Miten hyvinvoinnin syksy on lähtenyt käyntiin?

Ladataan...
Minnean muruja

Olen päättänyt parantaa hyvinvointiani tänä syksynä. En tavoittele täydellisyyttä tai tee mitään radikaalia elämänmuutosta, vaan tarkoitus on pienillä muutoksilla parantaa elämänlaatua ja saada lisää energiaa. Olen taipuvainen kaamosväsymykseen, joten kaikki keinot sen välttämiseksi ovat myös tervetulleita!

Innostun helposti uusista asioista, ja hyppään juttuihin lennokaasti mukaan. Usein kuitenkin käy niin, etten pidä mistään kirjaa, tai seuraa projektien etenemistä. Unohdan ne pikkuhiljaa. Nyt ajattelin kirjoitella ylös, miten tämä hyvinvointiprojekti etenee. Ihan jo senkin takia, että itse tiedostan, mitä olen tehnyt, missä onnistunut, ja missä on vielä tsempattavaa.

Elokuun alusta alkaen olen onnistunut liikkumaan enemmän. Liikkumisesta tulee kyllä niin hyvä mieli, ja se antaa melkoisen energiabuustin! Hyötyliikunnan lisäksi olen tehnyt kävelylenkkejä aina sopivissa väleissä. Äänikirjat ovat mitä mainioin lenkkikaveri! Ensi viikolla alkaa myös viikottainen vesijuoksuni. En ole ottanut liikkumisesta stressiä, vaan voin hyvin jättää kävelylenkin tekemättä, jos fiilis ei ole kohdillaan.

Herkkujen karsiminen on myös onnistunut (muutamaa retkahdusta lukuun ottamatta) yllättävän hyvin. Olenkin huomannut, ettei totaalikieltäytyminen ole hyväksi, ja ostan silloin tällöin suklaapatukan, tai Fazerin minimutakakun. Myös kevyempi ruoka on maistunut hyvin, ja tehnyt olosta kevyen :) Olen onnistunut sujauttamaan välipaloiksi hedelmiä herkkujen sijasta. Paino on pudonnut tässä kuukauden aikana noin kolme kiloa, mikä oli sekin positiivinen yllätys.

Sen sijaan parantamisen varaa on somen vähentämisessä! Jotenkin vain juutun iltaisin tähän koneen ääreen. Ja kuten ehkä arvata saattaa, unet eivät ole parantuneet. Viime päivinä tosin uniongelmia on voinut aiheuttaa täysikuu. Suurempi ongelma taitaa kuitenkin olla some sekä stressi. Pitää varmaan laittaa itselle joku someraja, jotta osaisi olla ilman ruudun kirkasta valoa ennen nukkumaan menoa. Vinkkejä?

Luin Anna-Maria K:n blogista unen optimoinnista, ja siihen ajattelin perehtyä tarkemmin nyt viikonloppuna. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Palauttava uni on kuulemma tällä hetkellä megatrendi. Anna Maria kirjottaa blogissaan: "Hyvä uni palauttaa sekä tasapainottaa hermostoa, ehkäisee stressiä ja vaikuttaa oleellisesti myös muistiin, vastustuskykyyn sekä hormonitoimintaan ja aineenvaihduntaan."

Tätä en muistaakseni kirjoittanut aikaisemmin ylös, mutta omaan hyvinvointiin vaikuttaa paljon myös parisuhde! Parisuhdeaikaakin olisi hyvä järjestää, ja yhdet treffit tässä syksyn aikana on saatukin järjestymään! Jee! Jos ottaisi tavoitteeksi järjestää myös toiset kahdenkeskiset treffit syys-lokakuulle?

Tsempattavaa löytyy vielä siis somen vähentämisen, unen parantamisen, vedenjuonnin lisäämisen, stressin vähentämisen ja kaamosväsymyksen karkoituksen osalta. Siinäpä onkin työsarkaa! Tästä on hyvä jatkaa syyskuuta ja prokkista eteenpäin!

 

Miten sun syksy on lähtenyt käyntiin? Onko sulla mitään projektia menossa?

Joko muuten äänestit kesän lemppariasua ja osallistuit ylläriboxin arvontaan? Kivaa viikonloppua!

Share

Kommentit

kirsihannele

Ei ole projekteja, ainakaan uusia menossa. Joulukuussa aloitin liikkumisen ja nyt se on jo lisääntynyt niin, että päämääräni on saada päivittäin väh. 10 000 askelta (olen siis ollut tosi huono liikkumaan). Tuo 10 000 tulee kyllä päivittäin täyteen, välillä jopa 14 000 askelta. Muuta en ole suunnitellut, kuin jatkaa tätä "askelten keräämistä" :)

Minnea
Minnean muruja

Hei, tuo onkin hyvä! Mullakin on puhelimessa sellainen Health-applikaatio, jonka vois ottaa käyttöön askelten laskemiseksi!

Minunkin pitäisi ehdottomasti kiinnittää huomiota somen käytön määrään ja unen laatuun. Liian usein iltaisin somettaa joko puhelimella tai koneella - ja joskus molemmilla yhtä aikaa, hups.. 

Tuo on kyllä totta, että parisuhde vaikuttaa hyvinvointiin - itse asiassa yllättävänkin paljon!

Minnea
Minnean muruja

Mäkin saatan somettaa sekä läppärillä että puhelimella samaan aikaan! Not good! Tuntuu, että keskittymiskykykin siinä kärsii.

Ihan totta, että parisuhteen tila vaikuttaa niin paljon! Ja parisuhde on sellainen, mikä tuppaa jäämään ainakin lapsiperhearjessa monesti kaiken muun jakoihin. Mukavaa, ja maltillisempaa somesyksyä!

Westend Mum (Ei varmistettu) http://westendmum.fi

Kiitos kysymästä, syksy on lähtenyt ihan kivasti käyntiin! Minulla myös projektina itsensä niskasta kiinni ottaminen, eli pyrin kävelemään ennemmin kuin ajelemaan.

Tuohon ruutu- tai someajan vähentämiseen juuri ennen nukkumaanmenoa en valitettavasti osaa auttaa. Mielelläni kuulen muilta vinkkejä! Tosin, voisihan sitä kokeilla äänikirjaa sängyssä, vai meneekö liikaa uniin, jos siihen nukahtaa...

http://westendmum.fi

Minnea
Minnean muruja

Kiva kuulla, että syksy ja omakin projektisi on lähtenyt käyntiin kivasti :)

Mietin someajan vähemtämisen vinkkejä, ja kirjoittelen niitä vaikka ylös, jos löydän hyviä :) Äänikirja ei sovi kyllä itselleni nukahtamiseen, liian mielenkiintoista :D Tosin olisihan se parempi kuin ruutu tai some.

Trean sisustusblogi / Anne (Ei varmistettu) http://www.trean.fi/

Ihanat sadepisarakuvat muuten!

Ryhtiliikettä kaipaisi minunkin arki, kroppa ja elämä :) Juuri nyt tuohon ei ole energiaa, joten täydet ihailuni sinulle, kun olet hyvin päässyt omassa hyvinvointi -syksyssäsi liikkeelle.

Omalle kohdalle tuntuu noiden herkkujen suhteen, että totaalikieltäytyminen on ainoa vaihtoehto. Vuosi sitten olin noin vuoden ilman makeaa, ja se passaa erinomaisesti minun fysiikalleni. Joulun jälkeen jäi kuitenkin herkkupurkit auki, enkä ole saanut niitä survottua kiinni vieläkään. Uutta joulua siis odotellessa, kaiketi :)

Minnea
Minnean muruja

Kiitos, itsekin tykkään, että tuli kivat kuvat! Kumpa olisin jaksanut kykkiä pihalla pidempään, ja hakea kamerajalustan, niin olisin saanut vielä enemmän ja parempia kuvia :D

Hyvä startti projektille antaa kyllä energiaa ja potkua tulevaan. Suosittelen. Jos herkut ei ole ongelma, niin ehkä niistä ei tarvitse kokonaan kieltäytyäkään? Aika hieno saavutus tuo vuosi ilman makeaa!

 

marja liljeström (Ei varmistettu) http://vimma50.blogspot.com

Kiirjoittelin ensimmäisellä yrityksellä pitkästi. Nyt sitten lyhyemmin. Ensiksi onneksi olkoon remontin johdosta! Minun mielestäni ei kannata laihduttaaa - olen kehopositiivinen - jos ei ole terveydellistä syytä tai paha olo omassa kehossa. Liikunnan puolesta puhuisin tai tässä tapauksessa kirjoittaisin vaikka kuinka paljon. Kun liikunta tulee vähitellen tavaksi - ilman kauheaa stressiä siitä - siitä tulee suuri mielihyvän ja ilon lähde. Olen tämän itse kokenut ja koen koko ajan. En voisi elää päivääkään liikkumatta. Hieno tuo sinun asenteesi: et ole liian ehdoton tai vaativainen. Juuri sillä tavalla liikuntaan voi ihastua. Vähitellen. Hyvä tulee. Ennen pitkään. Paljon tsemppiä sinulle elämäntapamuutoksessasi.

Minnea
Minnean muruja

Kiitos, kehopositiivisuus on kyllä hyvä käsite! Ilon kautta, silloin tietää, että on hyvällä tiellä :)

Reetta_e

Olipa hyvä postaus ja paljon juuri sellaisia juttuja joissa itsekin pitäisi skarpata! :)

Nyt kun pimeys saapuu aina vaan aikaisemmin niin mulle se aiheuttaa hirveän herkkuhimon. Ja se on sellainen juttu mihin todellakin pitäisi keksiä jokin ratkaisu, koska sitä pimeää täällä meillä riittää isoimman osan vuodesta! :D

Minnea
Minnean muruja

Kiitos, kiva että tykkäsit :) Herkkuhimo on paha! Ehkä joku hedelmä tai muu terveellinen välipala voisi auttaa?

Anna-Maria K (Ei varmistettu) http://www.anna-mariak.com/

Joo! Parisuhdehan on muuten ihan megaiso juttu. Sekä sen puute kuin sekin, mllaisena se on olemassa <3

Minnea
Minnean muruja

Niimpä! Sillä on paljon vaikutusta!

Niina Maria V.

Paljon iloa ja tsemppiä projektiin! Tätä oli tosi kiva ja mielenkiintoista lukea, jään seurailemaan :)

Minnea
Minnean muruja

Kiitos tsempeistä ja kiva kuulla :)

Kommentoi

Ladataan...