Ladataan...
Minnean muruja

Aloitetaanko tämä viikko herkullisesti? Minä olen pizzatyttöjä. Rakastan pizzaa, ja mulla on aina kokeilussa uusia pizzareseptejä. Tykkään tietenkin ravintoloiden pizzoista, mutta itsetehty on kyllä ain ihan parasta! Pizzaohjeita taitaa olla netti pullollaan, mutta kyllä mukaan aina yksi uusi mahtuu :)

Minnean mehevä prosciutto pizza

Pohja:

3 dl haaleaa vettä

puolikas tuorehiiva

2 rl oliiviöljyä

hyppysellinen suolaa

6-8 dl vehnäjauhoja tai pizzajauhoja (esim. Myllyn Paras)

Päälle:

Mutti pizzakastiketta

kirsikkatomaatteja

1 pallo mozzarellaa

pussillinen haluamaasi juustoraastetta, itse käytin Emmentalia

paketti ilmakuivattua kinkkua (+ halutessasi pepperonia)

rucolaa

Tästä taikinasta tulee yksi paksumpi pizza, tai kaksi ohuempaa pizzaa. Me tykätään miehen kanssa ohuista, joten tehdään molemmille omat :) Saadaan siten itse valita omat täytteemmekin. Ja näin pizzoista jää vielä seuraavan päivän lounaaksikin!

1. Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää pari ruokalusikallista oliiviöljyä, ja heitä joukkoon hyppysellinen suolaa. Anna hiivan liueta nesteeseen hyvin.

2. Sekoita jauhot joukkoon desi kerraallaan. Kun taikina alkaa olla paksua, ota kädet käyttöön, ja vaivaa taikina sopivaksi. Itse olen huomannut, että mitä piememmällä jauhomäärällä selviää, sen parempi pohja. Anna pohjan nousta lämpimässä paikassa liinan alla noin tunti (tai jos on kiire, niin puoli tuntiakin riittää). Kun taikina on valmis, laita uuni lämpenemään 225c asteeseen.

3. Kauli takikinasta kaksi ohuempaa pizzaa tai yksi paksumpi pizza. Meillä jää aina taikinaa jonkin verran yli. Ylijäämätaikinasta voi pyöritellä pieniä leipätikkuja taaperolle. Leipätikut voi maustaa juustolla, tai jättää sellaisekseen.

4. Levitä ihana Mutti kastike pohjien päälle(tölkistä riittää hyvin kahteen pizzaan), ja heitä juustot sen päälle.

5. Lisää pilkotut tomaatit ja ilmakuivattu kinkku sekä mahdolliset muut haluamasi täytteet. Ilmakuivatun kinkun voi toki laittaa vasta uunin jälkeenkin, mutta itse tykkään, kun se on uunissa paistunut rapeaksi.

6. Paista noin 12-15 min. 225 asteessa. Ota uunista, ja koristele rucolalla (paitsi, jos unohdit ostaa sitä kaupasta).

7. Nauti! 

Joko herahti vesi kielelle? Vai sytytääkö pizza ollenkaan? Mitkä on sun lempparitäytteet pizzassa?

Maistuvaa maanantaita! Se on huomenna jo marraskuu!

 

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Paljon postausideoita ja kivoja kuvia, muuta tänä viikonloppuna tekstiä ei vaan tunnu syntyvän. Syystä tai toisesta veto on pois, ja kirjoittaminen ei innosta. Ehkä se on tämä pimeä lokakuu, joka on vienyt voimat. Taaperollekin kelpaa tällä hetkellä vain äidin syli, joten lieneekö hänelläkin syysväsymystä.

Toivottelenkin siis vain näiden söpöjen kurpitsakuvien myötä mukavaa Halloweenia! Palaan asiaan huomenna uusilla jutuilla ja uudella energialla! Tiistaina tapahtuukin jänniä, kannattaa siis olla tiistaina kuulolla!

I am outta here! Happy Halloween, dudes!

Miten sun viikonloppu on mennyt? Oliko hyvät halloween-bileet, vai otitko iisisti?

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Otteita erään taaperon elämästä.

- ruokailu keskeytyy kauheaan huutoon, kun juusto on leivältä syöty, ja sitä pitäisi saada lisää. Yritän selittää taaperolle, että ei pelkällä juustolla elä, vaan on syötävä muutakin ruokaa. Elämää suurempi vääryys on kohdannut taaperoa, eikä huudosta meinaa tulla loppua. Noin 10 raastavan minuutin jälkeen episodi on ohi, ja ruokailu jatkuu taas aivan kuin mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan. Tyyppi jopa hymyilee ja kertoo jotain omasta mielestään niin hauskaa, että häntä alkaa naurattamaan. Äiti jää hölmistyneenä miettimään, että mitä tässä taapahtui.

-ruokailusta on kulunut noin tunti, kun taapero muistaa anteeksiantamattoman vääryyden, ja juustoepisodi jatkuu "juu juu JUU" -huudon säestämänä. Mietin jo juuston antamista taaperolle, muuta päätän pysyä lujana.

-ilta jatkuu leppoisasti, kunnes taaperon sukka menee sohvalla pyöriessä rullalle, jolloin pahaa-aavistamaton äiti tekee taas väärän peliliikkeen korjaamalla sukan takaisin jalkaan. Siitähän seuraa toki kauhea huuto. Taapero osoittaa sukkaa vihaisesti ja yrittää tempoa sitä pois jalasta. Saamme paholaissukan pois jalkaa vaivaamasta. Myös toinenkin sukka täytyy ottaa pois. Sukat taapero heittää lattialle varmistaakseen, ettei äiti ainakaan heti yritä mitään sukkajuttuja uudelleen.

-noin 5 minuutin päästä taapero kiikuttaa sukat takaisin äidille, ja nostaa jalan ylös merkiksi, että nyt olisi sopivaa sujauttaa sukat jalkaan. 

 

Ehkä äiti ei vaan tajua?

Miten sun päivä jälkikasvun kanssa on sujunut? Olenko se vain minä, joka ei ymmärrä taaperon sielunelämää..

Mukavaa iltaa!

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Nyt, kun ensilumi on satanut maahan, ja ulkona alkaa pikkuhiljaa viilenemään, on hyvä aika haaveilla lämpöisistä ja pehmoisista työvaatteista. On hauskaa selailla netin tarjontaa, ja haaveilla, mitä ostaisi (jos olisi kaikki maailman rahat,hah).

Alle kokosin juttuja, jota toiveasustani toimistolle löytyisi. Tykkään graafisista kuvioista sekä neutraalimman värin yhdistämisestä toiseen vähän räväkämpään väriin. Tuo Tella Knit neulemekko on just sopivan neutraali, että siihen on kiva yhdistää vähän väriä ja kuosia! Ja harmaa toimii aina. Ja miten ihana on tuo ruosteen oranssi väri! Ellokselta saa muuten 30% alennuksen kalleimmasta tuotteesta koodilla 345403! *

 

 

Tella Knit -mekko | The Knitted Cardi | Pitkä neuletakki | | Anna-nilkkurit | Daguerre-huivi | Kynsilakka 13,5ml | Kynsilakka 13,5ml | Kynsilakka 13,5ml |      Mitä sun toiveasuun kuuluisi? Mistä vaatekappaleesta haaveilet tälle alkutalvelle?  *Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin ja tilaajaetuihin, ale- ja kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Guest Designer -tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin. *yhteistyössä Elloksen kanssa 

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Hyvää tiistaita, hyvät tyypit! Itseäni, ja muita jotka blogiini eksyvät, piristääkseni ajattelin taas listata viikon parhaita juttuja! Kivojen asioiden miettiminen piristää väsyneempääkin aamua! Aikaisemman postaukseni aiheesta löydät täältä

1. Ensilumi! Olen tuskastellut pimenevien aamujen ja iltojen kanssa, itsensä aamulla sängystä ylös saaminen on työn ja tuskan takana. Eilen satanut ensilumi valaisi sekä pihan että mielen :) Miten kauniilta valkoinen ja puhdas lumi näyttääkään puiden oksilla! Tätä lisää!

2. Halloween! En yleensä juhli halloweenia sen kummemmin, mutta kauhuleffa -maratonia sen sijaan odotan joka vuosi yhtä innokkaasti. Ystävyyteni elokuvien kanssa on jotain niin syvää, että minua voi helposti kutsua leffafanaatikoksi. Halloweenina kauhuleffoja tulee yleensä ihan kiitettävästi telkkaristakin, mutta jos tarjonta ei miellytä, otan Netflixin tai Viaplayn auvksi. Kauhuleffojen jälkeen onkin sitten kiva kömpiä miehen viereen sänkyyn, ja säpsähdellä loppuyö jokaista pienintäkin ääntä, jaiks!

3. Ensimmäinen blogiarvonta! Minusta blogiarvonnat ovat aina tosi kivoja, ja ajattelin järjestää omassa pienessä blogissani arvonnan. Vielä en paljasta, mitä huippukivaa on palkintona, mutta jotain kaunista ja kotimaista on luvassa! Olen ihan superinnoissani tästä! Kannattaa siis olla ensi viikolla tarkkana!

+ Bonuksena talviaikaan siirtyminen! Yksi kokonainen suloinen lisätunti aamuun! Mun sisäinen kello toimii talviajassa, joten kesäaika sucks!

Mikä tekee sut tällä viikolla iloiseksi? Nappaako kauhuleffa -maratonit, tai muut halloween perinteet?

Positiivisuutta päivääsi!

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Näin melko tuoreena ja kokemattomana äitinä joutuu miettimään ja päättämään melko hämmentävän määrän asioita toisen hyvinvoinnin puolesta! Oma hyvinvointi voi joskus jäädä vähän heitteille, mutta ei se meille aikuisille ole aina niin tarkkaa. Jos jää unet välillä vähiin, vitamiinit syömättä, säänmukainen lämpimämpi pipo ostamatta, niin ei se maailmaa kaada. Joskus tuntuu, että oma hyvinvointi ja terveys on jäänyt töiden ja muiden kiireiden alle ihan kokonaan! Ja aikuisena sitä saa maksaa virheistään vain itse. Siis jos vaikka edelliseten johdosta vilustuu. Tyhmästä päästä kärsii vain oma ruumis. Iän myötä onneksi myös oma hyvinvointi ja terveys alkaa kiinnostamaan enemmän, ja omasta kehosta haluaa huolehtia paremmin.

Ja nyt, kun on tuo pieni ihmisen alku, niin kaiken haluaa tehdä mahdollisimman hyvin ja oikein. Huomaan kantavani huolta alituiseen hänen hyvinvoinnistaan, ja siitä, osaanko tehdä oikeita päätöksiä. Haluan ottaa selvää, mikä pipo on sopiva pakkasille, ja että tarvitaanko influennsarokotetta.

Myönnän jo heti alkuun, että en ole itselleni ottanut influenssarokotetta koskaan ennen raskaaksi tuloani. Olen niitä perusterveitä tyyppejä, joilla on ollut varaa mennä viipottaa kevyemmälläkin pipolla miettimättä influenssoja tai muita. Kun tulin raskaaksi, terveydenhoitaja ehdotti minulle influenssarokotetta neuvolassa. Ensin ajattelin, etten minä aikaisemminkaan ole ottanut, tai sairastunut, mutta sitten aloin miettiä pientä ihmistä sisälläni. Terveydenhoitaja sai minut vakuuttuneeksi rokotteen kannattavuudesta mainitsemalla, että rokote antaisi parhaassa tapauksessa lapselleni suojan myös puolivuotiaaksi saakka. Niimpä otin rokotteen. Ja sairastumatta selvittiin vauvan ensimmäisestä talvesta.

Nyt pitäisi päättää, ottaakko taaperolle influenssarokote. Asiasta tuntuu olevan kovin eriäviä mielipiteitä, joten on hankala päättää, mikä olisi lapselle parhaaksi. THL:n sivuilla kerrotaan, että alle 3-vuotiaat lapset sairastavat influenssaa enemmän kuin muut ikäryhmät. Myös influenssan ikävät jälkitaudit, kuten korvatulehdus ja keuhkokuume, vaivaavat pieniä ihmisiä helpommin. Ja pelottavinta tietenkin olisi, jos lapsi joutuisi influenssan vuoksi sairaalahoitoon!

Otatteko te influenssarokotetta lapsillenne tai itsellenne? Mitä mieltä olette rokotteista muuten? Kaikki tarjolla olevat vesirokkorokotetta myöten, vai vain pakolliset rokotusohjelman rokotukset?

Lämpöä iltaasi! Menen kaivamaan villasukat kaapista, ja istahdan hetkeksi tv:n ääreen :)

Share

Pages