Lumiukkoja ja askartelua

Minnean muruja

Moikka! Joulufiilis sen kun vain kohoaa! Meillä oli maanantaina taaperon kanssa askastelupaja pystyssä, jossa päiväkodin hoitajille syntyi niin jouluiset kortit kuin pienet muistamisetkin. Idean pieneen joulumuistamiseen sain 3h+kasvimaa-blogista. En tiedä, onko tämä Lumiukkosoppa jo ihan vanha juttu teille muille, mutta minulle tämä oli ihan uusi hauska tuttavuus.

Lumiukko-kaakaolla muistaminen on helppo totetuttaa, eikä edellytä suurta budjettia. Uskon, että päiväkodin hoitajat arvostavat varmasti eniten juuri itsetehtyjä lahjoja, tai kauniita kiitoksen sanoja hyvin tehdystä työstä, mutta koska taapero ei vielä oikein osaa kumpaakaan näistä toteuttaa, päädyimme pieneen kompromissiin. Kortit teimme yhdessä siten, että taapero sai taiteilla sormiväreillä valkoiselle paperille suuria visioitaan :) Tämä taiteilu muuten suoritettiin kylpyhuoneessa, jotta suuremmilta sotkuilta vältyttiin. Voin sanoa, että oli sormivärien peitossa koko mies. Minä leikkasin sitten taideteoksista sydämiä, jotka liimasimme punaisille kartongeille.

Lumiukkosoppaan laitoimme yksittäispakattuja kaakaopusseja, vaahtokarkkeja sekä karkkikepin. Korttiin kirjoitin kiitoksemme kuluneesta vuodesta sekä liimasin asiaankuuluvan runon. Mieleni teki heittää mukaan muutaman suklaakonvehtinkin, mutta ne eivät mielestäni oikeen sopineet ideaan, joten jätin ne pois. Niin tärkeää työtä tekevät nuo pienten ihmisten hoitajat, että ehdottomasti haluan heitä jotenkin muistaa! Ja pyrin kyllä muutenkin kuin jouluna kiitokseni kertomaan.

Tänään aamulla päiväkotiin mentäessä taapero sitten kiikutti ylpeänä pussukat hoitajille :) Ei vain olisi raukka millään malttanut niistä luopua, hih! Nyt on työ- ja päiväkotivuosi taputeltu, ja loma saa alkaa! Loma tulee näkymään myös blogin puolella. Muutama postaus on valmiina odottelemassa, mutta muuten todennäköisesti hiljennyn reissun ajaksi joulunviettoon.

Nyt kotona pakkailemme vaatteet ja lahjat autoon, sekä yritämme muistaa kaikki viime hetken säädöt ennen nokan suuntaamista kohti pohjoista. Malttamattomana jo odotan, että reissufiilis valtaa porukkamme! Autossa tulee raikaamaan joululaulut koko matkan, sekä suklaata on tietysti varattu matkaevääksi(toki myös muutakin ruokaa). Todennäköisesti autossa raikaa myös taaperon kiukku, kun joutuu pidemmän matkan istumaan kahlittuna turvavöihin. Toivottavasti matka sujuu kuitenkin suuremmilta osin rauhallisesti.

Ihanaa, että joulumme tulee olemaan täynnä läheisimpiä ihmisiä sekä LUNTA! Leville on luvattu pientä kirpakkaa pakkasta, joten pulkkamäki ja ulkoleikit kutsuu.

Onko lumiukkosoppa tuttu? Muistatko päiväkodin hoitajia tai perhepäivähoitajaa jouluna? Löytyykö jo joulufiilistä?

Mukavaa keskiviikkoa!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.