36-vuotiaan ikäkriisi ja kuinka se selätetään

Minnean muruja

Ikäkriisi, mikä se sellainen on? Eihän ikääntymisestä kannata murehtia! Uusi vuosi, uudet seikkailu, eikö?

Mullahan ei ole aikaisemmin ollut minkäänlaista ikäkriisiä, vaan olen ottanut jokaisen vuoden ilolla, tai olankohautuksella vastaan. On ollut ihan mukavaa täyttää 20, 25, 30 ja 35.  Viime vuonna fiilikset oli hyvät! Kolmekymppisenä elo ja olo ovat tuntuneet hyvinkin luontevilta. En voinut parikymppisenä ymmärtää yhden ystävän jokavuotiasta ikäkriisiä. Hän ahdistui valtavasti jokaisen syntymäpäivänsä aikoihin, eikä halunnut juhlia synttäreitä mitenkään. En ymmärtänyt, miksi hän koki yleensä iloa herättävän päivän niin ahdistavaksi. Kaksikymppisethän ovat elämänsä kunnossa ja kuolemattomia. Miksi siis murehtia vanhenemista, kun se tuntui niin kaukaiselta ja vieraalta asialta.

Viime aikoina on kuitenkin tuntunut kummalliselta. Olen ollut jotenkin epämääräisesti ahdistunut. Olen kulkenut kulmat kurtussa, ja huonotuulisuus laittoi miettimään, mistä mahtaa olla kyse. Aikani asiaa mietittyäni, ja ryppyisiä kasvoja peilistä tuijotettuani, tulin yllättävään tulokseen  - tämä taitaa olla elämäni ensimmäinen ikäkriisi! Nyt ymmärrän, mistä muut ovat puhuneet, kun ovat synttäreiden kynnyksellä kipulleet vanhenemista ja kyseenalaistaneet elämänvalintojaan. Miettineet elämän laittamista uuksiksi. Nyt tiedän.

Syitä yllättävälle 36-vuoden ikäkriisille löysin useampia. Niitä pulpahti pinnalle kuin juoneita kasvoihini viime kuukausina. Ensimmäisenä ja isopimana niistä mainittakoon ikääntyminen. En olekaan enää kuolematon tai ikuisesti samanlainen. Meinasin kirjoittaa nuori, mutta en minä kyllä nuoruutta haikaile. Hetki sitten paljastin blogissakin löytäneeni muutaman harmaan hiuksen, ja nyt niitä on tullut hirveästi lisää! Tai sitten olen syynännyt päätäni viime aikoina entistä tarkemmin. Surullinen hetki oli se, kun oivalsin, että kasvava hius on todellakin harmaa, ja esimerkiksi oman värin kasvattaminen ei olekaan enää mahdollista, kun uusi "oma värini" onkin harmaa eikä maantienharmaa. Harmaalla ja maantienharmaalla on yhtäkkiä valtava ero. Olen tuomittu joko värjäämään hiukseni ahkerasti, tai elämään harmaahapsena. Tästä ei ole paluuta. Tämän tajuaminen otti yllättävän koville.

Toinen ikääntymiseen (ikääntyminen kuulostaa niin paljon pahemmalta kuin vanheneminen!) liittyvä havaintoni on se, ettei kroppa enää kestä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Loukkasin kantapääni viime vuoden lopulla, eikä se tunnu paranevan. Nyt pelkään hajottavani loputkin jalkapöydästä kävelemällä virheellisessä asennossa kipeän kantapään vuoksi. Ja koska olen tällainen "ei tässä mitään, kyllä se siitä"-tyyppi, en kehtaa varata aikaa työterveyteen, kun siellä kerran jo kävin tämän asian kanssa silloin viime vuonna. Fiilis on sellainen, että pientä kremppaa ja vaivaa alkaa nyt ilmaantua, ja kroppa alkaa rapistua. Finnit kasvoissa eivät enää parane samantien, vaan jättävät jälkeensä epätasaisuutta. Tuntuu masentavalta. Toki tästä on ikääntymisen lisäksi syyttäminen ihan omia elämäntapoja, ja niiden tuomaa ylipainoa, ruuhkavuosien kroonista univajetta ja liian tiukalle vedettyä elämänrytmiä. 

Ilmeisesti tämä ikäkriisi myös aiheuttaa sellaista, että alkaa kyseenalaistamaan omia valintoja ja elämää yleensäkin. Läheinen hyppää rohkeasti tuntemattomaan, ja ryhtyy toteuttamaan unelmiaan. Toinen asuu eksoottisessa maassa, ja lähettää kuvia palmuista ja auringosta. Miksi minä en uskalla hypätä? Mitä minä elämältä haluan? Olenko jumiutunut? Näiden elämänvalintojen kanssako on elettävä elämä loppuun saakka? Olenko onnellinen? Pitäisikö vaihtaa alaa, etsiä uusi työpaikka, pistää puoliso vaihtoon, muuttaa toiselle paikkakunnalle, tai ihan vain poistua maasta jälkiä jättämättä? Vai riittäisikö, jos aloittaisi uuden harrastuksen?

Niin tai näin, positiivista tässä itsereflektoinnissa ja eksistentiaalisessa kriisissä on se, että tuleepahan mietittyä omaa elämää laajemmaltikin. Ravisteltua pölyjä oikein kunnolla. Kyseenalaistettua nykytilaa. Tulee kiinnitettyä huomiota siihen, miten mulla menee, eikä paahtaa sata lasissa selvitytymismoodissa päivien ja vuosien läpi. Toisin sanoen, vaikka tämä kriisi ei aiheuttaisi mitään suuria muutoksia elämässä, tulee ainakin puhdistettua pöytää. Ja pienet (tai suuret) muutokset voivat olla myös hyvä juttu! Joskus elämän täytyy potkia persuuksille, jotta mitään muutosta tapahtuisi. Että elämä menisi eteenpäin.

Ja siihen, miten ikäkriisi voitetaan ei minulla valitettavasti ole vastausta. Tilanne on vielä pahasti päällä. Ajattelin kuitenkin aloittaa varaamalla ajan kasvohierontaan ja johonkin muuhunkin hemmotteluun. Ehkäpä ne siellä saisivat hierottua pois muutaman vuoden ja huolen kasvoistani.

Suuria oivalluksia odotellessa siis! Lupaan raportoida, mikäli valaistun.

Onko sulla ollut ikäkriisiä? Mitä siitä seurasi, jos mitään? Kyselin instan puolella samaa asiaa, ja 74% seuraajista oli kokenut ikäkriisin. Kuulisinkin mielelläni kokemuksianne, ja oivalluksia siitä, miten ikäkriisistä on päässyt yli!

Lempeää perjantaita! Viikonloppuna juhlistetaan (ikäkriisistä huolimatta) synttäreitä :)

Share

Kommentit

Suttastiina

Mie en ikäkriiseissä pysty auttamaan, koska en ole niistä kärsinyt näin 54-vuoteen mennessä vielä, mutta lukiessani tuota postaustasi halusin kommentoida kuitenkin yhtä asiaa:

Kipuile rauhassa kaiken muun kanssa, mutta älä vertaa elämääsi ja valintojasi toisten tekemiin valintoihin - sinä olet elämäsi rakentanut sinunlaiseksesi ja tietysi jos et ole onnellinen, niin muutoksen olisi hyvä tulla sinusta, ei siitä, että vertaat tekojasi huimapäisempiin ystäviisi.
Jokaisella on erilaiset unelmat.

On mielenkiintoista lukea näistä ikäkriiseistä ja pohdinnoista mitä ne herättävät, toivottavasti palaat asiantiimoilta jatkossakin postailemaan!

Minnea
Minnean muruja

Uutta tämä on minullekin! Ehkäpä se elämän rajallisuus tuli nyt ensimmäistä kertaa kunnolla eteen näiden terveysongelmien ja syventyvien ryppyjen muodossa. En ole elämänvalintojani koskaan tehnyt muiden mukaan, tai siksi, että muut ovat niin tehneet. Ja siksi olen ollutkin tyytyväinen elämääni. 

Veikkaan, että tämä kriisi on selätettävissä, kun asiaa aikansa rauhassa pohtii. Palailen varmasti postauksen kanssa aiheeseen, jos keksin jotain sanottavaa :D

Kirsikka W.

Mä olin yksi siellä instagramissa vastanneista, ja oma vastaukseni oli kyllä. Harrastan ikäkriiseilyä aina säännöllisin väliajoin, riippumatta siitä, onko synttärit lähellä vai ei. Ja mä täytän elokuussa vasta 21! Jenkeissä en saisi ostaa vielä edes alkoholia. En osaa yhtään sanoa, mistä kriiseily johtuu. Synttäreitä tykkään silti viettää, sekä omia että muiden (tänään esimerkiksi on pikkubroidin 19-vuotissynttärit). Ajattelen, että koska mikä tahansa niistä voi olla viimeinen, niin jokaista on aina syytä juhlia! Synkkääkö? Pois se musta :)

Turha sitä on silti murehtia! Oon kuullut huhuja, että nykyään 50 on uusi 20 (äiti täyttää tänä vuonna 50, ja se jaksaa sitä aina toistella), joten sulla ei todellakaan ole hätää :)

Suttastiina

Hyi kamala - uusi 20! Hahahha - tai hei ehkä se sanonta viidenkympinvillitys johtuu juuri tuosta?
Parempi kyllä olla tasaisesti sekopää hörhöilijä, niin ei tarvitse kokea tai yrittää kokea nuoruuttaan uudestaan :D

Minnea
Minnean muruja

Haha, kiitos piristävästä kommentista! Mä niiiiin en ymmärrä tuota kaksikymppisten ikäkriisiä! Mutta synttäreiden juhlimista ja elämän arvostamista (kuin viimeistä päivää) kannatan!

kirsihannele

Minulla ei koskaan ole ollut ikäkriisiä, en ainakaan muista mitään sellaista. Olen hyväksynyt jokaisen vuoden ja ollut jokaisesta kiitollinen, varsinkin kun huomasin itseäni nuorempien kuolevan läheltäni. kaksi kuoli verisuonen katkeamiseen; nainen 38v ja mies 40v. Lapsuuden ystäväni poika kuoli 17v mopo-onnettomuudessa. Serkkuni tytär teki itsemurhan 20-vuotiaana. Tunsin ja tunnen yhä niin suurta kiitollisuutta, että olen saanut elää näinkin vanhaksi, kun niin moni on poistunut ihan liian nuorena. Tuon kun muistaa ei ole tietoakaan ikäkriisistä. Toki jokainen meistä on erilainen ja jokainen kokee asiat erilailla. Suotakoon sekin. Kyllä sinä yli siitä pääset :)
Nyt ei kyllä tullut vertaistukea, koska en voi sellaista antaa, kun ei ole kokemusta tuosta, mutta erilaisen kokemuksen pystyin antamaan :)

Minnea
Minnean muruja

Läheisten poismeno, jos mikä laittaa kyllä arvostamaan elämää, ja olemaan kiitollinen, että on elossa. Kiitos perspektiiviä antavasta kommentista! Tästä oli paljonkin apua!

Katja_optimism (Ei varmistettu)

Mielenkiinnolla tulin lukemaan, kun samaa vuosikertaa olen. Jonkinlaista ahdistusta rypyt ja lisääntynyt unen tarve aiheuttavat, mutta muuten olen jotenkin onnellisempi kuin koskaan. Perhe on koossa, olen fyysisesti parhaassa kunnossa kuin koskaan aiemmin ja uskallan olla oma itseni. Haastan itseäni jatkuvasti uusiin juttuihin, urheilu maistuu ja uni maistuu. Tiedän mistä tykkään ja mitä haluan, elämä on niin paljon helpompaa kuin 10v sitten. Ja samalla murheita paljon enemmän. :D Tsemppiä kriisiin ja aurinkoa viikonloppuun!

Katja http://optimismiajaenergiaa.bellablogit.fi

Minnea
Minnean muruja

Ihana kuulla, että palaset ovat kohdallaan, ja olet onnellinen! Olet selvästi oivaltanut, että elämä on tässä ja nyt! Omakin armollisuus itseä kohtaan on kasvanut iän myötä. Tämä ikäkriisi tulikin yllätyksenä, koska olen pääsääntöisesti tyytyväinen elämääni, eikä vanheneminen (teoriassa) ole aikaisemmin huolettanut. Ihailen sun energiaa pitää kunnostasi huolta!

Torey
Näissä neliöissä

Mulla oli tietynlainen kriisi vuosi sitten. Ikä 28 tuntui kyllä hyvältä. Eli tavallaan se ikä ei niinkään ahdistanut. MUTTA KUN SIELTÄ TULEE HILJALLEEN SE 30 väkisinkin eteen ja MITÄ MÄ TEEN. Mulla on lapset, aviomies, ammatti, omakotitalo ja kissa. Mulla on "kaikki" se mitä monet nykyään alkaa vasta päälle kolmekymppisenä haalia itselleen. Mun unelmat on toteutuneet. Mitä nyt. Kriiseilin hetken ja olo helpotti! Täytän kesällä 29, kolmekymmentä on siis yhä lähempänä. Kriisi voi siitä vielä pukata, mutta olen keksinyt uusia unelmia ja todennut, että muutoksia tulee varmasti elämässä eteen. Työpaikkojen, asuinpaikkojen... Haaveilen kaupungissa asumisesta, vanhasta puutalosta, tai päinvastoin upouudesta asunnosta. Uudesta ammatista ja mahdollisesti jopa omasta firmasta. Haluan vielä joskus meille koiran. Hei, tässähän on vaikka mitä hommaa seuraavalle 10 vuodelle! Lisäksi lapset kasvaa koko ajan ja niiden mukana elämään tulee uusia asioita. Eli nou hätä. Ja ikä on vaan numero. Vai mitä ne kaikki muut hokee. ;)

Torey
Näissä neliöissä

NIIN ja saman ikäiseni, myös 2 lapsen äidin kanssa jo pari vuotta sitten oltiin molemmat järkyttyneitä kun silmiin oli ensimmäiset hienoiset juonteet ilmestyneet. Siis että mitä, ei vielä, ollaan alle 30! :'D Vaikka olin kuullut, että viimeistään 30v pitää alkaa huolehtia ihosta ihan tosissaan. Ja jo ennen sitä kannattaisi. Perus pesu ja rasvaus ollu kyllä itsestään selvyys, mutta pitääkö tässä alkaa silmänympärys ihoonkin alkaa keskittyä? :D

Minnea
Minnean muruja

Ehkä se 30 on tietynlainen vedenjakaja, ja silloin iskee useimmille selkainen "mitä teen elämälläni"-kriisi. Mulle tämä tuli vasta 36-vuotiaana.

marja liljestrom (Ei varmistettu) http://vimma50.blogspot.com

Minulla ei ole ollut ikäkriisejä. Mutta nyt on ehkä jonkinlaatuinen viidenkympin kriisi työpaikan suhteen. Uskaltaisinko irtisanoa itseni? Mutta mistä tällainen akan luuska saisi enää töitä? Ei mistään. Yhdyn yhteen kommentoijistasi: älä vertaa itseäsi muihin. Kaikilla meillä on se oma tie kuljettavana. Harmaat hiuksissa voi aina peittää. Kolotuksiin voi vaikuttaa ihmisestä riippuen liikunnalla. Minulla ainakin toimii. Kun on lihakset kunnossa, ne kannattelee sutjakkaasti koko kehoa. Ja kuule vanheneminen on oikeastaan vapauttavaa: uskaltaa olla se, mikä oikeasti on. Muiden mielipiteillä ei ole niin väliä enää. Mukavaa viikonloppua sinulle!

Minnea
Minnean muruja

Kiitos tsemppaavasta viestistä! Useimmille jutuille voi tisiaan itse tehdä jotain.

Tsemppiä myös sinne urapohdintoihin!

Nettanen

Tuttuja ajatuksia, vaikka olenkin 8 vuotta nuorempi. Silti olen käynyt näitä kaikki läpi - mulla taitaa olla se kuuluisa kolmekympin kriisi. Siihen liittyy itselläni vielä jonkinlainen ulkoinen paina lastenhankinnasta, asuntolainasta ja ties mistä. Samoin olen huomannut noita ikääntymisen merkkejä kropassani ja kyllähän se vähän surullista on, vaikka se onkin elämää. Harmi, että esim mediassa tavoitellaan ikuista nuoruutta - kai se saa itsenikin haikailemaan jotain sellaista, vaikka eihän siinä ole mitään järkeä. En itsekään todellakaan haluaisi olla enää teini, mutta kysymys lieneekin, mitä sitten haluaisin ja miten saavuttaa se.

Minnea
Minnean muruja

Tunnistan tuon paineen lastenhankinnasta ja muista 10 vouden takaa. Miettii muiden odotusten ja omien fiilisten välillä.

Kiitos tsemppaavasta kommentista! Näistä ihanista teidän kommenteista saa ihan parasta tukea!

Karoliina Kazi (Ei varmistettu) http://karoliinakazi.com

Mielenkiintoinen juttu ja aloin miettimään omia kokemuksiani asian tiimoilta. Minulla ei varsinaisesti ole ollut ikäkriisiä vaikka olen sinua vanhempi mutta jonkinlaista urakipuilua kylläkin. Tärkeintä ehkä onkin olla vaan kiitollinen kaikesta ja tehdä omat valinnat tai muutokset vertaamatta itseä muihin - ei se aina ihan helppoa ole, mutta lopulta varmastikin paras ratkaisu. Ihanaa viikonloppua sinne myös xx

Minnea
Minnean muruja

Kiitos ihanasta kommentista! Kiitollisuus on sekä tärkeää että asioita oikeaan perspektiiviin laittavaa!

Teresa S (Ei varmistettu) http://belleepoquewedding.blogspot.fi

Mun ikäkriisin tulos oli, että pitää vain tajuta elämänsä parasta aikaa. Että ei elämä ole paremman tavoittelua vaan nykyhetkessä elämistä.

Minnea
Minnean muruja

Fiksu oivallus! Kiitos sen jakamisesta!

Pirkko / Meriharakka (Ei varmistettu) http://meriharakka.net

En ainakaan muista kovin selvästi, että olisin missään vaiheessa mitään kovin ihmeellisiä ikäkriisejä kokenut. Viikko sitten tai niillä main tosin kirjoittelin blogiini yhteenvetoa matkoistamme Brittein saarille (http://meriharakka.net/2018/03/11/yhdistynyt-kuningaskunta/) ja jotenkin kun pääsin sen jutun loppuun niin tuli jo itselleni vähän haikea olo, että oliko se nyt sitten jo tässä, elämä.
Toki voisin vieläkin, 60+ ikäisenä matkustaa varmaan montakin kertaa myös tuolle suunnalle, mutta kun kaikkia uusiakin paikkoja on, enkä nyt erityisesti halua jämähtää yhteen maahan, mutta silti, ihan kuin tämä olisi jollain tapaa jo mennyttä elämää, ohi. Ikäkriisiä tämäkin siis, ehkä.

Minnea
Minnean muruja

Kiitos kommentista! Teillä on varmasti monia mahtavia matkoja tulossa!

Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina (Ei varmistettu) http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi

Mä luulen, että monen ikäkriisi on pitkälti sidoksissa tähän aikaan, jossa (somessa) pitää näyttää itsestään se paras ja kiiltävin puoli, johon kuuluu valkoisia hiekkarantoja, sushibowleja ja "I wok up like this" -selfieitä. Jos oikein ajattelee, niin aina on joku, joka johonkin tiettyyn ikään mennessä on saavuttanut jotain enemmän. Pitäisi oppia olemaan tyytyväinen siihen, mitä on - minunkin. Nyt tosin en ole hetkeen edes ikäkriiseillyt, kun kolmenkympinkriisi on takanapäin ja neljäänkymppiin on vielä matkaa... (Plus Alkossa saan edelleen aina näyttää paperit!).

Mutta aika universaali ongelma tämä taitaa länsimaissa jo olla: pari viikkoa sitten yksi oppilas angstaili, että "Siis mä täytin just kuusitoista ja masentaa, kun en ole saavuttanut elämässäni vielä mitään!!!". Enpä oikein osannut lohduttaa...!

Torey
Näissä neliöissä

Sama kun kuuntelin 20v. läheisen ahdistusta samasta asiasta. Totesin et odottaa vielä toiset 20 vuotta ja ahdistuu vasta sitten jos asiat on samalla tolalla. :D

Minnea
Minnean muruja

Tuokin on kyllä totta, että some ahdistaa täydellisillä kuvilla ja "täydellisellä elämällä". Onneksi oma medialukutaito on sen verran kehittynyt, etten ota kiiltokuvamaista pintaa todesta. 

Ikäkriisi on siis kaikille mahdollista, myös teineille :D

hellomynameislilli (Ei varmistettu) http://www.lillivirtanen.fi

Ihan tutulta kuulostaa. Pahin ikäkriisini on ollut, kun täytin 30 ja sen jälkeen on ollut helpompaa. Mutta mielestäni olen vanhentunut huomattavasti kahden viimeisen vuoden aikana, joten moni asia josta sanoit kuulostaa tutulta. Pahimpana se, ettei kroppa tunnu kestävän enää niin paljon kuin ennen:-)

Minnea
Minnean muruja

Juuri tämä, että ihan viime aikoina kroppa on alkanut vanhenemaan ihan silmissä! Ikääntymisestä tulee konkreettista :/

Mari_Shopaholic (Ei varmistettu) http://diaryofatrueshopaholic.blogspot.com

Mä en oikeastaan ole koskaan vielä kokenut ikäkriisiä, eihän siihen ole oikeastaan ollut syytäkään näin parikymppisenä. Nyt kuitenkin kun 30 kolkuttelee jo kovasti nurkan takana huomaan, että pientä kriisin poikasta alkaa tulla. Lähinnä murehdin, että mitäs sitten viiden tai kymmenen vuoden päästä. Mähän en hiuksia voi värjätä, koska päänahka ei sitä kestä ja suvun naiset on täysiä harmaapäitä olleet jo 35-40 vuotiaina, että mitäs sitten :D.

Minnea
Minnean muruja

Ei minullakaan ole aikaisemmin tätä ilmennyt, joten siitä saan kyllä olla onnellinen. Ehkäpä tämä tästä helpottaa, ja elämä jatkuu :)

Sonja / Luomalla- blogi (Ei varmistettu) http://www.luomallablogi.blogspot.fi

Hyvä aihe! Kyllä mulla ainakin on ikäkriisi ollut. Eka tuli, kun odotin meidän nuorimmaista ja mies otti musta pari kuvaa, kun olin ommellut itselleni paidan. Kun näin ne kuvat ajattelin kauhistuneena, että hui kauhistus, minähän näytän _yli kolmekymppiseltä_! Sinänsä aivan oikea huomio, sillä kuvat otettiin syksyllä 2014 ja olin puoli vuotta aiemmin täyttänyt kolme ja nolla. Siinä se jotenkin konkretisoitui ja on vaivannut enemmän tai vähemmän sen jälkeen, olen tosi hidas prosessoimaan asioita.

Eniten muakin ärsyttää se ettei kroppa ole niin joustava kuin aiemmin: flunssat kestää kauemmin, kiputiloja tulee herkemmin ja liikunnan merkitys on lisääntynyt. Peruslaiskalle kuntoilijalle se on ollut ikävää huomata. Myöskin kilot tarttuvat tiukempaan eivätkä karise samaan tyyliin kuin aiemmin.

Jostain joskus luin, että ikäkriisi tulee vaan ihmisille, jotka pelkäävät kuolemaa. Mutulla väittäisin, että suurin osa ihmisistä jollain tasolla pelkää kuolemista ja näinollen jossain kohtaa pohdiskelee omaa ikäänsä myöskin, toiset isommasti ja toiset vähän huomaamattomammin. Oma ikä on konkretisoitunut hyvin myös seuraamalla sivusta kun mun äiti ja isäpuoli vanhenevat.

Eilen ikäasioita tulin miettineeksi kun jäin tollottamaan Youtubesta meikkitutoriaaleja. Siinä sellainen nuori nainen meikkasi itsensä ja toisessa videossa hieman varttuneemman ystävänsä. Mietin siinä katsellessani, että piruako tässä näitä vahtaan kun en itsestäni parikymppisen näköistä saa vaikka kuinka meikkaisin :D Ulkonäöllisesti voisin nimittäin haluta kääntää kelloa taaksepäin mutta muutoin en missään nimessä.

Minnea
Minnean muruja

Just tuo, että kroppa ei enää taivu samaan kuin aikaisemmin, ja kaikenlaiset vaivat vaan tuntuvat lisääntyvän!!! Kaiholla muistelen, kun 10 vuotta sitten ei paljon flunssia tai keuhkoputkentulehduksia näkynyt, ja nyt tuntuu, että on koko talven enemmän tai vähemmän flunssassa.

Mutulla sanoisin, että ikäkriisi voi kyllä tulla myös niille, jotka eivät aktiivisesti pelkää kuolemaa. En minä ainakaan sitä murehdi. Enemmänkin juuri lisäänyviä harmaita hiuksia, kasvon vahvoja juonteita ja kropan kremppoja. Tiedän, että kehonhuoltoon ja omaan hyvinvointiin täytyy kiinnittää enemmän huomiota! Alamäki alkoi lapsen syntymästä, vaikeasta vauvavuodesta ja sen tuomasta uupumuksesta. Ehkä tästä vielä noustaan!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.