Hyppäsin tänään 30 metrin sillalta

Voi luoja, vieläkin värisyttää.

Hyppäsin tänään sillalta alas. Monta kertaa. Pää edellä, takaperin, sillan kaiteelta. Koska en kuollut pelkoon, nyt olen vähällä kuolla onneen.

Olen tajuttoman onnellinen.

Siltahyppääminen on ehdottomasti pelottavin asia, jota olen ikinä tehnyt. Edessä on taivas ja alla kivikkoinen koskipuro, ja niiden välissä kymmeniä, loputtomia metrejä. Kun kaiteen yli kipusi, ei uskaltanut jäädä tutisemaan, vaan oli pakko ponkaista. Järki ja jalat sanoivat ei, mutta koska oli päättänyt hypätä, niin hypättävä oli. 

Sydän löi, ja hetkeksi maailma oli aivan sekaisin, kunnes oli valtavassa keinussa, jossa saattoi roikkua miten päin tahansa ja nauraa ilosta.

Köysihyppääminen on siisteintä, ihaninta, päräyttävintä ja hauskinta, mitä olen ikinä kokenut.

Aurinko oli kuuma, vesi viileää, ja jokainen hyppääjäporukasta ihan uskomattoman rohkea. Jopa viimeinen, joka paniikissa kipusi aina takaisin, otti viimein itseään niskasta kiinni ja pomppasi. Kaikki hurrasivat.

Nyt tiedän, miltä tyhjän päälle putoaminen tuntuu.

Se tuntuu mahtavalta.