Aina ikävä johonkin - sydän kahdessa paikassa

Mind the gap, mummy

Hyvästejä sekä iloisia jälleennäkemisiä lentokentällä, pitkiä keskusteluja, ikävää, haikeutta, naurua, välimatkaa, vanhojen muistelua ja uusien muistojen luomista. Sydän kahdessa paikassa ja se tunne rinnassa kun haluaisit olla niissä molemmissa, mutta et oikein edes tiedä kummassa.

Toisen paikan kadut kahviloine sekä pubeineen ja puistot penkkeineen, mutta toisaalta sen toisen rakkaat muistojen maisemat ja lapsuuden metsät. Aina kun olet toisessa paikassa, sydämesi halajaa toiseen – mielesi elää limbossa.

Yrität mielessäsi punnita sitä, kumpi olisi se paikka johon tahtoisit asettua, mutta et edes tiedä olisiko kumpikaan se oikea. Tämä maisema on nykyisyytesi, mutta samalla lastesi lapsuuden maisema. Tämä on ensimmäinen koti, jonka he oikeasti muistavat ja nämä kadut ovat heille ne muistojen maisemat, maisemat joihin he palaavat muistoissaan. Entäpä jos joskus palaatte niihin toisiin rakkaisiin maisemiin, kaipaavatko lapset nykyisiin maisemiin ja kokevat ne sinulle metsät ja kadut täysin vieraina?

Entä jos tämän paikan jälkeen on vielä toinen paikka ennen paluuta sinne lapsuutesi mielenmaisemaan, onko lapsilla laisinkaan juuria ja etsivätkö he juurettomina identiteettiään? Haluaisit heille samanlaisen huolettoman lapsuuden kuin itsellesi. Sydänystäviä naapurissa - ovikellon soiton päässä, jäätelöltä maistuvia pitkiä huolettomia kesälomia, aurinkorasvan tahmaamia uimapukuja, keinupehmistä naapuruston lasten kanssa sekä yökyläilyä isovanhemmilla. Entä jos he muistavat lapsuudestaan vain juurettomuuden tunteen sekä vaihtuvat maisemat. Voivatko he muistella lapsuuttaan samalla kaiholla kun itse omaasi?

Aina kun istut lentokoneessa matkalla toiseen rakkaaseen paikkaan, pieni koti-ikävä pistää rinnassa. Olisiko elämä helpompaa juuri siellä toisessa paikassa? Toisaalta mietit, viihtyisitkö enää vanhoissa maisemissa, vaikka kuinka kaipaisit – onko aika kullannut muistot ja romantisoitko mielessäsi.

Elämä etenee, ihmiset jatkavat elämäänsä – aivan kuten sinäkin jatkat siellä toisessa paikassa. Lapsia syntyy, on häitä, syntymäpäiviä, tapaamisia – molemmissa paikoissa. Koet olevasi aina vähän väärässä paikassa, väärään aikaan. Et halua vieraantua vanhoista ympyröistä liiaksi, mutta samalla haluat päästä täysillä mukaan uuteen elämääsi uudessa rakkaassa paikassa. Odotat aina seuraavaa tapaamista ja seuraavaa matkaa - molempiin suuntiin.

Sydämesi kaipaa aina vähän jotain tai johonkin. Tuudittaudut tunteeseen siitä, että lapsesi saavat kasvaa maailmankansalaisiksi ja ehkä he saavat joskus asettua pidemmäksi aikaa jonnekin, jossa tuntevat olevansa kotona - oli se siellä tai täällä.

Eräs asia on kuitenkin tosi ja sitä et voi muuttaa, nimittäin arki. Arki se on arkea molemmissa paikoissa ja jauhelihakastike maistuu täysin samalta molemmissa, pyykit kasaantuvat ja tiskejä tiskataan - ympäristö on vain eri. Elämä on tässä ja nyt - menneisyyteen emme voi palata ja tulevasta emme tiedä.

Olemme saaneet viimeisten päivien aikana nauttia Suomesta matkustaneen ystäväni ja tämän ihanan kuopuksen seurasta. Tänään halasimme ja sanoimme: "Nähdään pian", mutta seuraava ystävä saapuukin onneksi jo huomenna.

Nämä vierailut antavat ihanaa piristystä arkeen ja ovat juuri oikeaa lääkettä ikävään, mutta ne tuovat samalla sen kaihon. Koitan kuitenkin muistuttaa, että nämä vierailut eivät tosiaan pääty hyvästeihin -  sanomme ainoastaan näkemiin.

x Henna

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.