Ladataan...
Minua kohti

The Voice of Finlandin eilisessä jaksossa Anna Puu mietti, että kun jollain erityisen upea ääni, tajuaakohan hän sitä itsekään. Heräsin pohtimaan omaa suhdettani itseeni ja soittamiseen.

Kuten kirjoitin edellisessä postauksessa, opettajilla on suuri merkitys oppilaan identiteetin muodostumiseen. Pienenä minulla oli todella kannustavia opettajia ja sen ansiosta varmasti pyrinkin Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan pianonsoittoa. Kuitenkin Akatemialla opettajani olivat ankaria ja sanoivat välillä ilkeitäkin asioita. Ne vaikuttivat minuun. Ne vaikuttivat harjoitteluuni. Ne vaikuttivat pianisti-identiteettini muodostumiseen.

Tähän päivään asti olen ajatellut , että olen liian huono ollakseni pianisti. Kuitenkaan se ei ole totta. En ehkä ole vielä siellä, missä haluan olla pianistina, mutta en nyt ihan huonokaan ole. Minulla on edelleen musiikin lahja, joka on pienestä asti ollut mukana. Tunne, kun kuulen hyvää musiikkia. Tunne, kun onnistun välittämään sisäistä musiikkiani muille. Tunne, kun soitan yhdessä jonkun kanssa, ilman rajoja. Ja lisäksi soitan konserttisarjassa, josta tulee yhteensä yli 30 keikkaa. Keikkoja, jonne myydään lippuja, ei ilmaisia kirkkokonsertteja.

Välillä täytyy todella miettiä itseään realistisesti. Ajattelen, että olen valtavan lihava, mutta on paljon minua lihavampia ihmisiä. Ajattelen, että olen huono pianisti, mutta on paljon huonompiakin. On toki laihempia ihmisiä ja pidemmällä olevia soittajia, mutta tilanne ei ole niin paha, kuin se voisi olla. Alan vihdoin nähdä asiat objektiivisesti.

Jatka lukemista >>

Share

Ladataan...
Minua kohti

Jokaisella meistä on vapaus olla juuri sitä, mitä haluamme olla. Kuitenkin joskus jokin tai joku estää meitä olemasta omia itsejämme tai toteuttamasta sitä, mitä haluamme tehdä. Usein se on vain häivähtävä tunne – epävarmuus, pelko. Joskus ne ovat jotkin konkreettiset sanat, jotka jäävät elämään – sinustako pitäisi tulla pianisti.

Vanhempiemme ja opettajiemme auktoriteetti vaikuttaa pitkälle aikuiselämään. Kielteisiä tunteita herättävät oppimiskokemukset muodostavat traumoja, joista on vaikea päästä eroon edes terapialla. Miten suuri vastuu opettajalla onkaan lapsen itsetunnon muodostumisessa.

Opettajan pitäisikin olla enemmän valmentaja, inspiroija, motivoija, ajatusten herättäjä. Vertainen, ei auktoriteetti. Kaikki lähtee vapaudesta. Oppija on vapaa oppimaan omalla tavallaan, eikä asioita pidä pakottaa. Oppimisen tulee olla sivutuote, vaikka se on samalla tarkoitus. Sillä pääasia on, että oppimistilanne on mukava ja inspiroiva.

Jotkut ajattelevat, että olemme täällä oppimassa. Itse koen, että olemme täällä luomassa itseämme. Tekemässä omasta elämästämme sellaista, kuin haluamme. Ei ole mitään opittavaa, sillä kaikki on jo meihin sisäänrakennettua. On kyse siitä, että kaikki se, mitä haluamme oppia, paljastuu meille.

Voimme oppia vasta, kun ymmärrämme, ettei elämässä sisimmiltään ole mitään opittavaa. Kaikessa on kyse vapaudesta valita. Ei ole yhtä oppia, joka tekisi autuaaksi. Kaikki muuttuu jatkuvasti. Valinta määrää sen, onko muutos siihen suuntaan, johon haluaa mennä vai ei.

Siksi halu oppia on niin tärkeä. Jos sitä ei ole, oppimisesta tulee pakonomaista, suorituskeskeistä. Opin soittamaan (suorittamaan) yhden kappaleen vs. opin kuulemaan musiikin herättämiä mielikuvia. On kyse rakkaudesta siihen, mitä tekee.

Näen paljon suorituskeskeistä oppimista opettajana. Olen itsekin havahtunut siihen vasta viime aikoina. Haluan luoda oppilaille tilan, jossa he voivat toteuttaa itseään vapaasti ja kuitenkin ohjata heitä suuntaan, jossa he pääsevät täyteen potentiaaliinsa.

Haluan auttaa löytämään rakkauden tekemiseen. Silloin aika kuluu siivillä, silloin haluaa todella tehdä asioita kehityksen eteen. Silloin jatkaa tekemistä siitä huolimatta, että se tuntuu aluksi vaikealta.

Kaiken, mihin ei ole tyytyväinen, voi muuttaa. Valittaminen hyödyttää vain siihen pisteeseen, kun tekee päätöksen muuttaa asioita.

Elämänmuutokseni on opettanut minulle, ettei asioiden ole tarkoitus tuntua aina helpoilta. Lihaskin kehittyy vastuksesta, ei myötävirrasta. Myös myötätuulta tarvitaan, jotta into pysyy yllä, mutta liikkeellelähtö ei ole aina helppoa. Se pitää tiedostaa ja tehdä silti päätös ja pysyä sen takana.

Ja ainahan voi tehdä päätöksen, ettei jatka enää. Valitseekin toisen polun. Mutta sekin polku sisältää mutkia, sillä elämässä ei ole kiitorataa onneen. Ei taikasauvaa, jota heilauttaa. On vain horjumaton päätös, ja palo sisimmässä.

Julkaistu alunperin blogissani Wordpressin puolella. >>minuakohti.wordpress.com

Share

Ladataan...
Minua kohti

Päivittelin taas maanantain kunniaksi blogiin ruoka- ja treenipäiväkirjan. Lisäksi olen pohtinut unelmointia kahdessa eri postauksessa. Ihanaa alkanutta viikkoa ja tervetuloa seuraamaan!

>>minuakohti.wordpress.com

 

Share

Pages