Hiljainen kotipäivä

Minnean muruja

Päiväkodin joulupaja ja muut kivat suunnitelmat vaihtuivat tänään hiljaiseen kotipäivään. Aamulla, kun menin herättelemään taaperoa, tuhisi pinnasängyssä yksi rohiseva kuumakalle. Pikainen lämmönmittaus antoi tulokseksi 37,8 astetta, joten omat työkiireet oli laitettava jäähylle, ja kotiinhan meidän oli jäätävä. Lämpöinen pikkumies ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin kiukkuinen potilas, ja jopa söi yllätyksekseni useamman lusikallisen puuroa sekä ison mukillisen maitoa. 

Taapero ei paljon lepäilystä perusta, ja paikallaan hän pysyy vain, jos kuume on tarpeeksi korkea. Mietinkin aamulla, mitä tekisimme, jotta pieni vahtihirmu malttaisi ottaa aamupäivän levon kannalta. Laitoin tabletilta pikku kakkosen ja Hei Taavin pyörimään. Siinä me sitten istuimme vieretysten sohvalla hiukset pörrössä ja kalsarit jalassa pitkälle aamupäivään. Sohvapöydälle oli kootuna sairastuvan survival kit eli paketillinen nessuja, motillinen appelsiinimehua ja paketti rusinoita.

Tänään otimme luvan kanssa iisisti. Teimme kaapista löytyvistä aineksista herkullisen tomaattisen tonnikalapastan lounaaksi, ja toinen meistä nukkui lounaan päälle pitkät päikkärit. Katselimme ulkona pörräävää aura-autoa ja ihastelimme sen vilkkuvia valoja. Melko ihana kotipäivä kaksin taaperon kanssa. Oli, kuin joku olisi vääntänyt taaperon virtanappulaa muutaman asteen normaalia hiljaisemmalle :D Nyt toivon, että taapero saisi nukuttua hyvät yöunet, eikä heräisi yskimään pitkin yötä. Ja, että flunssa menisi muutaman päivän lepäilyllä ohi!

Miten sun päivä on mennyt? Ootko säästynyt flunssalta? Ootko päässyt nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta?

Mukavaa keskiviikkoiltaa!

Kommentit

VeeraJokela (Ei varmistettu) http://tohvelinkantaja.blogspot.fi/

Mullakin on ollut vaihteeksi todella rento keskiviikko. Kirjoitin juuri blogiini sen kunniaksi tehdystä juustomakaronista reseptiä. Ainakin omalle kaksvee kummipojalle on tämä maistunut huomattavan hyvin, maiskuttaa vaan ja väliin sanoo "Herrrkulllisssta!".

Toivottavasti siellä pikkumies parantuu pian! :)

Minnea
Minnean muruja

Kiitos kommentista! Täytyypä käydä kurkkaamassa juustomakaronin ohje ja sun blogi :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.