Luonto herää - minä en

Mind the gap, mummy

Luonto on vihdoin herännyt talven jälkeen ja valon määräkin lisääntynyt. Aurinko nousee täällä Lontoossa siinä ennen kuutta - ja niin olen minäkin noussut viimeiset viikot. Päivittelin juuri eilen miehelleni, kuinka aamuisin tuntuu siltä, ettei olisi nukkunut laisinkaan.

Unen tullessa olen nähnyt levottomia painajaisia ja nukkunut varsinaista koiranunta. Huonoa yötä on sitten helposti seurannut huono päivä, jolloin kaikki asiat ovat omasta mielestä menneet pieleen ja pienetkin asiat ovat ärsyttäneet.

Huvittavaa kuinka viime viikolla eräs aamu alkoi ihan hyvin (vaikka olin jälleen herännyt kukon pierun aikaan), mutta kuskatessa esikoista nurseryyn fiilis laski kun lehmän häntä. Bussi oli myöhässä ja lopulta en päässyt kyytiin kun eräs nainen ystävällisesti etuili rattaineen ja sitten bussi olikin sopivasti täynnä. Tuli sellainen fiilis kun siinä yhdessä memessä, jossa sanotaan tyyliin:

”Kun mietit hetken, että kaikki on hallinnassa ja sen jälkeen oot silleen, sepäs oli kivat 45 sekuntia.”

Joo busseja tulee aina uusia, mutta siinä tilanteessa kun silmäpussit roikkuvat polvissa ei jaksa aina hymyillä.

Olen todellakin koittanut saada vuorokauteeni lisää tunteja ja olla positiivinen, mutta jossain kohden positiivisuus ei ole enää auttanut kun on vain tehnyt mieli vetää peitto korville ja kiukutella kaikille.

Tiedän hyvin, kuinka kiitollisuudella ja positiivisella ajattelulla voi saada hyvää aikaan, ja kuinka niillä voit saavuttaa tasapainoisen olon, mutta ei sekään aina jaksa kantaa. Välillä en vain yksinkertaisesti ole jaksanut enää olla posiitivinen ja olen antanut itseni velloa melankoliassa, vaikka tiedän hyvin, että asiat voisivat olla paljon huonomminkin.

Hetken siinä surkuteltuani ja muutaman itkun jälkeen olo on ollut taas vähän parempi. Hassua, kuinka puhdistava olo siitäkin tulee. Kaikki tunteet pitäisikin sallia, eikä väkisin vääntää tekohymyä kun ei naurata.

Tämä kevät on ollut muutenkin aikamoista aikataulujen säätöä sekä rämpimistä ja on muutenkin poikennut entisestä - onhan tämä ensimmäinen kevät ulkomailla asuessamme.

Tätä olotilaani miettiessä ja googletellessa (jep, näpyttele oireet ja odota vaan kun ilmestyy joku aivan kamala skenaario) sain eteeni termin kevätväsymys. Oirelistaa lukiessani pystyin samaistumaan kohtiin :

  • väsymys - check
  • vetämätön olo - jep
  • alakuloinen mieli – bingo

Tämä kaikki siis voisi hyvinkin johtua aivan luonnollisesta syystä, enkä suinkaan ole muuttunut itkuun purskahtelevaksi unikeoksi, joka mielestään epäonnistuu kaikessa.

Kevätväsymyksestä kärsii tutkimuksien mukaan yllättävän moni ja se saattaa olla jopa kaamosväsymystä yleisempää.

Olen kieltämättä syksyllä yleensä täynnä energiaa ja rakastan syksyä muutenkin ja koen sen aina jotenkin uuden alkuna, vaikka syksyllä luonto asettuukin talviunille - hullunkurista, mutta totta.

Kevätväsymystä ei kuitenkaan pidä sekoittaa kevätmasennukseen, joka on pikkusisartaan vakavampi tila.

Masentuneeksi en siis itseäni koe, sillä jaksan silti alakulosta ja väsymyksestä huolimatta pitää itsestäni (sekä lapsistani) huolta. Pystyn myös suorittamaan askareita, vaikka ne tuntuvatkin vaativan entistä enemmän ponnistelua.

Lähitulevaisuudessa on odotettavissa kivoja asioita, kuten pitkään odotettu miniloma Espanjaan ja Suomenkin pääsemme kesäkuussa ja pian pääsen muutamaksi kokonaiseksi viikonlopuksi joogan pariin, joten valoa tunnelin päässä näkyy.

Olenkin siis päätellyt olevani kevätväsymyksen uhri.

Onneksi tämän voi koittaa selättää kotikonstein lisäämällä vitamiineja sekä pitämällä unenlaadusta parempaa huolta. Liikuntaa harrastan jo, mutta kai sitäkin voisi vielä entisestään lisätä.

Onko muita kevätväsymyksen uhreja vai oletko ennemminkin kaamosväsymyksestä kärsivä?

Parempaa ja energisempää viikonloppua toivotellen,

x Henna

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.