Ladataan...
Minnean muruja

Ajattelin kirjoitella kuulumisia. Asioita, jotka ovat olleet mielen päällä viime aikoina. Olen onnellinen, että tämä vuoden raskain kuukausi on pian saatu rämmittyä läpi, ja toivon mukaan marraskuu on jo vähän armollisempi. Taputan itseäni olalle, että selvisin taas yhdestä lokakuusta! Kohta on jo pikkujouluja, joulukuu, lunta, ja kevät ihan kulman takana! Kohta on taas valoa!Työn haasteiden lisäksi haastetta on ollut viime aikoina myös kotona. Poika on pistänyt uhmassa uuden isomman vaihteen silmään, ja omien rajojen testaus on melkoista. Toivon, että tämä on se uhman huippu, mistä päiväkodissa puhuttiin. Että tästä olisi matka pikku hiljaa kohti tasaisempaa arkea. Olen ottanut nyt tiukemman otteen, sillä välillä tuntuu, että poika vie äitiä kuin pässiä narussa voimakkaan tahtonsa kanssa. Lauhkeana lampaana minun on hankala olla se tiukka vanhempi, joka vetää rajat ja pysyy niissä, vaikka mikä kiukkukohtaus tulisi. Sydän särkyy joka kerta, kun toinen itkee hillittömästi, ja tekisi vain mieli antaa periksi. Mutta en anna!

Hyvästä nukkujasta on uhman tai jonkun muun kehitysvaiheen seurauksena kuoriutunut yökukkuja, joka vaeltelee pahimmassa tapauksessa 15 kertaa yön aikana pitkin asuntoa. Tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta palauttaa pieni seikkailija viidennettätoista kertaa sänkyyn saman yön aikana. Hyvä, kun saa oman päänsä painettua tyynyyn, niin yksi lähtee jo uudelle kierrokselle. Miksi se ei vain voi nukkua!?! Onko teillä muilla ollut tällaista yhtäkkistä yökukkumista? Meneekö tämä joskus ohi?

Sama, aikaisemmin sopuisasti päiväunille ja yöunille mennyt tyyppi, vastustaa molempia nyt henkeen ja vereen. Tämä on niitä asioita, joissa olen vanhempana ihan hukassa - pakottaakko päiväunille (ja pysyä kannassaan) vai luovuttaakko, ja antaa lapsen valvoa? Jos annan lapsen jättää päikkärit väliin, annanko vain periksi asiassa, jossa minun olisi tullut pitää linjani? Toisaalta on hankala pakottaa nukkumaankaan. Voihan olla, että hän ei enää tarvitse päikkäreitä. Otan mielelläni vastaan kokemuksia siitä, missä iässä lapsi on jättänyt päiväunet pois! 

Kuvat: Milla / Laiska Sunnuntai

Olo on kuin pahaisella zombiella tällä hetkellä näiden yöheräilyjen kanssa. Ja kun itse olen vielä niin herkkä nukkuja, että valvon monesti ne välitkin, kun jään kuuntelemaan, koska pienet jalat lähtevät taas liikenteeseen. Toivon, että tämä on hyvin lyhyt ja hyvin nopeasti ohi menevä vaihe.

Oma jaksaminen ja parisuhde on siis ollut koetuksella. Ja tästä hyvänä aasinsiltana päästään niihin otsikossakin mainittuihin treffeihin! Olen ottanut asiakseni järjestää kerran kuussa kahdenkeskiset treffit miehen kanssa. Parisuhteen hoitoaikaa! Viimeksi kävimme katsomassa uuden Blade Runnerin (loistava!), ja nyt olemme menossa ensi viikonloppuna ravintolaan syömään. Olen alkuempimisen jälkeen rohkaistunut käyttämään MLL:n lastenhoitoapua! Sieltä löytyi hoitaja, josta poika tykkää tosi paljon, ja jonka kanssa meidän vanhempienkin kemiat natsaa :) Ihan huippua! Pieni kahdenkeskinen aika tekee ihmeitä!

Miten sulla menee? Onko lokakuu ottanut koville?

Mitä sanotte tällaisista ajatuksenvirta-postauksista - lisää, vai pysy hyvä nainen mielummin asiassa?

Joko kävit osallistumassa vapaavalintaisten NUNU-korvisten arvontaan?

Lempeää tiistaita!

 

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Heräsin havaintoon, että muutaman viikon päästä on taas Isänpäivä! Tarkemmin sanottuna siis 12.11.2017. Iskeekö kenellekkään muulle kylmä hiki, kun miettii päänsä puhki, mitä omalle isällensä tänä vuonna keksisi?

Mun isällä tuntuu jo olevan kaikkea, ja toisaalta tuntuu, ettei hän tarvitse mitään! Lahjan miettiminen on aina kova pähkinä purtavaksi. Tässä lahjoja omalle isälleni ja miehelleni miettiessäni, kokosin yhteen muutaman kivan idean. Jos vaikka saataisiin tästä kollaasista joku idea tai inspiraatio isänpäivälahjaan! Tässäpä teille siis käytännöllisiä lahjaideoita monenlaiseen budjettiin!

 

 

TOMMY HILFIGER MIESTEN KYLPYTAKKI, ICON | JACK&JONES HUPPARI, PANTHER SWEAT | BUGATTI PIPO, Windstopper | GANT MIESTEN SUKAT 2 PR/PKT, SOLID&STRIPED | TOMMY HILFIGER TIETOKONELAUKKU, CITY | TOMMY HILFIGER PYJAMAHOUSUT, SPORTY FLANELLI | Hydra Energetic Ice Effect After Shave | Hydra Energetic Comfort Max Moisturizer | Orange Label Basic Glove Steel Twist | Flex Show TR 5 Black/White | Darth Vader juomapullo|Kjell Westö, Rikinkeltainen taivas

 

Minusta tuo Darth Vader -juomapullo on ihan hillittömän hauska! Jos mies kävisi salilla tai juosulenkeillä, niin ostaisin hänelle tuollaisen juomapullon! Tokihan tuo menisi töissä ja lintuja metsässä bongaillessakin. Tosin mies juo enimmäkseen teetä, joten Darth Vader -termospullo olisi hänelle omiaan :) Veikkaan, että mies saa pojan päiväkodissa tekemän kultaakin kalliimman teoksen (en vielä tiedä, mitä siellä tällä kertaa askarrellaan), sekä ehkä jotain lämmintä vaatetta. Kamerakalustoon liittyvät toiveensa ovat aivan liian kalliita omaan budettiin :D

 

Omalle isälleni ostamme varmaankin siskon kanssa yhteisen kimppalahjan. Ihaninta olisi antaa yhteistä aikaa illallisen tai muun läsnäolon merkeissä, mutta se ei pitkästä välimatkasta johtuen yleensä onnistu :/ Niimpä hänelle todennäköisesti lähtee lämpimät pyjamahousut tai joku mielenkiintoinen kirja (kuten tuo suositeltu Kjell Westön Rikinkeltainen taivas).

 

Juhlitko sinä puolisoa, omaa isääsi, vaariasi tai muuta tärkeää mieshenkilöä isänpäivänä?

 

*Sisältää mainoslinkkejä Kekäle.fi -verkkokauppaan

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Hui, mitä herkkuja tänään on luvassa! Halusin jotain superhelppoa, näyttävää ja väreiltään halloweenmaista mustaa, valkoista ja oranssia. Koska jäätelö on mun juttu (ja helppo jälkiruoka-aines), niin päätyin kahteen hyisen viileään jälkiruokaan. Uskallatko maistaa?

Rakastan valilijajäätelön ja lakritsin yhdistelmää! Siihen jos vielä lisää sitruuna niin aletaan olla lähellä mun unelmien jäätelöä :) Tämä Hämähäkkimalja on helppoakin helpompi toteuttaa. Tarvitset vain vanilijajäätelöä, lakritsikastiketta ja tyrni-appelsiinikeittoa (muukin oranssinkeltainen keitto käy). Jos haluat koristella maljan teeman mukaisesti, tarvitset päälle pieniä muovisia hämähäkkejä ja kermavaahtoa.

Tee näin:

Lorauta kunnon kerros lakritsikastiketta lasin pohjalle. Kaada varovasti keitto kastikkeen päälle niin, etteivät ne sekoitu. Leikkaa pieniä palasia jäätelöstä, ja asettele ne keiton päälle. Kruunaa koko komeus kermavaahdolla, lakritsikastikkeella tehdyllä "hämähäkinseitti"-kuviolla ja pienillä muovihämähäkeillä (poista hämähäkit ennen syöntiä!).

Näyttää pelottavalta ja maistuu herrrrkulliselta! Tyrni-appelsiinikeitto tuo kivaa raikkautta vanilijan ja lakritsin vastapainoksi.Tämä hieman ujon näköinen haamupirtelö sopii vanilijan ystäville. Omani ei aivan vastaa alkuperäistä, mutta on se omalla tavallaan herttainen. Pirtelön ohje on niinkin yksinkertainen kuin vanilijajäätelöä ja maitoa blenderissä pirtelöksi, kermavaahtoa päälle, ja lakritsikastiketta silminä. Etsin kaupasta sopivia karkkisilmiä, mutten löytänyt, joten taiteilin ne lakukastikkeesta :D Ei muuten ole helppoa tuo silmien teko kastikkeesta :D

Viime vuoden huisin herkullinen halloween mokkapala-reseptini kannattaa myös käydä kurkkaamassa, jos on mokkapalojen ystävä!

Juhlitko sinä Halloweenia? Mitä Halloween perinteitä sulta löytyy? Itsehän tuijotan aina yöunien menetyksenkin uhalla kauhuleffoja :D Eilen katsoin perinteisen Halloweenin! Jaiks!

Mukavaa (ja vähän pelottavaa) sunnuntaita!

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Illan jazz-keikalle musta liehuvainen tunika, hiukset boheemille sotkunutturalle, huuliin nudea punaa, vielä suihkautus lempihajuvettä, ja pisteenä iin päälle korviin puuterinroosat hapsukorvakorut, oikeat katseenvangitsijat. Se viimeinen silaus luomaan itsevarma fiilis!

Pienessä kellariklubissa on kuuma tunnelma. Jazz svengaa, ja fiilis on kuin suoraan New Orleansista. Hapsut heiluvat musiikin tahdissa värivalojen vilkkeessä, kun jammailen sävelien viemänä. Hiki valuu pitkin selkää, mutta se ei haittaa. Se kuuluu asiaan. Hymyilyttää.

Korut ovat  asun kruunu. Se viimeinen silaus, joka saa sinut tuntemaan olosi juhlavaksi, naiselliseksi ja tyylitellyksi.  En käytä koruja juurikaan arkena, ja siksi olikin ihana yllätys, että Nunu halusi lähettää minulle nämä pikkujoulukauteen sopivat kateenvangitsijat yhteistyön merkeissä juuri tässä pimeän juhlakauden alussa! Pikkujoulukauden juhlalookit ja sopiva määrä bling blingiä ovat nyt valmiina!

Ja katsokaa näitä ihanuuksia! Sain valita mieleiseni sävyt ja mallit Nunun valikoimasta, ja miellyin puuteriroosaisiin hapsukorvakoruhin sekä Herttaketju-korviksiin samanlaisessa sävymaailmassa. Korut on valmistettu käsityönä suomalaisesta poronnahasta. Mitkä on sun suosikit?

Näistä kauniista Herttaketju-korviksista tuli välittömästi lempparit! Pieni kiiltävä sydän on hauska yksityiskohta. Nunulla on pettämätön silmä värien ja muotojen yhdistämisessä. Korut tulevat kauniisiin paperikortteihin kiinnitettyinä! Pieni, mutta herttainen lisä! Onko Nunun korvikset jo sulle tuttuja?

Miten sinä luot pikkujoulutyylisi? Mitkä ovat sun juhlatyylisi kulmakivet?

Jos sulla on korvisten mentävä aukko juhlatyylissä tai ihastuit muuten näihin Nunun korviksiin, niin mulla on sulle loistavia uutisia! Nimittäin pienenä pikkujouluyllätyksenä arvomme Nunun kanssa yhdet vapaavalintaisest korvakorun blogin lukijalle! Suuntaa siis Nunun fb-sivuille, ja valitse sieltä suosikkisi!

Arvontaan voi osallistua sekä blogissa että instassa!

Näin osallistut:

1. Jätä kommentti tähän postaukseen. Kerro, mitkä korvikset haluaisit voittaa. Muista laittaa mukaan toimiva sähköpostiosoite.
2. Toisen arvan arvontaan saat seuraamalla instassa @minneanmuruja sekä @nununmaailma ja tägäämällä kilpailukuvaan kaveri, joka saattaisi olla kiinnostunut arvonnasta.

Arvontaan voi osallistua lauantaihin 4.11.2017 klo 23.59 saakka! Arvon voittajan sunnuntaina 5.11.2017. Onnea arvontaan ja kivaa juhlakautta!

*Korvakorut saatu yhteistyössä Nunun kanssa

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Keskiviikona mulla kulki taas kamera koko päivän laukussa mukana, ja luvassa on päivä kanssamme, tai ehkä paremminkin päivä kanssani -postaus, sillä perheen pojat vain vilahtavat tässä postauksessa. Päivä ei todellakaan ollut normaalin päivän kaltainen, vaan se oli täynnä peruspäivästä poikkeavaa säpinää! Vähäinen valo asettaa jo melkoisia haasteita kuvaamiselle, joten postaus on kuvitettu nopeilla tilanneräpsyillä :) Hyppää kyytiin, nyt mennään!

6.00 Herätyyys! Jälleen huonosti nukuttu yö takana, ja herääminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta! Onneksi sentään herään ennen poikaa, joka on viime aikoina herännyt kummallisiin (5.20!!) aikoihin, ja saan pukeutua ja meikata rauhassa. Vähän parjaamani Essence-merkin kätevä luomiväripaletti on jäänyt päivittäiseen käyttöön :)

6.40 Kun mies kiirehtii ulko-ovesta ulos, aukeaa pojan huoneen ovi samoihin aikoihin, ja unenpöpperöinen poika köpöttelee muumi kainalossa keittiöön. Käymme kädenvääntöä siitä, saako muumikin pastillin. Satun nimittäin tietämään, että muumin pastilli päätyy pojan suuhun. Ja meillähän on siis yhden pastillin politiikka, ettei niitä syötäisi ihan holtittomasti. Lähtö päiväkotiin ja töihin menee yllättävän kivuttomasti, kun ulkovaatteiden pukemisesta tekee leikin.

Ulkona on pimeää ja kylmää! Teen virhearvioinnin laittamalla ohuen paidan sekä sen ohuemman huivin. Pyöräillessä hyinen viima pureutuu luihin ja ytimiin asti. Vannon kaivavani toppatakin esille heti huomenna.

7.45 Töissä on hiljaista, joten nappaan pienen peiliselfien. Päällä on se aivan liian ohut paita, monta vuotta vanha H&M:n löytö, joka saa edelleen kehuja niin työpaikalla kuin muuallakin. Painiskelen uusien tehtävien parissa niin, että savu nousee korvista, ja unohdan kuvata lounaan, juoda vettä päivän mittaan, käydä vessassa ja melkein hengittääkin. Myös arkkiviholliseni Excel esiintyy työpäivän aikana :D

15.00 Väriä elämään! Lähden poikkeuksellisen aikaisin töistä, ja suuntaan Maijan käsittelyyn Hiussalonki Ykkösille. Maija kysyy, olenko päättänyt, laitetaanko tulta vai mennäänkö jollain tasaisemmalla. Päädyn aikaisemmin unelmoimaani fire ombre -tyyliseen liukuväriin, jossa tyvi värjätään tummemmalla punaisella, ja latva saa osakseen oranssia.

Aika makeet, eikö? Kuva ei anna täyttä oikeutta hiusvärille, vaan valotus on vähän pielessä, ja hiukset näyttävät vaaleammilta kuin mitä oikeasti ovat. Kun lieskat ovat valmiit kiiruhdan kotiin pikaiselle vaatteiden vaihdolle.

17.10 Kotona on tilanne päällä. Molemmat mieheni ovat sotajalalla, eivätkä saa sopua aikaiseksi. Yritä siinä nyt sitten ehdotaa pikaista asukuvausta uudesta bling bling leningistä, kun toinen näyttää hapanta naamaa ja toinen hokee "äitin sylkkyyn".  Ei siis asukuvia tai kuvia uusista hiuksista. 

18.00 Pojat heittävät minut autolla Seppälään, jonne on noussut komea kauppakeskus Seppä. Pojat päättävät käydä ostamassa sovittelupullat Prismasta, ja minä suuntaan Seppään. Olen saanut kutsun kutsuvierasavajaisiin. Paikka näyttää upealta, ja kutsuvieraita saapuu paikalle runsain joukoin. Jätän takkini narikkaan, silmäilen porukkaa ja hulppeita puitteita. Mietin, ketä nämä kaikki ihmiset ovat.

On jännittävää päästä etunenässä katsomaan, miltä uusi kauppakeskus näyttää! Pidän Sepän avarasta ja yksinkertaisesta mallista. Näyttää loistavalta!

Pian käy selväksi, että olisi pitänyt ottaa mukaan avec. Mies ei voinut tulla, sillä jonkun täytyy olla kotona pojan kanssa ja laittaa hänet nukkumaan. Etsin katseellani iloisesta joukosta edes etäisesti tutun näköisiä kasvoja tuloksetta. Kaikki tuntuvat tuntevan toisensa, ja minä seisoa törötän itsekseni. Minulla ei ole mitään vaikeuksia mennä yksin ravintolaan tai leffaan, mutta täällä, hienossa kutsuvierastilaisuudessa, tunnen oloni ulkopuoliseksi ja epävarmaksi.

Kuuntelen svengaavaa live-musiikkia, katselen hilpeitä ihmisiä ja juon kuoharia. Koko päivä on mennyt hirveässä tohinassa, ja minulla alkaa olla kova nälkä. Päivällistä en ehtinyt syömään, ja jätin ruokailun tämän tilaisuuden varaan, sillä kutsussa puhuttiin ruuasta.

Tarjolla on kaunis, tosin hyvin pieni, puulautasellinen pieniä coctail-paloja. Näyttää hyvältä, mutta en tykkää raa´asta kalasta tai lihasta, joten kaksi neljästä herkkupalasta jää syömättä. Otan lisää viiniä ja fiilistelen ihanaa Jenni Vartiaista. Onneksi kaupat aukaistaan, ja pääsen avaamaan suuni ensimmäistä kertaa koko iltana, ja juttelemaan myyjille :D

20.45 Kolmen viinilasillisen ja Tigeristä tehdyn megalöydön ( no ne Malteserit!) jälkeen hyppään taksiin ja hurautan kotiin katsomaan Rouva Ministeriä. Jalkoja särkee kolmituntisen koroilla seisomisen jäljiltä. Nappaan pikaista evästä jääkaapista ja linnoittaudun sohvalle. Ah!

22.22 Aika painua pehkuihin. Ulkona satelee hiljaa lunta, toivon nopeaa ja syvää unta!

Miten sun viikko on mennyt? Oliko joku muukin Sepän kutsuvieras- tai koko kansan avajaisissa?

Hei, se on perjantai! Mahtavaa viikonloppua! Viikonloppuna tulossa bling blingiä niin asussa kuin asusteissa! Pysy kuulolla, jos kaipaat täydennystä pikkujouluasuun, sillä tulossa on säihkyvä arvonta!

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Hip hei!

Joko teillä on pikkujoulut ja muut juhlakaudet tapahtumat merkitty kalenteriin? Mulla on huomenna ensimmäinen tilaisuus, jonne voi laittaa vähän fancymmät vaatteet, ja kävinkin eilen hiki hatussa kurkkimassa kauppojen valikoimaa (ai, miten niin viime tingassa). Yleensä en ole kiiltävän perään, mutta tänä vuonna kiiltävät ja metallinhohtoiset vaateet ja asusteet huutavat mun nimeä! Jotain kiiltävää oli siis saatava tälle juhlakaudelle!

Kimaltava mekko // Paljettimekko //Nilkkurit // Pikkulaukku

Päädyin ostoksille H&M:lle, ja mukaan tarttui H&M+ -puolelta musta kimalteleva vartalonmyötäinen mekko, jossa on syvään uurrettu selkämys sekä perusmustat nilkkurit. Asukuvia tästä asusta tulee varmaankin, jos saan huomenna otettua kuvia :) Saa nähdä, onko oloni epämukava vartalonmyötöisessä mekossa, sillä pyöreänä ihmisenä vartalonmyötäinen ei ehkä ole se omin malli. Mekko oli kuitenkin niin ihana, ja sovituskopissa muhkurat eivät näyttäneet pahalta, vaan peilistä katsoi hymyilevä tyyppi, joten uskalsin mekon ostaa :D

Mekkoani ei löydy jostain syystä H&M:n sivuilta, joten keräsin tähän kollaasiin samantyylisiä, ihanasti hopeisenä kimaltavia juttuja H&M:n valikoimista. Tuo paljettimekko on suosikkini! Tykkäätkö sinä mustan ja hopean yhdistelmstä? Mitä sinä haluaisit laittaa tämän kauden juhliin? Mistä sinä inspiroidut?

Mukavaa tiistaita! Sataako teilläpäinkin lunta?

Share

Pages