Ladataan...

Kun Koffarin pussiviini/stokkan salaatti/kuuden tunnin auringonotto ja lököily-sessioista on siirrytty vapaa-ajan viettoon omalle mökille keskelle Suomea, ollaan tultu johonkin kulminaatiopisteeseen.

En sano, ettenkö vielä monasti viiniä Koffarissa siemailisi tai ettenkö söisi mielelläni joka päivä sushia Jyväskylän omassa Koffarissa, Kirkkiksessä (toim.huom. pääkaupunkilaisille: söpö Kirkkopuisto, ei todellakaan sama asia, mutta meillä ei ole muutakaan ja sieltä pääsee sentään kotiin välipissalle which is nice).

Mutta kyllä sen vajaapäisinkin tajuaa että mökin vapaaehtoinen remppaaminen sisätiloissa niinä ainoina aurinkoisina vapaapäivinä mitä palkollinen viikossaan saa, on jonkin rajapyykin ylittämistä. Ja se rajapyykki on aika uutta tämän Minskin elämässä.

Eli siis apua. Olenko kypsynyt pelkkään lekotteluun? Ilmaisenko itseäni nykyään tartuntapintamaalilla ja muurauslaastilla? OONKO MÄ VANHA? Joku voisi jopa sanoa: sä olet muuttunut. 

Vastaus on ei, en ole vanha. Mutta kyllä, olen muuttunut. Mun mielestä ainakin tässä puhutaan vähintäänkin yhtä isosta "end of an era"- hetkestä kuin lasten saanti, MAMA-kananuudelin syönnin lopettaminen ja se kun ekan kerran sheivasi sääret. Paluuta ei ole.

Se hätäinen väitös että arkkiesimerkit kuten aikuistuminen, kasvaminen, parisuhde, lapset ja nämä muut tällaiset muka EIVÄT toisi mukanaan jotain fundamentaalisia muutoksia elämään, on muutoksen pelkoa alleviivaavaa. Tottakai ne tuovat muutoksia elämään! Eihän niitä muuten tapahtuisi tai hankittaisi tai toivottaisi ellei juuri jonkinlainen muutos olisi tervetullutta ja haluttua. Minäkin olen toivottanut muutoksen avosylin vastaan.

Ei niiden silti kaikkea tarvitse muuttaa, ei tietenkään. Aina on asioita jotka pysyy. Niinkuin vitsit, nauru, huumori, herkut, musiikki ja ystävät. 

Ainakin nuo siirtyivät mukanani puistosta maalle. Ja maalta ne viedään takaisin taas puistoon. On taivaallisen vapauttavaa huomata, että minä uskallan missata juhlat kaupungissa ja maalata tänä viikonloppuna mökin kuusipaneleeita. EN JOKA VIIKONLOPPU, hyvät hyssykät, en todellakaan, mutta mielelläni juuri nyt.

Aikuisuus on uskaltaa myöntää, että kaikella on usein joku hintansa. Myös kivoilla asioilla. Siksi tämä ei ole päivittelyä, vaan rauhaisa toteamus. Tässä on vielä pitkä matka minullakin monivuotisten mukuloiden kuten lasten ja nauriiden kasvattamiseen, mutta aloitetaan nyt niillä kuusipaneeleilla.

Sitäpaitsi - skumppa maistuu mökillä vielä paremmalta kuin fleeceviltillä.

 

Ladataan...

No ihan kamalalta.

Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa minä opiskelen. Ja se on IHANAA. Koska tuossa kuvassa noiden hiusten alla on iho ja ihon alla aivot ja aivoissa semmonen rohina ja jytke ETTÄ. Koska tuossa kuvassa tapahtuu jotain, väsymyksestä ja pakerruksesta huolimatta. Tai siis juuri siksi.

Opiskelu oli aikuiselle jatkuvaa pääjumppaa, alku- ja loppuvenytyksineen, palautusjuomineen, kaikkineen. Extreme pää-makeover. Koko olemukseni terävöityi kun pitkään levänneet päättelysolut pistettiin hommiin ja yhtäkkiä 1.huomasin olevani jossain tosi hyvä 2. sain siitä jopa arvosanan 3. jytkettä ja rohinaa riitti myös pään ulkopuolisella kampuksella ja se toi ihan kamalasti onnea ja iloa myös sinne hiusten alle.

Ja se oli kertakaikkisen, ehdottoman, ennaltaodottamattoman, uskomattoman ja huikentelevaisen ihanaa!

***

Tässä allaolevassa kuvassa taas... no siinä minä olen töissä.

Kyllä, olen palannut töihin.Täällä ollaan, taas. Koko kesä. Töissä.

Kahvi on kitkerää, hiljaisuus painostavaa ja lomakkeiden muste tahraavaa. Sähkön surina ja pölyn haju hallitsevaa. Ilma tukahduttavaa. Tuntien kulku puuduttavaa. Lounas kello 11.00, kahvi 13.30. Kellokortti sisään, kellokortti ulos. Puhelu, meili, posti, pedari. Liite, klemmari, laskin, mappi.

Mutta taivas olkoon todistajani että minä olen silti tyytyväinen. Tämä kesä menee nyt näin.

Jotainhan sitä ihmisen on tehtävä ja minulla on taivahan talikynttilät jopa 2 viikkoa lomaa. LOMAA! Kesätyöntekijällä! Ei nyt ei sovi valittaa. Olen hyödyksi, olen avuksi, teen ja touhuan sen minkä voin. Tienaan palkkani. Hoidan hommani. Pidän päällä sen koulusta opitun innon ja keskityn olennaiseen.

Olen edelleen vapaa. Olen silti vapaa. Minuapa ei kahlehdi muut kuin omat ajatukseni ja nekään eivät tänä kesänä mene takalukkoon, siitä pitäköön aamulenkit, jääkahvit ja pitkät halaukset huolta, joten tuskin tässä hätää on.

YOU GO GIRL!! OOT PARAS!! HYVÄ MINSKI!!! KAUHEEN HYVIN VEDÄT! TÄSTÄ SE LÄHTEE! JEE!!!

Ladataan...

Kun katselee vierestä ihmisiä ja maailmaa, jos se nyt itsekin maailmassa olevana ihmisenä on objektiivisesti mahdollista, iskee joskus suuri epätoivo hyvien pyrkimystenkin läpi puskevasta epäoikeudenmukaisuudesta.

Sitä on jokapuolella. Sielläkin missä sitä ei osaisi odottaa.

Jos suljet silmäsi muiden arvolta ja näet vain oman etusi, voitat lyhyen matkan pikajuoksun mutta häviät huolella itsekunnioituksen maratonin - ja varmasti muiden arvostuksen.

Jotkut tahtovat niin päättäväisesti hyvää joko itselleen tai perheelleen että tulevat tallaanneeksi pyhiinvaellusmatkallaan kanssatoverin tai kaksi. Monen mielestä oma oikeudentaju, sakeat perhesiteet tai itse tavoiteltaviksi luokitellut unelmat oikeuttavat täysin höyrypäiseen käytökseen ja jyräävät alleen tasapainon, empatian ja oikeudenmukaisuuden.

Jos silmät ovat lisäksi sidotut ja käsikynkässä ainoastaan oma itseluottamus tai "kokemus", et näytä hoiperrellessasi ainoastaan pöntöltä, vaan astut vielä ojaan ja vikerrät siellä yksin avunhuutoja, joihin kukaan ei vastaa. Olet viskannut kaikki sinusta välittävät tai matkan varrelle sattuneet hyväntahtoiset tuttavuudet mäkeen ja luottanut vain oman selustan turvaamiseen.

Mutta niin se vain on. Ihminen joka on käyttänyt kaikki keinot päästäkseen sinne missä on eikä ymmärrä enää todellisuuksista ja suhteellisuuksista mitään, käyttää muita pelkkinä poisviskattavina hyödykkeinä. Hän on laupias hyväntekijä kunnes sinä muutut taakaksi. Silloin hän hankkiutuu sinusta eroon. Tai tekee elämästäsi hyvin, hyvin hankalaa.

Hän ei tarvitse apua, hän ei ole koskaan tarvinnut muita. Silti häntä ei olisi olemassa ilman tätä vinoutunutta, puhkipumpattua symbioosia. Eli meitä muita, hyödykkeitä.

 

kuva: the selby