Siskoni Ruotsissa
Kumpikin pikkusiskoni asuu Tukholmassa. Onneksi me aika usein nähdään ja halataan, mutta kyllä tästä etäisyydestä on paljon kaipuuta ja haittaakin. Viime reissun jälkeen on mietityttänyt esimerkiksi tämä ongelma: me ei voida fiilistellä samalla tavalla biisejä tai telkkariohjelmia niinkuin ennen.
Meitä siskoksia kun on aina kutkuttanut uudet bändit ja sarjat ja hömpät jutut joille kiljua ja karjua. Toisen kanssa nauhoitettiin VIVA:lta Blurin dubattuja haastatteluita jotka opeteltiin jälkikäteen ulkoa ja toisen kanssa keikuttiin Death Cab For Cutien keikalla itsemme väsyksiin. Katsottiin Ruotsin Idolin finaalit ja naurettiin Oikeuden ja kohtuuden miesasianajajalle joka oli siskon kanssa ihan samannäköinen. Ei missattu yhtäkään Aliasta ja soitettiin toisillemme hysteerisiä puheluita jos nähtiin Johan Glans kadulla.
Vaikka noista ajoista on tultu kauas eikä yhteisten asioiden löytäminen mitenkään täysin kadonnutta ole, nyt tuo meri on meidän välillä. Te olette asuneet jo niin kauan poissa että ihan kirveltää.
Herppeenluoma, Heli Kahjo ja Toosa-TV ei kerro teille mitään. Vaikka Ruotsista käsin suomalaista viihdeskeneä seuraisikin, käteen jää helposti vain nippu kliseitä. Vaalit, lätkä, viisut. Oikeasti hyvät ilmiöt on ihan liian isoja avautuakseen yksinfiilistellyssä pöytäkeskustelussa eikä kukaan naura uudelleen kerrotuille vitsibriiffeille jotka väkisinsurvotaan toisen tajuntaan aina kun tavataan. Ei vaikka katsottaisiin ne YouTube-klipit.
Ruotsissa on ihana populaarikulttuuri. Siellä on kaikkea mahtavaa niinkuin Swedish House Mafia ja sisustusohjelmat (Roomservice ja Arga Snickaren), Ruotsin Office, erimakuisia kivennäisvesiä ja Dregenin suunnittelemia Pollyja. Mutta en minäkään suurimmasta osasta enää tiedä mitään. Osaan noistakin saloista perehdyin vasta viikonloppuna. Minä joka RAKASTAN olla perillä asioista.
Mutta onhan meillä Suomessakin ihana populaarikulttuuri. Ja vaikka onelinerit ja hahmokisat eivät avaudukaan ilman sinnikästä seuraamista, joku sentään avautuu: musiikki!
Tässä siskoni teille siis viisi hyvää suomalaista laulua. Näillä pääsee edes hetkeksi sisään. Sitten voidaan yhdessä taas ihastella ja kauhistella, niinkun aina ennen.
http://www.youtube.com/watch?v=PIGwlRfs08I