Hassu leivosvouha

Koska en ole kuollut sisältä, ihailen varauksettomasti Laduréeta.

Vuonna 2009 en hävennyt silmällistäkään, kun jonotin saksalaisten ja kanadalaisten kanssa kuppikakkua Bleecker Streetin Magnolia Bakerysta, sillä 1. olin 3 vuotta nuorempi ja omasin enemmän vakuuttunutta vouhaa valitsemani asian puolesta, sekä 2. arvasin ihan oikein: se cupceikki oli parasta millä olin siihen asti makunystyröitäni hellinyt (sittemmin tapasin erään porkkanakakun).

Joten kun kävin joulukuussa Tukholmassa, suuntasin loskalenkkarini kohti Grev Turegatanin Laduréeta. Vihdoinkin. Vihdoinkin pääsisin osaksi jotakin maagista, eurooppalaista, Byredolta tuoksuvaa possea jossa ymmärretään mantelileivoksen tärkeys ihmisarvon ja tyylitajun määrittelyssä. Halusin olla osa tuota ylevää makaroonimassaa. Ja ihanaahan se oli.

Mutta erilailla maagista kun Magnolia. Kauppa oli kaunis- KAUNIS- ja ostoelämys jokaista aistia hivelevä. Saman kokonaisvaltaisen, joka ainoaa solua koskettavan tunnehunnun muistan saaneeni joskus Lost in Translationin ensikertaa nähdessäni. Tai pulahtaessani kesällä saunasta järveen. Mutta noista kummastakaan hetkestä ei saanut tuliaisia muistoksi niinkuin Laduréesta, joten kyllä tässä aika kova kokemus oli kyseessä.

Huokailtuamme siskoni kanssa ensin sisälle astuttuamme aikamme, otettuamme vaivihkaa ne kuvat (unohdin kännykkään ensin äänet päälle, rookie mistake), tuijotettuamme torttuja ja mumistuamme turvallisesti suomeksi boksikombojen hintojen kaameutta, päätimme valita kolme täysin erimakuista yksittäistä macaronsia testiksi- hyvän leivosspektrin ja taloudellisen nihkeyden saavuttaaksemme. Valitsimme lakritsin, mansikka-vaahtokarkin sekä suolaisen kinuskin (22kr/kpl).

Vaikka puoti rankkautuu kokemusten kärkeen, itse leivokset jättivät kuitenkin enimmäkseen hämmentyneeksi. Näperreltyäni ihastuneena pussia, muovipussia, mukana tulleita servettejä ja luultavasti lopulta myös maksupäätekuittia, siirryimme syömään pikkuveitikat suihimme. Oletimme tietenkin että hotkimme herkut siltä seisomalta ja Pariisin taika on ohitse kahdessa kiitävässä minuutissa.

Todellisuudessa näitä kolmea pikkuruista leivosta söi lopulta 5 eri ihmistä 3 tunnin ajan. Syy ei suinkaan ollut silkka pettymys tai maun laimeus, vaan... no oikeastaan en edes tiedä. Jotenkin ne vain kesti. Haukkasimme itse palat, ehkä toisetkin, makustelimme vivahteita ja totesimme etteivät nämä niin tajunnanräjäyttäviä nyt ole, mutta taivaan tähden miten hyviä, onpas ihana koostumus, onpas eri mauissa vielä  ihan erilainen koostumus, voi miten söpöjä, jaksatko enempää, en mäkään, säästetäänkö loput, joo.

Ja niin niistä riitti vielä ystävillekin maisteltavaksi. 

Vaikka en muistakaan enää jälkikäteen yhdenkään macaronsin makua, koko hommasta jäi taianomainen tuntu suuhun. Pussista ammennettiin herkkuja kuin Maija Poppasen laukusta konsanaan ja hetken verran olin jossain kaupassa yhtä hurmioissani kuin ensikertaa Abercrombiella tai Anthropologylla.

Jos haluatte jotain erityisen erikoisen ihanaa, suunnatkaa siis seuraavalla Tukholman reissulla Sergelin torin sijasta Östermalmstorgille. Ja laittakaa kännykästä äänet pois!

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Onko TUKHOLMASSA Ladurée?? Miksi kukaan ei ole kertonut mulle? Ja miksi en ole jo siellä? Siirryn kyllä nyt aktiiviseksi blogisi seuraajaksi, koska vinkkasit jo aiemmin Bunheadsista, mistä en myöskään ollut kuullut mitään, vaikka kuvittelin edes jollain tasolla seuraavani aikaani. Kiitos jälleen!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.