Viisautta? I think not
Ai. Au. Aiaiaiaiajajajaaj!
Viisaudenhammas, aj! Sattuu. Heräsin yöllä kipuun, enkä saanut unta. Onneksi sain ajan täksi päiväksi päivystävään hammaslääkäriin. Nyt vaan hermoilen että mitäköhän ne sille tekee. Hampaalle, siis.
Yhähjoo
Oho, olen elossa.
Viimeiset pari viikkoa on ollut jotenkin harmaita. En muista tehneeni mitään muuta kun käynyt töissä. Jee. Tai no, olen saanut uuden kirjahyllyn (jeee!). Siinäpä se.
Laitoin äsken hakemuksen aikuiskoulutukseen menemään. Ahdistaa ja pelottaa, koska piti kirjoittaa miksi haluaa opiskella sitä alaa juuri siinä koulussa. Ääk. Kirjoitin jotain joka tuntui edes melkein järkevältä. Pitää kai varautua siihen etten todennäköisesti pääse opiskelemaan syksyllä. Niih.
Ai niin! Aion hankkia kissan! Eli jos jollain on kissanpentuja tulossa, niin saa ottaa yhteyttä! Tänne mahtuu yksi pieni kisuli.
Eipä ollut muuta tällä kertaa.
Mielessä
Nyt on vaikeaa olla. Ahdistaa, itkettää ja minulla on flunssa kaiken lisäksi. Kaaos on vallannut kämpän. Kaikki pöly ja lika näkyy auringonpaisteessa. Haluaisin siivota, mutten tiedä mistä aloittaisi tai mistä saisin energiaa siihen.
Haluaisin myös siivota mieleni. Päässäni pyörii paljon huonoja ajatuksia itsestäni ja elämästä. En kelpaa, ei minulla ole elämää, en minä osaa. Kun mies jätti minut, tajusin miten ällöttävän huono itsetuntoni on. Minä annoin niin paljon itsestäni hänelle, että kadotin itseni siinä samalla.
Itseni löytäminen pelottaa. Riskien ottaminen pelottaa. Maailma on niin suuri, ja minä olen niin pieni. Maailma on satuttanut minua ennenkin, miksi se nyt lopettaisi?
Mitä minä oikeasti haluan elämältäni? Miten saavutan sen, minkä haluan? Aika sen kertoo, ei mikään muu.
Stupid heart
Elämä yllätti taas tänään. Onneksi olen kotona flunssan takia, en pystysi keskittyä lapsiin tänään.
Tänään aion kiroilla, itkeä, kiroilla vähän lisää ja niin edespäin. Minä ja miehet emme mene yhteen. Sydänsuruja, taas. Tekisi mieli sanoa itselleni että mitä minä sanoin, miehien kanssa käy aina näin.
Voe elämä, täytyy kai hankkia pari kissaa korvikkeeksi.
Aurinko = Elämää
Herregyyd, aurinko! Se paistaa! Ulkona on kirkasta! Mitä ihmettä?
Huomaan heti, että aurinko tosiaankin vaikuttaa minun mielialaani. Mitä se nyt on paistanut, pari päivää, ja olen taas elossa. Teen asioita. Siivosin eilen, perusteellisesti, voisin jatkaa vielä. Töistä ilmoitettiin aamulla että minun tarvitsee tulla vasta luonaaksi sinne, meillä on niin paljon lapsia poissa. Pari viikkoa sitten olisin mennyt takaisin nukkumaan. Mutta nyt, olen ehtinyt käydä kaupassa, laittanut pyykinpesukoneen päälle ja vähän siivota ja kello on vasta yhdeksän!
Mietin, millaista elämä olisi jos asuisin maassa missä aurinko paistaisi koko vuoden. Olisinko yhtä masentunut? Heti syksyllä, kun päivät lyheni ja aurinko katosi, huomasin että veto loppui. Ei vaan jaksanut tehdä mitään.
Olen kesä-ihminen. Talvi on ihan pyllystä. On kylmää ja pimeetä. Hyjyj.
Hyviä päiviä
Juu, olen vieläkin elossa, uskokaa tai älkää! Kaikki menee vain niin hyvin, etten tiedä mitä kirjoittaisin.
Juuri nyt Mies tekee ruokaa, hän on täällä luonani. Ollut perjantaista asti. Menee kotiin huomenna. On ollut taas ihana viikonloppu, on ollut hyviä päiviä.
Tällaista tänään.
Mitäs teille kuuluu?

