Ladataan...
Minnean muruja

Nyt jatkuu nopeaa arkiruokaa -postaussarja. Kun kyselin teiltä postaustoiveita, arkiruoka ja helpot ideat oman ruokarepertuaarin laajentamiseen olivat yksi toivotuimmista jutuista. Aikaisemmin kerroin, kuinka helppo ja suloisen tulinen tonnikalapasta on pelastanut monta väsynyttä iltaa nopeudellaan.

Tänään vuoroon pääsee yksi tämänhetkisistä suosikeistani,  halloumilla ja tzatzikilla täytetyt pitaleivät.

Olisi jokus ihanaa kokeilla pitaleipien tekemistä itse, mutta koska tässä (ja arkena yleensäkin) on kyseessä nopea arkiruoka, niin pitaleivät on ostettu valmiiksi. Parhaimmillaan pitaleivät ovat, jos ne on lämmitetty grillissä. Näin talvella ne valmistuvat maistuviksi uunissa 200 asteessa viitisen minuuttia. Halloumi on ihanaa, ja olen siihen nyt niin ihastunut, että korvaan halloumilla kanan monessa ruuassa. 

Kesällä täytetyt pitaleivät valmistuvat kätevästi grillissä, ja mikä vaan maistuu kaksin verroin paremmalta grillattuna! Kesäisin grillaamme pitaleipien ja halloumin lisäksi sipulia ja paprikaa. Ne sopivat mainiosti pitaleipien täytteeksi. Tällä kertaa mentiin helpolla ja nopealla kombolla: pannulla paistetu halloumit, kurkkua, tomaattia, salaatinlehtiä, silputtua sipulia ja tzatzikia. Niin maistuvaa! Yleensä teen tzatzikin itse, mutta kun huomasin tuon valmiin version Lidlissä, nappasin sen testiin. Oli ihan hyvää, vaikka ei toki niin hyvää kuin itsetehty. Kun valmistan tzatzikin itse, käytään K-Ruoka-sivulta löytämääni reseptiä, mutta lorautan siihen vielä vähän sitruunamehua joukkoon.

Halloumilla ja kasviksilla täytetyt pitaleivät valmistuvat noin kymmenessä minuutissa, joten tämä ei todellakaan vaadi aikaa tai teräshermoja!

Löytyykö sieltä muita pitaleipien ystäviä? Millä sinä täytät pitaleipäsi? Ja jos sulta löytyy hyvä pitaleipäresepti, niin laita ihmeessä jakoon!

Mainiota maanantaita! Kysy tai ehdota ja voita -postauksen yllärin voitti NelliX! Onnea!

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Ystävät ja tuttavat kysyvät usein, mistä keksin alkaa kirjoittamaan blogia ja mistä keksin kaikki aiheet. Ajattelin kirjottaa tästä ihan oman postauksensa, jossa yritän hieman avata matkaani bloggaajaksi.

Kaikki lähti varmaankin siitä, kun valmistuin vuonna 2007, ja elämääni tuli yllättävän paljon lisää aikaa, kun naamani ei enää ollut koko ajan kiinni tenttikirjassa, ja ajatukset eivät harhailleet yötä päivää opinnoissa. Silloin löysin blogit! Vuonna 2007 blogeja ei vielä ollut kuin kourallinen (tai ainakin se näytti siltä), ja ensimmäiset lukemani blogit olivatkin hyvin päiväkirjamaisia valokuvattomia kertomuksia karustakin elämästä. Minua kiehtoi, että joku ventovieras kirjoitti niin avoimesti elämästään, ja jopa niistä kurjista asioista.

Kuka muistaa sellaisia blogeja kuin Turisti tai Lost in the supermarket? Sitten oli se yksi blogi, jota kirjoitti nainen, joka oli naimisissa vangin kanssa. En muista blogin nimeä, mutta se oli kaikessa karmeudessaan koukuttava! Ja perustui kai naisen päiväkirjoihin. Muistaako joku nimen? 

Blogi-intoni lisääntyi, ja laajensin lukuvalikoimaani. Aloin seuraamaan muoti ja lifestyle aiheisia blogeja, kuten Mungolife ja Nelliinan vaatehuone. Kiinnostuin hääblogeista omia häitä suunnitellessa ja raskausblogit vaihtuivat äitiysblogeihin vauvan synnyttyä. Blogien lukeminen oli samalla sekä inspiroivaa että jännittävää! Blogeista sai ideoita omiin häihin, ja taas toisaalta vertaistukea koliikkivauvan äitinä. Missä olisinkaan ilman kaikkea sitä tietoa ja vertaistukea raskaudesta, synnytyksestä tai vauva-ajasta, jos en olisi lukenut kokemuksia blogeista?

Toinen merkittävä sykähdys on varmasti se, että minä ja mieheni kiinnostuimme valokuvauksesta.  Hankimme järjestelmänkamerat sekä kävimme valokuvauskursseilla.  Kuvausintoa oli niin paljon, että facebookini ja instatilini täyttyivät kuvista. Johonkinhan ne kaikki hienot ja vähemmän onnistuneet taidekuvat piti saada :D Nälkä kasvoi syödessä. 

Vauvavuonna olin kotona, ja koliikin helpottaessa tarvitsin jotain omaa tekemistä. Huomasin, että minulla alkoi olla niin paljon asiaa, etten enää kehdannut laittaa sitä kaikkea facebookin seinälle, tai kaataa töistä tulevan miehen päälle iltaisin. Sanoinko jo, että minulla ei juurikaan ollut äitikavereita? Niimpä päätin perustaa blogin, jossa kuvani pääsisivät esille, ja joka olisi foorumini purkaa kaikki sisällä kupliva sanottava. Tarvitsin jotain luovaa ja omaa. 

Lily oli luonteva alusta blogille, sillä sen ilme oli kaunis, ja siellä oli mahtava yhteisōllisyys. Luin useampaa Lilystä lōytyvää blogia, ja halusin päästä näiden fiksujen naisten joukkoon. Lisäksi pohja oli valmis, joten aloittaminen oli helppoa! Ei muuta kuin kirjoittamaan! 

Ensin ajattelin, että kirjoitan kaikesta siitä raskaastakin, mitä ajatuksissa pyörii. Mietin uuvuttavan vauvavuoden jälkeen, että purkaisin ne kaikki ikävätkin fiilikset blogiin. Antaisin ja saisin vertaistukea. Anonyymisti tietenkin. Pian kuitenkin huomasin, että blogi oli itselleni antoisimmillaan vähän sellaisena hömppänä hyvänmielen lifestyleblogina, jossa teemoina on perheen lisäksi tyyli, leffat, ruoka ja kauneus. En halunnutkaan velloa niissä negatiivisissa fiiliksissä, joissa olin edellisen vuoden viettänyt. 

Ja niimpä tämä blogi on muotoutunut nykyiseen muotoonsa. Ihanaksi sillisalaatiksi, joka toimii estraadina kaikelle sille, mistä milloinkin olen innostunut. Valokuvaus ja oman elämänsä supermallina toimiminen ovat sellaisia juttuja, että niihin jää vähän koukkuun. Niissä haluaa kehittyä. On mahtava fiilis, kun joku sanoo, että on saanut iloa tai inspiraatiota mun blogista :) Kiitos siis, että luet ja ehkä jopa jätät kommentin. 

Bloggaaminen on antanut niin paljon! Mutta se onkin sitten jo kokonaan uusi tarina. Miksi sinä aloitit bloggaamisen? Tai jos et bloggaa, niin oletko joskus harkinnut aloittamista?   

Loistavaa lauantaita! Täällä istun junassa suunnistamassa kohti seikkailuja :)

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Jes! Tänään on perjantai, ja edessä on mitä mahtavin viikonloppu! Lauantaina heti aikaisin aamusta otan suunnan kohti Helsinkiä, ja huoletonta tyttöjen viikonloppua! Taisin aikaisemmin mainitakin jo, että otamme siskon kanssa taas pienen irtioton arjesta ja lapsiperhehulinasta. Lataamme akkuja, syömme ja juomme hyvin, (toivottavasti) nauramme paljon, ja parannamme maailmaa pikkutunneille asti (tämä tarkoittaa meidän tapauksessa korkeintaan puoltayötä, hah). Olemme varanneet Helsingistä Clarion hotellin yöpymiseen, enkä malta odottaa, että pääsen saunomaan ja pulahtamaan kattouima-altaaseen! Seikkailujani voi seurata reaaliajassa instagramin tarinoiden puolella, ja toki raportoin viikonlopusta tänne blogiinkin myöhemmin.

On ihanaa, kun voi välillä ottaa aikaa itselleen ilman, että joku tarvitsee sinua koko ajan. Välillä kotona tuntuu, että molemmilla miehilläni on niin hengästyttävän paljon asiaa, ja molemmmat selittävät niitä kilpaa yhtäaikaa. Tuntuu, että pää meinaa räjähtää! Pienen breikin jälkeen jaksan sitten taas olla läsnäolevampi äiti ja hyväntuulisempi puoliso. Kun on saanut puolitoista vuorokautta katsella maailmaa hieman eri vinkkelistä, olen taas ihan uusi nainen! Saan huumaantua hetkellisestä vapaudesta, ja sitten palata oman rakkaan perheen luo, jolla on varmasti paaaljon kertynyttä kerrottavaa viikonlopun ajalta :) 

Lauantaina on tarkoitus mennä fiiliksen mukaan ja ilman tarkempia aikatauluja. Suunnitteilla on niin pieni kaupunkikierros kuin leffaakin, mutta nähtäväksi jää, minne fiilis meidät vie. Yksi asia on kuitenkin varma, sillä meillä on varattuna pöytä kivasta ravintolasta illalliseksi. Kiinnostaako ravintolan esittely? Varsinkin, jos se osoittautuu hyväksi paikaksi?

Saamme seuraamme myös muutaman rakkaan ystävän, joten illasta tulee ihana! Olen niin kaivannut sitä, että pääsen istumaan iltaa tyttöporukalla! Ja ilta kaupungilla antaa myös hyvän tekosyyn panostaa pukeutumiseen ja punata huulet! Näin tämän JUNAROSEn ihanan mesh-paidan instagramissa muutama päivä sitten, enkä ole saanut sitä mielestäni sen jälkeen.

Luonnollisestikin lähdin heti päässäni ideoimaan, miten pukisin tuon kauniin paidan. Yhdistäisin sen tummiin kiiltäväpintaisiin housuihin, tai tekonahkahousuihin, korollisiin mustiin nilkkureihin ja pieneen hauskaan olkalaukkuun. Hiukset kiepauttaisin sotkunutturalle pään päälle, tai väkertäisin boheemille lettikampaukselle. Silmämeikki saisi olla tumma, mutta huulet punaisin nudella sävyllä. Asu ja itsevarma fiilis olisi valmis!

Nyt pakerran vielä yhden työpäivän ja sitten laukkua pakkamaan! Helsinki, are you ready?

Kiitos vielä tuhannesti kaikista ihanista kommenteista ja postausaihe-ehdotuksista Kysy tai ehdota (ja voita) -postaukseen! Olen lukenut ne kaikki ajatuksella, ja kirjoittanut ylös postaustoiveitanne! Vielä tänään ehtii kommentoimaan, ja osallistumaan pieneen arvontaan :)

Mitä mainiointa viikonloppua teille, ystäväiset! Onko sulla suunnitelmia viikonlopulle?

 

*sisältää mainoslinkin Lindex-verkkokauppaan

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Aloitetaan päivä kauneusyllärillä! Tammikuun Bette Box tuntui ihmeen kevyeltä, kun hain sen pakettiautomaatista. Syykin selvisi kotona, sillä boxissa oli melko vähän ja melko pieniä tuotteita. Marraskuun boxi on viimeisin, mikä minulle tuli, ja niin nappiin onnistuneen boxin jälkeen tämä tammikuinen tuntui pieneltä pettymykseltä. Varsinaisia tuotteita oli neljä, joista vain yksi oli täysikokoinen. 

 

SIMPLE EYE MAKE-UP REMOVER SILMÄMEIKINPOISTOLAPUT

"Palkitut silmämeikinpoistolaput puhdistavat meikin hellävaraisesti, herkkää silmänympärysihoa ärsyttämättä. Pidä lappua hetki silmän päällä ja pyyhkäise meikki kevyesti pois – älä hankaa!"

Simplen puhdistusliinoja on tullut ennenkin, ja minulle ne eivät sovi. Siksipä harmistuin, kun huomasin saman merkin silmämeikinpoistolaput boxissa. En valitettavasti usko, että näille on itselläni käyttöä.

 

LUMENE NORDIC SEDUCTION HUULIKIILTO

"Hoitava ja kosteuttava huulikiilto antaa huulillesi kiiltoa ja väriä saaden huulesi näyttämään täyteläisemmiltä ja tuntumaan pehmeämmiltä."

Lumenen huulikiilto on oikein tervetullut tuote! Rakastan Lumenen tuotteita, ja innolla otan tesiin tämän uuden sävyn. Tumma, hieman fuksiaan taittava sävy on kaunis! Sain hieman samanoloisen, mutta kuitenkin erilaisen huuliöljyn Lumenen joulukalenterista. Onneksi sävy on eri tässä huulikiillossa. Ja huulikiiltojahan ei voi olla liikaa!

 

LIERAC HYDRAGENIST SEERUMI

"Kaikille ihotyypeille sopiva, intensiivisesti kosteuttava ja aisteja hivelevä seerumi on saanut runsaasti erilaisia kauneustoimittajien palkintoja. Seerumin sisältämät hedelmien AHA-hapot uudistavat ihoa. Levitä seerumia puhtaille kasvoille aamuin illoin kosteusvoiteen alle."

Ah, seerumi! Olen ihan hurahtanut seerumeihin, ja tämä söpönnäköinen vaaleanpunainen tuubi pääsee kyllä ehdottomasti testiin! Ihoa uudistavat hapot kuulostavat lupaavalta! Lieracin seerumi nousi suosikikseni tästä boxista!

 

IBERO RIPSIHARJA JA -KAMPA

"Ripsikamman ja -harjan yhdistelmä, jonka kampaosalla voi selvittää ripset ja harjaosalla levittää ripsivärin tai harjata kulmakarvat paikoilleen. Harjaa voi käyttää myös ripsipidennysten selvitykseen."

Ajattelin tämän olevan kulmakarvoille, ja hieman hymähdin ensin. En tiedä, onko minulla ripsikammalle käyttöä, mutta testaan toki! Ihan en ymmärrä, miten kätevää harjaosalla olisi levittää ripsiväriä, sillä sehän pitäisi sitten aina pestä käytön jälkeen. Ja ripsareissahan tulee aina oma harja mukaan joka tapauksessa. Käytätkä sinä ripsiharjaa?

 

PEPSODENT LONG ACTIVE WHITE FRESH HAMMASTAHNA + TWININGS INFUSO TEE

Äh, hammastahnasta en jaksa kiinnostua, ja tee ei mielestäni kuulu tähän boxiin ollenkaan! Näistä extroista miinusta :/

Mitä sinä tykkäsit tammikuun Bette Boxista? Oliko tuotteet hittejä vai huteja?

Muiden Lilyläisten fiiliksiä tammikuun boxista voi käydä kurkkaamassa ainakin Kirsikan ja Idaemiliin blogeista. Helmikuun boxi kuulostaa lupaavalta, sillä siinä on kerrottu olevan ainakin täysikokoinen ihoa uudistava tuote, Lumenen naamio sekä täysikokoinen uutuushiustuote! Oman Bette Boxin pääset tilaamaan kätevästi Bette Boxin sivuilta!

Kaunista tiistaita, ystäväiset! Miten viikko on lähtenyt käyntiin?

 

*sisältää mainoslinkin

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Päätin testata lauantain kunniaksi jotain uutta ruokaa. Idea täytetyistä pastaputkista juustokuorrutteineen, eli Canneloneista, on aina houkutellut, joten niitä testattiin! Vastapainoksi arjen nopeille ruuille, viikonloppuisin on kiva tehdä perheen kanssa yhdessä ruokaa rauhassa ja pidemmän kaavan kautta. Lasi viiniä käteen ja lempilevy soimaan, viikonloppuna on aikaa paneutua uusiin makuelämyksiin.

Cannelonit ovat slow foodia parhaimmillaan. Ainakin näin aloittelijalta pastaputkien täyttö vie aikaa, ja tekniikka kaipaa hieman hiomista. Miehen kanssa yhdessä näitä täytellessä oli hauskaa nauraa toistemme täyttämistekniikalle. Itse koin parhaimmaksi pitää putkea pystysuorassa, ja täyttää yläpäästä niin kauan, kunnes putki alkaa olla täynnä.

Resepti on suoraa Myllyn Paras Cannelonit -pakkauksesta. Ei siis ole omani, jos joku ehti niin luulla :D Ne mausteet, joita minulla ei ollut(basilika ja oregano), jätin kylmän viileästi pois. Porkkanaakaan en laittanut, sillä epäilin, syökö perheen miehet sitä. Jälkeenpäin totesin, että porkkanaraaste olisi tuonut tarvittavaa mehevyyttä, joten ensi kerralla laitan sitä mukaan. Juustoa laitoin hieman enemmän kuin ohjeessa, ja pelkän juustoraasteen lisäksi käytin Koskenlaskijan juoksevaa Cheddar-juustoa. Juustoahan ei koskaan voi olla liikaa!

Tee näin:

Valmista jauhelihakastike. Ruskista jauheliha ja lisää hienonnetut sipulit, raastettu porkkana, vesi ja mausta mieleiseksi. Lisää lopuksi juustoraaste, sekoita.

Laita täytettä putkien sisään työntäen veitsen kärjellä tai pikkulusikalla. Täytä kaikki putket täyteen ja lado ne sitä mukaan isolle, laakealle, voidellulle uunivuoalle, esim. lasagnevuoalle yhdeksi kerrokseksi.

Kaada putkien päälle kerma ja tomaattimurska sekä ripottele juustoraaste. Kypsennä cannelloneja 225-asteisen uunin alatasolla 20-30 min, kunnes ruoka on pinnaltaan kauniin keltaista.

Cannelonit eivät ole kuvauksellisin ruoka :D

Ja mitä arvovaltainen raatimme oli Canneloneista mieltä? Ihan täysiä pisteitä se ei saanut, ehkä ihan oman taitamattomuutemme ansiosta, mutta hyväksyvän hymyn se silti sai. Perheen pienin kuvaili makua lasagnemaiseksi, ja mies tuumi cannelonien onnistuneen paremmin kuin edellinen lasagneni. Luin jostain, että cannelonit ovat kuin hienompi versio lasagnesta, ja se pitää aika hyvin paikkansa. Voisin myös hyvin kuvitella täyttäväni ne jauhelihan sijasta myös sienillä tai nyhtiksellä. Cannelonit ovat täyteläisiä ja melko tuhteja. Sopivia kylmän talvipäivän päätteeksi, ja ajan kanssa nautittavaksi.

Äänestämme cannelonit siis jatkoon! Ensi kerralla hiomme reseptin täydelliseksi! Kurkkaa myös muut viikonlopun ruokareseptit: Paras pizza ja rouskuva nachopelti

Oletko sinä tehnyt canneloneja? Tykkäätkö?

Mukavaa uutta viikkoa! Kiitos mahtavista kommenteistanne eiliseen hyvin henkilökohtaiseen postaukseen, sekä toissapäivän kysymys ja ehdotus-postaukseen! Ihanaa kuulla teidän kokemuksia vauva-ajasta! Postausehdotuksia ja kysymyksiä ehtii vielä jättää!

Share

Ladataan...
Minnean muruja

Siinä se nyt oli, kirja, jonka vuoksi itkin silmät päästäni kahtena iltana peräkkäin. Kun painoin kirjan takakannen kiinni, oli olo ihan hengästynyt, sillä niin intensiivinen lukukokemus oli palauttaessaan minut muutaman vuoden takaisiin fiiliksiin.

Olen lukenut Irene Naakan Mutsie -blogia alusta saakka. Itse asiassa luin Irenen edellistäkin blogia jo ennen Mutsie-aikoja. Lapsemme ovat samana vuonna syntyneet, joten Mutsie-blogin aihealueet kiinnostivat, ja äitiyslomalla oli aikaa lukea ja tuntui tärkeältä saada vertaistukea tuoreena äitinä. Polkumme äidiksi eivät ole olleet ihan samanlaiset, mutta hyvin paljon yhteistä meiltä löytyy. Siksi olinkin innoissani, kun luin, että Irene kirjoitti kirjan äidiksi tulostaan. Sen nimi on hyvin kuvaavasti

Hullu kuin äidiksi tullut - Äitiyden pilvilinnat ja todellisuus

Sain arvostelukappaleen kirjasta, ja ahmaisin sen muutaman illan aikana. Lukukokemus oli kaikessa intensiivisyydessään terapeuttinen.  Hullu kuin äidiksi tullut käsittelee Irenen omakohtaisia kokemuksia äidiksi tulosta, rankasta raskausajasta, synnytyksestä sekä vauva-ajasta, joka voi todellakin ajaa äidin hulluksi. Arvaattekin varmaan, että kirja osui ja upposi! Oma vauva-aikani oli suoraa sanoen helvetin raskas. Mieheni on monesti sanonut minulle, että "you went grazy", kun poikamme syntyi, mutta ajattelin aina, että raskas ja ahdistunut oloni johtui koliikista ja haastavasta vauvasta. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että vauva-ajan raskaus johtui myös minusta!

"Pelkoni tulivat lopulta ymmärrettävämmäksi pelkällä keittiöpsykologialla. Ajatus tulevasta elämänmuutoksesta oli kauhistuttava jo itsessään, ja muutokset kehossa tekivät siitä konkreettisempaa, toivat sen julki. "

Irenen raskautta varjosti pahoinvointi, pelot ja raskausdiabetes. Omani oli yllättävän zen. Vältyin oikeastaan suurimmilta vaivoilta ja mieli oli seesteisempi kuin koskaan. Mennä liihottelin raskausajan ihanassa omassa kuplassani, jossa kaikki oli ihanaa ja valoisaa, ja jossa synnytyskään ei juuri pelottanut. Kuplassani vauva-ajan suurin huoli tulisi olemaan yövalvomiset, mutten stressannut niistäkään sen suuremmin. Syntyvä vauva oli hattaraisessa päässäni ihana pieni miniversio minusta eli itse neiti rauhallisuus. En todellakaan voinut kuvitella, mitä tulemaan piti.

Kaikki muuttui kuitenkin kuin salaman iskusta sillä hetkellä, kun poika näki päivänvalon. Oli kuin pojan lisäksi minusta olisi vedetty ulos kaikki elämänilo, varmuus ja tasapaino. Mieleni päälle lipuivat tummat pilvet, ja paniikki ja ahdistus astuivat kuvioihin. Toki tuore äiti on väsynyt ja hämmentynyt, mutta minä olin paniikissa.

Synnytyksen jälkeen mies joutui lähtemään samantien (!!!) kotiin, sillä poika syntyi keskellä yötä, eikä äitiysosastolla saanut oleilla muuta kuin vierailuaikoina. Siitä hetkestä, kun mies hävisi ovista ulos, alkoi piinani, ja laskin minuutteja siihen, että mies saisi tulla takaisin seuraavana aamuna kello 8. En osannut nukkua, en osannut imettää, enkä osannut tyynnyttää tuota huutavaa pientä vierasta ihmistä vieressäni. Kaikki oli kuin painajaista. Verenpaine huiteli tuhannessa, eivätkä kiireiset hoitajat ehtineet antamaan verenpainelääkkeitäni saatikka auttamaan vauvan kanssa. Istuin onnettomana huoneessani ja itkin.

"Koin, ettei kukaan todella ymmärtänyt, mitä kävin läpi. Eteenkään Jaakko, joka oli vauvan kanssa kuin kala vedessä. Hän pystyi elämään hetkessä, kun minun pääsi sisällä kimpoli tuhat ajatusta: onko meillä tarpeeksi vaippoja ja puhtaita harsoja, milloin rintakumit ja tuttipullot on viimeksi keitetty, mitä pakkaan huomenna mukaan neuvolaan, mitä kello on, koska vauva syö seuraavaksi, rintaa nipistää, ettei vain olisi mitään tulehdusta. Olin jatkuvassa hälytystilassa, levoton ja yksin pelkojeni kanssa."

Vauva ei ollutkaan miniversio minusta. Hän oli pieni ja pippurinen ja koko ajan tyytymätön. Yritin kaikkeni, että vauvan olo paranisi, ja hoin mantraa "se on vain vaihe, se menee ohi". Olin paniikissa ja ahdistunut, ja vauvakin varmasti aisti sen. Toisin kuin Irene, joka pelkäsi, että vauvalle sattuu jotain, minä yritin epätoivoisesti saada vauvaa terveeksi. Jotta se ei huutaisi koko aikaa. Jotta tilanne rauhoittuisi. Jotta itse rauhoittuisin.

"Minut valtasi hillitön tarve kontrolloida kaikkea, mitä pystyin kontrolloimaan. Tuntui, ettei mikään ollut enää vallassani, ja siksi otin ohjat kaikesta, mistä ylipäänsä saatoin. Suoritin arkeamme minuutintarkasti, pakko-oireisen tarkasti, vaikka olen suurpiirteinen boheemi, välillä aivan huithapeli. Synnytyksen jälkeinen ahdistus ja tunne kontrollin menetyksestä saivat minut kuitenkin luomaan kaavoja, aikatauluja ja säätelyä sinnekin, missä niitä ei olisi tarvittu."

Loin sotilaallisen tiukan aikataulun ja rutiinin, jossa oli pysyttävä, jotta itse pysyisin edes jollain lailla järjissäni, ja jotta pystyisin edes jollain tavalla ennustamaan vauvan tarpeita. Aikataulusta poikkeaminen sai minut suunniltaan. Jos en saanut vauvaa nukahtamaan aina samaan aikaan yöunille, olin varma, että kaikki menisi pieleen, ja ettei vauva enää suostuisi nukahtamaan ikinä! Yritin epätoivoisesti luoda jonkinlaista järjestystä siihen kaaokseen, jollaiseksi elämäni oli yhdessä lyhyessä hetkessä muuttunut. Samaan aikaan minusta tuntui, että kaikki muut hehkuttivat vauva-ajan ihmeellisyyttä ja ainutkertaisuutta. Ja vaikka rakastin poikaani, koin olevani huono ihminen ja epäonnistunut äiti, sillä ensimmäisten kuukausien aikana olivat onnentunteet hyvin kaukana.

"Varhaisen äitiyden haasteet kuitataan liian usein sillä, että tuo nyt on tuollaista. Että onhan se välillä vähän raskasta, mutta koeta nyt kestää, kun kerran olet siihen ryhtynyt. Tuoreelle äidille elämänmuutos voi kuitenkin olla pysäyttävän pelotava, sillä etukäteen ei oikein voi aavistaa millainen prosessi on joutua toisesta ihmisestä vastuuseen. Siihen liittyy usein häpeää omista tunteista, jotka äiti kuvittelee kielletyiksi."

Irene kertoo kirjassaan, että hän oli onnekas, kun hänen ahdistuksensa otettiin neuvolassa vakavasti, ja hän sai apua. Liian usein äiti jää yksin masennuksensa tai ahdistuksensa kanssa. Itsekin ajattelin, etten ole tarpeeksi sairas, että kehtaisin hakea apua. Ehkä odotin, että joku muu tekisi sen puolestani. Toisaalta olin koko ajan varma, että oloni helpottuisi, kunhan vauvan olo paranisi. Ja kyllähän se olo lopulta helpottuikin. Sekä minulla että vauvalla. Hitaasti, hyvin hitaasti tummat pilvet kaikkosivat päältäni, ja elämä rauhoittui. Suurin yksittäinen tekijä oli se, kun palasin töihin. Tuntui, että pystyin taas hengittämään. Että elämässä oli taas jotain muutakin kuin vauva, neljä seinää ja ahdistus. Olin taas enemmän minä.

Kiitos Minerva Kustannukselle tämän kirjan lähettämisestä, ja suuri kiitos Irenelle tämän kirjan kirjoittamisesta! Koin niin monta ahaa-elämystä tätä kirjaa lukiessa, että sydän on pakahtua. Tuntuu niin helpottavalta, kun joku pukee omat sekavat ajatukset sanoiksi. En ollutkaan hullu, tai jos olin, niin en ollut sitä yksin! Äitiys voi todellakin tehdä hulluksi. Tuntemani tunteet eivät olleetkaan vääriä.

Lue tämä kirja! Ja jos olet siinä tilanteessa, että maailma kaatuu päälle, oli vauvaa tai ei, niin yritä etsiä edes yksi ihminen, jolle kerrot huolistasi. Tiedän kokemuksesta, että se on vaikeaa. Meillä on tapana vähätellä omia ongelmiamme. Uskon, että ensimmäinen vuoteni äitinä olisi voinut olla huomattavasti helpompi ja onnellisempi, jos olisin saanut apua. Ensi kerralla, jos tummia pilviä alkaa näkyät taivaalla, tiedän paremmin. 

Mitä ajatuksia tämä aihe herättää sinussa? Oletko sinä ollut masentunut? Oletko saanut apua? Miten sun ensimmäinen vuosi vauvan kanssa meni?

Lempeää sunnuntaita!

 

*kirjan arvostelukappale saatu Minerva Kustannukselta

 

Share

Pages