Silta loppui - katso seuraavaksi nämä!

Minnean muruja

Katselin haikeana Sillan viimeiset jaksot, ja sydämeeni jäi tyhjyys. Ei enää Sagan outoa mielenmaisema eikä mystisiä sarjamurhaajia! Elämässä on kuitenkin mentävä eteenpäin, ja niimpä olen iltaisin etsinyt Sillalle jatkajaa. Jotain synkkää, tyylikkäästi kuvattua ja taidokkaasti kirjoitettua. Jotain, jossa juoni tempaa mukaansa, ja jonka henkilöhahmot ovat vähän rikkinäisiä ihmisiä, ja juuri siksi niin kiehtovia.

Olen tehnyt muutaman löydön, jonka ajattelin jakaa kanssanne. Puolet Instagram-kyselyyni vastanneista ei ollut innokas kuulemaan uusista sarjaihastuksistani, mutta en silti malta olla kirjoittamatta :D Voitte jättää tämän lukematta, jos ette innostu pohjoismaisesta laatujännäristä!Kuva:Youtube

Karppi

Kotimainen Karppi on rikossarja miehensä vasta menettäneestä Sofia Karpista, joka palaa sarjan alussa (liian aikaisin) takaisin töihin Helsingin poliisin murharyhmään. Nimikkoroolia esittävä Pihla Viitala kuuluu suomalaisiin suosikkinäyttelijöihini, joten lähtökohta sarjalle on houkutteleva. Myös toisessa pääosassa näyttelevä Lauri Tilkanen on vakuuttanut rooleillaan elokuvissa kuten Kätilö ja Tom of Finland.

Karpissa on paljon samaa kuin Sillassa: rosoinen, mutta vahva päähenkilö, poliisityöparin nokitteleva henkilökemia ja hykerryttävän ankea värimaailma. Silti Karppi ei tunnu Sillan kopiolta. Ote on erilainen, ja ehkä myös raikkaampi. Jäin sarjaan heti alkumetreiltä koukkuun, ja olenkin viikonloppuna katsonut jo ensimmäiset neljä jaksoa. Miinusta joudun antamaan siitä, että sarjaan on ängetty kaikki Suomen tunnetuimmat näyttelijät Kari Hietalahdesta Tommi Korpelaan ja (ihanaan) Antti Reiniin. Eikö tässä olisi ollut hyvä paikka antaa vähän nimettömämmillekin näyttelijöille mahdollisuus loistaa? 

Kuva: Netflix

Rajalla

Jos pidit aikaisemmin vinkkaamastani Mustamaalattu -sarjasta, niin saatat pitää myös tästä tummasävyisestä norjalaisesta rikosdraamasta. Niin kuin monet hyvät tarinat, alkaa tämäkin jännäri siitä, kun rikosetsivä palaa kotikaupunkiinsa, ja joutuu pian selvittelemään kotikaupungissa tapahtunutta murhaa. Kun selviää, että päähenkilön oma veli on sekaantunut murhaan, nousevat kierrokset ja epätoivo! Kuvaus on tyylikästä ja synkkää. Norjan huikeat maisemat antavat sarjalle komeat puitteet! Muutaman jakson perusteella voin sanoa, että tykkään tästä enemmän kuin Mustamaalatusta. Rajalla -sarjan pääosassa nähdään komea ja ilmeikäs Tobias Santelmann, ja näkyypä rooleissa muitakin tuttuja nimiä.

Mitä sanot? Olisiko näistä seuraavaksi hitiksi? Onko joku muukin jo katsonut näitä?

Jännittävää maanantaita! Paluu arkeen alkoi tänä aamuna nihkeästi, poika oli kiukkuinen kuin ampiainen!

Kommentit

Yhtä sirkusta!

Meidän netflixillä pystyy katsomaan kaksi ja ne ovat meidän muksut :D
Mulla on talletettuna niin paljon, että ongelmaa ei tule. Siltakin on talletettuna, olen vasta aloittanut katsomaan sitä, toinen jakso menossa :D. Se on vaan hyvä, kuten oli ensimmäinenkin kausi.

Minnea
Minnean muruja

Silta on kyllä paras!

Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina (Ei varmistettu) http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi

Jos tykkäsit Sillasta, niin suosittelen ehdottomasti Netflixistä sarjaa "Jälkiä jättämättä". Erityisesti eka kausi oli ihan huikean hyvä!

Minnea
Minnean muruja

Hmm...oonkohan joskus aloittanut tuon sarjan. Pitääpä tsekata!

Tiikerikatti
Väriterapiaa

Minäkin katson Karppia, mutta ihan tv:n puolelta eli yksi jakso on tullut. Keskiviikkona toinen. Tykkään. :)

Minnea
Minnean muruja

Karppi on koukuttava! Mulla on jo 6 ekaa jaksoa katsottuna :)

Tiikerikatti
Väriterapiaa

Mä unohdin Karpin tänään. Nyyh. Huomenna tai viikonloppuna Areena esiin. :)

Minnea
Minnean muruja

Onneksi nykyään ei ole vain telkkarin varassa, vaan pystyy katsomaan netistäkin, jos menee telkkarista ohi :)

sharks
by a mile

En oo edes kuullut Karpista! Kuulostaa mielenkiintoiselta, itsekin tykkään Pihla Viitalasta :) Pitääpäs tsekata!

Minnea
Minnean muruja

Oi, suosittelen! Oon ihan koukussa! Oon katsonut nyt jakson joka ilta :D

crazycatmom

Katsoin Karpin läpi parin päivän aikana. :D Oli koukuttava, vaikka mun mielestä ennakoitavissa. Tiesin syyllisen jo ekasta jaksosta lähtien ja toivoin, ettei se olisi kuitenkaan hän. Mutta oli.

Minnea
Minnean muruja

Voi ei, oon katsonut kuusi jaksoa, enkä vielä arvaa tekijää :D Ehkä ihan hyväkin niin. Koukuttava tämä kyllä on!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.