Päivän asu - treffeillä Lindexin raitamekossa

Minnean muruja

Oi että, eilen oli ihana ilta! Ilta-aurinko paistoi, ja pääsimme miehen kanssa sujahtamaan hetkeksi meksikolaisiin tunnelmiin. Kävimme nimittäin treffeillä rennon letkeässä Panzassa, jossa ruoka on aina tajuttoman hyvää! Kaiken kiireen ja väsymyksen keskellä tuli todella tarpeeseen ottaa hetki parisuhdeaikaa ja syödä kahdestaan kaikessa rauhassa pitkän kaavan mukaan. Kävellä vähän käsi kädessä suvi-illassa. Kuin olisi pienellä lomalla ollut. 

Muistatte ehkä hetki sitten, kun kirjoittelin töihin sopivista kesävaatteista, ja kerroinkin tilanneeni silloin alekoodin innoittamana tämän ihanan Lindexin raitamekon. No, perjantaina se saapui, ja pääsi heti lauantaina treffeille :) Suoraa paketista, ja vähän vielä rypyssä. Ensimmäinen fiilis tästä melko väljän mallisesta mekosta oli hieman yöpukumainen, mutta oikeilla asusteilla se näyttää ihan kivalta. Itse asiassa tosi kivalta. 

Mitä sanot? Onko liian yöpukumainen?

Hauskat sandaalit ovat viime kesän Cellbes-yhteistyöstä saadut, ja täytyy sanoa, että ne ovat ollet ihan nappivalinta! Niin mukavat jalassa, ja kivannäköisetkin. Laukku on heräteostos New Yorkerista. Olen muutaman kerran sitä jo käyttänytkin, mutta yleensä kaipaan isompaa laukkua. Olen sellainen, että pitää olla puoli elämää aina mukana, heh. Keltainen laukku on kuitenkin tosi hauska piristys muuten maltilliseen asuun. Tykkään tuosta laukusta tosi paljon! Sen pirteä väri saa hyvälle tuulelle. 

Hiuksille pitäisi tehdä jotain. En vaan osaa päättää, menisinkö vaaleampaan, lämpimään ruskeaan vai punaiseen suuntaan...

raidallinen mekko  // keltainen laukku // punainen huulipuna// sandaalit

Mitä sinä tykkäät tästä asusta? Toimiiko sinivalkoinen raita ja keltainen yhdessä?

Supermukavaa sunnuntaita! Me ollaan täällä aloitettu päivä pomppimalla tunti Trampolin parkissa :D On muuten tosi hyvä ja hauska treeni!

 

*sisältää mainoslinkkejä

 

Kommentit

Siri H
Still Life

Ihana asu! Minäkin tykkään tosi paljon raitamekoista, ja ei oo yhtään liian yöpukumainen :) Hyvin sopii tuo keltainen laukku sinivalkoisen kaveriksi!

Minnea
Minnean muruja

Kiitti :) Tää mekko tulee varmasti kovaan käyttöön nyt kesällä! On niin helppo!

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Höpöhöpö ei ole yöpukumainen mielestäni! Ja jos joku pitää sitä sellaisena, niin hei, eiks yöpukumaiset/pyjamantyyliset vaatteet ole edelleen se juttu, niitähän näkee joka puolella?!  Ihanan rento mekko arkeen tai juhlaan. :)

Todella kaunis nainen oot, tyy-likäs! <3

Minnea
Minnean muruja

Kiitos ihanasta kommentista! Oli kyllä jopa tyylikäs olo tässä asussa :)

Yhtä sirkusta!

Mulla on kanssa raitamekkoja ja koskaan ei ole käynyt mielessä yöpukumaisuus. Toivottavasti enytkään ei tule se mieleen, kun seuraavan kerran :D...Hyvin sopii sulle tämä mekko!

Minnea
Minnean muruja

Hihii, ei varmaan tuu! Raidat on niin kivat ja käy monen kanssa!

Kirsikka W.

Tosi kiva ja kesäinen asu, eikä mekko ole yhtään liian yökkärimäinen :) Keltainen laukku sopii väriläiskänä raidan kanssa ihan erinomaisesti!

Minnea
Minnean muruja

Kiitos, kiva kuulla että tykkäät :) Oon niin ihastunu tuohon laukkuun <3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.