiä. Tuli vähän surku. Koko kolmituntisen vierailun ajan nämä kolme vaihtoivat katseita ja koko ajan tarkkailivat toisiaan. Mutta mitään sen lähempää nuuskimista tai muuta ei tapahtunut.  Oppi oli siis mennyt perille.

Näin hellunen kaveri osasi olla. Kehrääminen ei loppunut ollenkaan jos vaan jaksoi rapsutella ja pitää kattia lähellään.

Siskontytön kisut on kyllä aika kivoja. Ja Miskuakin muistelen suurimmaksi osaksi lämmöllä. Se piti minulle seuraa kun makoilin kipeänä sohvalla. Elain oli silloin ihan muualla hoidossa. Ehkä joskus Salamakin vielä saa kissasukuisia kavereita, joiden seurassa Emantakin voi rentoutua.

Share

Kommentoi