Isän ja pojan juttuja: dinoja metsästämässä

Minnean muruja

Mieheni kertoi, että hänen suurin aarteensa pienenä oli isoäidiltään eli Nanalta saatu dinostaurusten metsästyslupa. Voin vain kuvitella sitä ylpeyden määrää, kun hän on tämän metsästysluvan seinälleen ripustanut :D

Myös meidän poikamme on viime aikoina innostunut dinoista, ja Pikku Kakkosen Dinojuna sekä Dinotassut ovat nyt kova juttu! Innostuinkin, kun bongasin kauppareissullamme Fimon dino-aiheisen muovailumassapaketin. Ja se oli vielä tarjouksessa! Paketti on varmaankin tarkoitettu vähän vanhemmalle lapselle, mutta isällä ja pojalla näytti olevan hauskaa. Tosin isä sai vartioida, ettei pienempi dinometsästäjä intoudu syömään massaa.

Tärkeänä he asettuivat pöydän ääreen tarpeinensa, ja hääräsivät ja kikattelivat omia juttujaan. Ihana oli katsoa vierestä heidän touhujaan. Mieheni näperteli dinoja mukana tulleen ohjekirjasen mukaan. Taapero sen sijaan improvisoi omat taideteoksensa :D Pääasiahan toki oli, että pojilla oli mukavaa. Taapero on niin otettu kaikesta, mihin isänsä hänet ottaakin mukaan.

Kun taideteokset olivat valmiina, laitettiin ne vielä 30 minuutiksi 110 asteiseen uuniin kovettumaan. En tiedä kuinka rajuja leikkejä nämä kestävävät, mutta kyllä niistä ainakin hetkeksi iloa saadaan taaperon leikkeihin. Voin siis lämpimästi suositella näitä Fimo-massoja lasten ja aikuisten yhteisiin leikkihetkiin ja ajanvietteeksi. On kivaa nähdä, että osaa tehdä itse jotain, jolla voi sitten leikkiä myöhemminkin. Että ei muuta, kun dinoja metsästämään :D

 

Onko Fimot teille tuttuja? Mitä lapsen ja aikuisen yhteistä tekemistä te harrastatte?

Kivaa keskiviikkoa! Olenko ainoa, jota tämä kesäaikaan siirtyminen väsyttää edelleen?

P.s. Suunnittelen tässä juuri uutta ARVONTAA loppuviikolle, joten kannattaa olla kuulolla. Lupaan, ettei palkintona ole dinoja :D

Share

Kommentit

Piituska (Ei varmistettu)

Valtavan hauska idea! Söpöjä dinoja!

Minnea
Minnean muruja

Kiitos :)

Tiinamaria (Ei varmistettu)

Meilläkin on tykätty Fimoista :) Ne on käteviä.

Minnea
Minnean muruja

Niin on, ja varmasti myös kehittäviä :)

kan_iid (Ei varmistettu)

Aika söpö tuo dinosaurusten metsästyskirja, hihi. Se on kyllä aika lailla parasta katella sivusta kuinka isi ja lapsi leikkii ja höpöttää keskenään. Söpis postaus!

Minnea
Minnean muruja

Kiitos :)

Kommentoi