Ladataan...
Minä ja Elain

Olin niin onnekas, että pääsin osaksi ainutlaatuiseen projektiin. Kuvani roikkuu Heurekassa seuraavan vuoden ajan. Siitä näyttely jatkaa eri gallerioihin ympäri maailmaa. Pääsen siis vihdoin maailmanympärysmatkalle!

Kuva: Karoliina Bärlund

Kuva on yksi monesta muotokuvasta osana taidenäyttelyä, jolla ravistellaan ihmisten ennakkoajatuksia siitä, miltä näyttää ihminen, jolla on jokin mielenterveyden häiriö. Jujuna on se, että osalla kuvatuista on mielenterveyden häiriöistä omakohtaista kokemusta, osalla ei. Käypä katsomassa näyttely ja yritä bongata joukostamme ne "hulluimmat". Valokuvat ovat osa suurempaa kokonaisuutta mielenterveyden historiasta ja erilaisista työpajoista, joissa pääsee testaamaan, miltä tuntuu olla sekaisin. Aika hurjaa, varsinkin ajassa, jossa mielenterveyden häiriöt edelleen ovat aikamoinen tabu. Ja samaan aikaan, Suomen myydyimmät lääkkeet ovat vuodesta toiseen hermoihin vaikuttavia lääkkeitä. Jokaisella siis on kaveripiirissään hyvin todennäköisesti useita ihmisiä, jotka kärsivät jonkinasteisesta mielenterveyden häiriöstä.

Itse näyttelykokonaisuuden otsikko on todella provosoiva: "Heureka tulee hulluksi":

"Heureka tulee hulluksi on myös taidenäyttely. Näyttelyn visuaalisen ilmeen selkärangan muodostavat kymmenet kuvataiteilija Vappu Rossin uniikit seinäteokset, jotka on maalattu suoraan näyttelyn rakenteisiin. Kokonaisuutta täydentävät valokuvataiteilija Karoliina Bärlundin suurikokoiset muotokuvat, joissa esiintyvillä ihmisillä osalla on omakohtaista kokemusta mielenterveyden häiriöistä."

Kuvauspäivä oli ihana kesäinen aamu Suomenlinnassa. Otimme kuvia merelle päin ja löysimme kivan paikan Suomenlinnan kaukaisimmasta kärjestä. Paikka oli autio kun aloitimme homman, mutta yhtäkkiä poseerasinkin kaksikymmenpäiselle joukolle luokkaretkeläisiä. Tulivat syömään eväitä Kustaanmiekan kallioille. Tämän jälkeen paikalle pölähtikin sitten vielä joukko aasialaisia turisteja kameroineen. Tämä joukkia sitten kuvata kuvaamistamme! Että ymmärrätte varmaan, miksi niin kovasti kuvassa naurattaa :). Ihana kokemus, kiitos Karoliinalle, Villelle ja ihanalle meikkaajalle! Olen tosi ylpeänä osana tätä projektia.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Minä ja Elain

Harva nauttii syksyn ensimmäisestä räntäsateesta. Ei ainakaan kumpikaan meistä. Onneksi toinen sentään näytti uudessa Rukan kahisemattomassa sadepuvussaan tosi tyylikkäältä (vaikka vähän hävettikin lähteä ulos mokomassa kahleessa, tietysti).

Puku oli nyt ensimmäistä kertaa päällä ulkona. Siinä on hassu huppusysteemi, joka tekee pukemisen vähän vaikeaksi. Vähän nopeammin taisi sujua kuin viimeksi. No, siihen asti ainakin, kun vetoketju jumittui ja pukijalta meni ns. hermo. Hermottoman elämä on helpompaa ja puku tuntuu olevan Elaimen mieleen paljon enemmän kuin edellinen, rapiseva sadepuku. Hyvä, että sadepukuja on nyt kaksi, toinen ehtii aina kunnolla kuivua ennen uutta ulkoilua.

Harkitsin mustan ja keltaisen vaihtoehdon välillä. Keltainen olisi ollut tosi ihana, mutta puvun pinta on hyvin kangasmainen ja laskeskelin, että keltaisessa näkyisi sitten jokainen hiekanjyvänen. Tosin huuhdellahan tämäkin puku pitää jokaisen lenkin jälkeen. Musti ja Mirri -liikkeessä, josta puvun ostin, kerrottiin, että ihmeen hyvin käyvät nämä puvut kaikenkarvaisille koirille vaikka mitoitus on totutusta poikkeava. Rukan puvuissa ei nimittäin ole eri jalan- ja selänpituuksia, kuten monissa muissa puvuissa. Helppo oli Salamalle ainakin löytää sopiva malli. Nyt vaan pitää säätää nuo tassujen velcrot siten, että Elain ei mennessään kompastu omiin hihoihinsa. Olisi tosi kiva, jos hupun voisi irrottaa tai jotenkin taittaa pois tieltä, se on jotenkin vähän hassu ainakin tällaisessa pienessä sateessa. Materiaalista ja ulkonäöstä muuten täysi kymppi!

Hyvin nousee koipikin puvussa.

Kesää odotellessa!

Share

Ladataan...
Minä ja Elain

Minä olen punainen lehti 
Värisen pelosta, riemusta 
Kohta pääsen maailman tuuliin  
Vapaaksi kaikesta 
 
Minä olen punainen lehti 
Yksi niistä harvoista 
Joita on jäljellä 
Muut menivät 
Minä vielä emmin 
Tahdonko liehua tuulessa 
Kestänkö korkeudet 
Ikuisuuden virtaukset 
Monien kokeman 
huvin helpon, ikiaikaisen 
Kaipaan niin taivaalle! 
 
Vaan Maa vetää puoleensa 
Lepoon lempeään 
turvaan tasaiseen 
hyvään, kauniiseen  
Kun maassa hengähdän 
Kerran viimeisen 
Kadunko? 
Etten liehunut tuulessa, 
Riemuinnut huumassa 
Revennyt mennessä 
Holtiton, niin elävä! 
 
Minä olen punainen lehti 
Kevein kaikista Olen valmis 
Irrotan otteeni 
 
Aloitan matkani.

 

 

Share
Ladataan...