10 vinkkiä Venetsiaan!

Minnean muruja

1. Casa Fornaretto

Rustiikki ja kotoisa Casa Fornaretto on ihanteellinen pieni hotelli matkailijalle, joka haluaa aitoa italialaista tunnelmaa edullisesti. Sympaattinen omistaja ei puhu englantia, mutta jättää aamuisin tuoreita crossanteja ovellesi. Sijainti on loistava - lähellä kaikkea, mutta kuitenkin rauhallisella alueella Strada Novan päässä Cannaregion naapurustossa. 

 

2. Cannaregion alue

Cannaregion aluetta suositeltiin minulle hotellin sijaintia ajatellen. Ja olen niin onnellinen, että päädyimme valitsemaan juuri tämän alueen ja juuri tämän hotellin. Edes pahimpaan sesonkiaikaan (eli heinäkuussa) turistimassa ei ollut ylisepursuava, vaan esimerkiksi "kotikatumme" oli mukavan hiljainen. Cannaregion pittoreskissa naapurustossa on turvallista ja leppoisaa kävellä. Karttaa kannattaa välillä vilkaista, mutta varsin mainiosti pärjää myös taloihin kiinnitettyjä opasteita vilkuilemalla. Hotellimme vierestä alkava Strada Nova on pieni ostoskatu, josta löytyy monta kivaa kahvilaa ja ravintolaa sekä ruokakauppa. Itse olen myös sitä mieltä, että Venetsian pääsaari on melko pieni, joten kävelemällä sen saa haltuun varsin hyvin. Cannaregio on myös kätevän vesibussimatkan (noin 45min) päässä Marco Polon lentokentästä, joten sinne saapuminen on helppoa. 

3. Gelato di Natura

Mitä olisi Italia ilman jäätelöä? Venetsia on täynnä mitä herkullisimpia gelattoja, mutta yksi nousi heti suosikiksemme. Noin 100 metriä hotellistamme oli suloinen pieni jätskibaari Gelato Di Natura. Tämä kotitekoinen parhaista raaka-aineista valmistettu artesaanijäätelö oli suloisen pehmeää ja täynnä makua! Oma suosikkini oli minttusuklaa.

4. Antigo Gatoleto

Hotellimme omistaja oli kirjoittanut meille ylös muutamia suosituksiaan ravintoloista ja nähtävyyksistä. Ravintolat valikoimme suurimmaksi osaksi sattumanvaraisesti, mutta yhden ravintolan testasimme suositusten perusteella. Lähellä hotelliamme oleva Antigo Gatoleton ruoka oli taivaallisen hyvää! Tunnelma oli täysi kymppi, ja hintataso varsin kohtuullinen. Täytyy vielä mainita, että kaikki Venetsiassa syömämme ruoka oli todella herkullista! Ravintolan ruokalistaa ja hintatasoa ennen ravintolaan astumista vilkaisemalla pystyy hieman arvioimaan, mitä on tarjolla, ja mihin hintaan. 

5. Gondoli

Gondoliajelu oli ainoa asia, jonka halusimme ehdottomasti toteuttaa Venetsian reissulla. Aleju kestää vain puoli tuntia, ja kustantaa todella suolaiset 80 euroa. Koin, että kyyti oli kuitenkin joka pennin arvoinen. Varsinkin, kun kyseessä oli hääpäivämatka, oli tämä romanttinen veneajelu mukavan gondolieerin kyydissä ikimuistoinen elämys. Oli ihana päästä kuumasta auringonpaahteesta ja ihmismassasta varjoisiin ja viileisiin kanaaleihin.

Soudettavan veneen kyytiin pääsee kuitenkin myös edullisemmin. Muutaman euron hintainen Traghetto on gondolia hieman suurempi. Traghetto ajelee ainakin Grand Canalin yli. 

6. Vaporetto

Vaporetto eli vesibussi on kätevin tapa liikkua Venetsiassa, jos kävely käy liian raskaaksi, tai haluaa vierailla lähisaarilla. Vesibusseja löytyy havaintoni mukaan ainakin kahdelta yritykseltä; Alilaguna (jolla pääsee lentokentältä keskustaan) ja ACTV. Päivän bussilippu maksaa 20 euroa, ja sillä saa tutkia koko päivän Venetsiaa ja lähisaaria. Jos siis haluat tutustua Venetsiaan vedestä käsin, on Vaporetto loistava vaihtoehto. Vesibussipysäkkejä loytyy paljon, ja opasteet ovat hyvät. 

7. Hyvät kengät

Varasin mukaan mukavat Eccon nahka-avokkaat, sillä tiesin, että luvassa on paljon kävelyä. En kuitenkaan arvannut, että 30 asteen paahteessa jalkani turpoavat niin, että kengät alkavat kiristää. Kahden päivän intensiivisen kävelyn jälkeen minun oli pakko ostaa viiden euron varvassandaalit, jotta varvasraukkani saivat hieman happea. Hengittävät tennarit olisivat olleet varmasti paras valinta, mutta luulin selviäväni avokkailla. 

8. Campanile di San Marco

Campanilen näköalatorni on loistava tapa nähdä Venetsia yläilmoista. 99 metriä korkea torni on kuuluisalla (ja turistien kansoittamalla) San Marcon aukiolla, joten jos haluaa välttää pahimmat ruuhkat, kannattaa sekä aukiolle että näköalatorniin suunnistaa jo heti aamusta. Campanile aukeaa kesäisin jo kello 8.30, ja kun saavuimme yhdeksältä paikalle, oli jonoa vain noin 15 ihmisen verran. Varsin nopeasti pääsimme siis kattojen ylle ihastelemaan Venetsiaa. Hintaa tällä nähtävyydellä oli vain 8 euroa per henkilö. 

9. Rialto auringonlaskun aikaan

Rialton silta on yksi niistä nähtävyyksistä, joita Venetsiassa matkailevat tallaavat katsomaan. Kokemuksemme mukaan sillalla on aikaista aamua lukuun ottamatta paljon porukkaa. Erityisesti silta, ja siltä avautuvat maisemat pääsevät oikeuksiinsa auringon noustessa tai sen laskiessa. Kuvankauniit värikkäät talot värjäytyvät auringonlaskun aikaan vielä karkkimaisemmiksi. 

10. Kiireettömyys

Kiireessä tuskin nauttii lomastaan missään, mutta erityisesti leppoisassa Venetsiassa kiireettömyys ja päämäärätön tutkiskelu on omiaan täydellisen lomafiiliksen löytämiseen. Vaikka reissumme oli vain neljän päivän mittainen, saimme lomastamme paljon irti rennolla asenteella. Venetsian kauneuden näkee parhaiten eksymällä pienille kujille ja aukioille. Pysähtymällä katsomaan rapistuneita rakennuksia ja pienia kanaaleja. Istumalla tunnelmallisissa kahviloissa ja seuraamalla ihmisvilinää. 

Venetsian loma oli parasta pitkään aikaan! Voi, kun rakkauslomaa voisi viettää joka kuukausi!

Kommentit

obat kuat sex pria (Ei varmistettu) http://apotekserbaherbal.com/

http://apotekserbaherbal.com
http://obatkuatviagrausa100mg.com/
http://apotekserbaherbal.com/pro-extender-alat-pembesar-penis/
http://apotekserbaherbal.com/celana-vakoou/
http://apotekserbaherbal.com/alat-vakum-pembesar-penis/
http://apotekserbaherbal.com/selaput-dara-buatan-japan/
http://apotekserbaherbal.com/titan-gel-pembesar-penis-asli-original/
http://apotekserbaherbal.com/vimax-izon-3d-obat-pembesar-penis-asli/
http://apotekserbaherbal.com/klg-pills-obat-pembesar-penis-asli-original/
http://apotekserbaherbal.com/forex-obat-pembesar-penis/
http://apotekserbaherbal.com/vagina-senter-flashlight/
http://apotekserbaherbal.com/hammer-of-thor/
http://apotekserbaherbal.com/obat-kuat-cialis-tadalafil-50mg/
http://apotekserbaherbal.com/obat-kuat-cialis-tadalafil-80mg/
http://apotekserbaherbal.com/obat-kuat-cialis-tadalafil-100mg/
http://apotekserbaherbal.com/obat-kuat-levitra-100mg/
http://apotekserbaherbal.com/obat-kuat-viagra-usa-100mg/
http://apotekserbaherbal.com/obat-kuat-sex-pria-nangen-zengzhangsu/
http://apotekserbaherbal.com/procomil-spray/
http://apotekserbaherbal.com/obat-kuat-pria-maxman/
http://apotekserbaherbal.com/obat-kuat-sarang-semut/
http://apotekserbaherbal.com/boneka-full-body/
http://apotekserbaherbal.com/vagina-pinggul/
http://apotekserbaherbal.com/vagina-getar-goyang-suara/
http://apotekserbaherbal.com/celana-terapi-kesehatan-hernia/
http://apotekserbaherbal.com/vagina-tabung-manual/
http://apotekserbaherbal.com/penis-pretty-love-snappy/
http://apotekserbaherbal.com/tongue-viberator-lidah/
http://apotekserbaherbal.com/penis-mutiara-getar/
http://apotekserbaherbal.com/penis-maju-mundur-getar-goyang/
http://apotekserbaherbal.com/penis-getar-goyang-elektrik/
http://apotekserbaherbal.com/penis-manual/
http://apotekserbaherbal.com/penis-kelabang-elektrik/
http://apotekserbaherbal.com/penis-ikat-pinggang/
http://apotekserbaherbal.com/penis-tempel-jumbo-elektrik/
http://apotekserbaherbal.com/penis-tempel/
http://apotekserbaherbal.com/viberator-kapsul-getar/
http://apotekserbaherbal.com/viberator-fairy-pocket/
http://apotekserbaherbal.com/alat-vakum-pembesar-payudara/
http://apotekserbaherbal.com/obat-perangsang-wanita-dh2o/
http://apotekserbaherbal.com/opium-spray/
http://apotekserbaherbal.com/blue-wizard-cair/
http://apotekserbaherbal.com/viagra-cair-usa/
http://apotekserbaherbal.com/sex-drop/
http://apotekserbaherbal.com/potenzol-cair/
http://apotekserbaherbal.com/alat-penggeli-puting-payudara/
http://apotekserbaherbal.com/lintah-oil-hitam-papua/
http://apotekserbaherbal.com/black-mamba-africa/
http://apotekserbaherbal.com/lintah-oil-papua/
http://apotekserbaherbal.com/cobra-oil/
http://apotekserbaherbal.com/vimax-oil/
http://apotekserbaherbal.com/komdom-sambung/
http://apotekserbaherbal.com/kondom-polos-berotot/
http://apotekserbaherbal.com/kondom-belalai-gajah-mutiara/
http://apotekserbaherbal.com/ring-mutiara/
http://apotekserbaherbal.com/kondom-crystal-berduri/
http://apotekserbaherbal.com/kondom-getar-wolftooth-sleeve/
http://apotekserbaherbal.com/kondom-badak-getar-silikon/
http://apotekserbaherbal.com/kondom-silikon-lele-berduri/
http://apotekserbaherbal.com/clean-and-natural/
http://apotekserbaherbal.com/semenax-asli-usa/
http://apotekserbaherbal.com/kian-pi-pil/
http://apotekserbaherbal.com/grow-up-usa-super/
http://apotekserbaherbal.com/obat-pelangsing-badan-meizitang/
http://apotekserbaherbal.com/obat-pelangsing-badan-body-slim-herbal/
http://apotekserbaherbal.com/obat-pelangsing-badan-fatloss/

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.