Ladataan...
MIRA CARI

Istuin eilen lentokoneessa ja mietin koko matkan mikä hitto mua vaivaa? Miksi Mä en osaa olla paikoillaan? Mun piti viettää lomaa kotona, vailla minkäänlaisia suunnitelmia. Nähdä ystäviä ja pyöriä turistina omassa kotikaupungissa. Sisäinen palo maailmalle voitti tälläkin kertaa. Mä oon niin levoton sielu enkä tiedä mikä mua rauhottais. Toisaalta se että tuuliviiri liehuu, takaa että elämässä tapahtuu. Se että toimin aika ajoin spontaanisti, on tuonut mun elämään niin paljon väriä ja vivahteita, etten haluais edes tietää mitä se olis jos toimisin päinvastoin. Jos tuntuu siltä että on mentävä, niin sillon on mentävä. 

 Näin joskus elokuvan jossa kuvattiin elämästä kaks pätkää kuvailen erilaisia valintoja. Jos hän olis valinnut vaihtoehdon a missä hän olis silloin ja jos hän olisikin valinnut b:n niin missä hän olis silloin. Joskus on mielenkiintoista miettiä missä sitä olis nyt, jos olis jossain merkittävässä asiassa valinnut toisin, toisaalta taas en halua liikaa miettiä mitä jos, koska elämä on tässä. Se on tää hetki mikä meillä on ja siitä pitää tehdä paras mahdollinen.  Mä oon sellainen että jos mulla on loma niin mulla on pakko olla jotain aktiviteettia, jos näin ei ole niin olen mielummin töissä. Otin ensimmäistä kertaa loman niin että ajattelin haluavani olla koko loman kotona. Sitä sinnittelyä kesti kokonaiset kaksi päivää. Jos kaksi lomapäivää kuluu siihen että käy töissä pyörähtämässä ja lopun ajan hengaa Finnairin sivuilla niin mun mielestä asialle pitää tehdä jotain. Mä kertakaikkiaan rakastan matkustelua. Se lähdön fiilis ku koneessa sun takaraivo painautuu vauhdista penkkiin kiinni ja tieto siitä että jokin uus paikka on tuntien päässä, se on jotain niin siistiä. Eilen mä en enää pystynyt pidätellä. Selkäranka petti ja varasin lennot Lontooseen. Kolme tuntia myöhemmin olin matkalla kentälle, ja ai että tää tyttö oli yhtä hymyä vaan. Miksi muuten kentälle tulee aina niin saatanan kiire? Pakkasin läppärin mukaan ja näin kaunokuvan mielessäni. Kuvittelin itseni tekemässä vielä töitä loungessa, totuus oli se että ehdin juoda kahvikupin kun boardaus oli jo alkanut. Portilta oli bussikuljetus koneelle ja ehdinkin räpsästä yhden kuvan meidän kesäisestä Suomesta. Aika oikea aika ottaa pikku takeoff.  Lennolla lentoemännät oli super ystävällisiä, aivan ihania. Tarjolla oli alkuun kalaleipä, pääruuaksi jonkin sortin lihakääryle ja jälkiruuaksi kahvin kyytipojaksi oli mutakakkua. Tähän vuoteen mahtuu kolme Lontoon reissua ja ne on ollu aivan mahtavia reissuja. En ole nähnyt yhtäkään Big Beniä tai turistinähtävyyttä vaan reissut on ollut täynnä jotain aivan muuta. We'll see! Laskeuduttaessa auringonsäteet hipaisi mun käsivarsia. Voi herranjumala mikä jälleen kohtaaminen since joulukuun Miamin reissun. Helteet longtime no seen. I missed you. Haha.    Ihanaa viikkoa ja spontaaneja irtiottoja kaikille! xx

Share
Ladataan...

Ladataan...
MIRA CARI

On todella surullista miten sunnuntaina sai lukea lehdestä taas perinteiset juhannuksen kuolemantapaukset. Kenen voimat loppui uidessa. Kenen kokko lähti lapasesta, minkälaisin seurauksin ja kenen rantasauna muistuttaa nyt lähinnä hiilikasaa. Kai joku hakkasi perheensäkin. Se että luet nämä uutiset lehdestä nousee potenssiin kymmenen kun heräät aamulla ja kuulet helikopterin haravoineen aluetta näköetäisyydellä. Myöhemmin luet lehdestä pelastuslaitoksen lopettaneen etsinnät tuloksetta. Yhden käden sormet ei tänäkään vuonna riitä laskemaan menetettyjen määrää. Kai se on se kesäinen kestohitti, tuo suomalainen viinanhimo. 

 

Meidän juhannuksessa vältyttiin suuremmilta onnettomuuksilta, mutta juhlat yltyi aikamoiseen hulabaloohon. Moottorit startattiin käyntiin jo torstaina ja vaikka kyseisestä viikonlopusta on jo monta päivää niin tuntuu siltä kuin en olisi vieläkään toipunut siitä. Haluaisin väittää sen johtuvan merisairaudesta, mutta ehkä se on se peräkärryllinen Happy Joeta mitä lastattiin mukaan. No anyway, on pakko myöntää etten lähtiessä voinut uskoa silmiäni kun maasturin lisäksi pihassa odotti oikeasti peräkärry täynnä tavaraa. Neljä ihmistä lähtee kolmeksi päiväksi merelle, niin onhan siinä sitä tavaraa.. omista tavaroista noin 70 prosenttia osoittautui sunnuntaina turhiksi, että siinähän ihmettelen. Vietimme juhannuksen Turun saaristossa. Koko pitkään viikonloppuun mahtui paljon kaikenlaista, kaikki teistä kyllästyisi jos alkaisin listaamaan, mutta esimerkiksi saunomista, paljuilua ja grillausta. Kaikkea mitä juhannuksena rakastan tehdä. Ainoa miinus että vaihdetta olisi voinut pitää hieman pienemmällä. Tällaisen viikonlopun jälkeen päällimmäisenä on kysymys; koska mä kasvan aikuiseksi? Niin kuin kerroin, se on se kesäinen kestohitti. Onneksi tajusin edes jossain kohtaa pysähtyä ihastelemaan maisemia. Yö oli nimittäin niin kaunis, ettei sanat tahdo riittää.

 

xx

Share
Ladataan...

Ladataan...
MIRA CARI

 

Kukaan kampaaja ei ymmärrä mitä haluan. Lopputulos on aina liian tumma, raidat on liian paksut tai niitä tuskin erottaa. Hiukset on aina liian keltaiset ja miten on mahdollista että kampaaja nyrhii hiukseni aina liian lyhyeksi vaikka olen juuri kertonut kasvattavani niitä? Tuntuu että mun sentti on kampaajalle viisi senttimetriä. En ymmärrä. Hyvän kampaajan etsiminen on kuin etsis neulaa heinäsuovasta. Kuulen näitä lauseita aivan liian usein ja ei sen pitäis mennä niin. Jos ei edellinen kampaaja pilannut niitä hiuksia niin ainakaan hän ei ymmärtänyt mitä sieltä haettiin. Tää ihmetyttää mua joka kerta ja sen takia mun oli pakko yrittää miettiä vinkkejä, miten onnistua kampaajalla. Ihan aluksi, meitä on miljoonia. Me kaikki tykätään erilaisista asioista, eikä siinä vielä kaikki, me myös nähdään asiat erilaisina. Yksi näkee lumenvalkoisen tukan oranssina ja toiselle vaaleanruskea on aivan musta, toiselle olkapäille ulottuvat hiukset on pitkät ja yksi pitkätukka taas vuodattaa kyyneleet kun näkeekin sakset. Hauska juttu mut sellasia me ihmiset ollaan. Kampaajia, niitäkin on joka lähtöön. Heillä kaikilla on oma näkemys ja tyyli tehdä asiat. 

 

Mikä sitten auttaisi?

Näet jollain upeat hiukset, juuri sellaiset mistä haaveilet. Tekis mieli pysäyttää hänet ja kysyä missä hän käy. Ei, en kysy. Hän pitäis varmaan hulluna. Höpö höpö, tuntuu ihanalta kun randomisti saa positiivista kommenttia, eli pysäyttelemään vaan. Piristät samalla hänen päivää ja saatat itse saada kullanarvoisen vihjeen. No nyt mulla on tietoa kampaamosta, sekään ei vielä saa mua huokaisemaan helpotuksesta. Mitä jos se onnistuu hänelle, mutta ei minun kanssani. Voi olla, tai voi olla että onnistuu. Jos haluat löytää Helsingin parhaan kampaamon, niin etsimistähän se on. Sitä se todella on. Hyviä kampaamoita on todella paljon mutta vaikeaksi asian tekee se, että löydät paikan mikä on juuri sinulle se paras. Kun olet löytänyt paikan jota haluat kokeilla niin vielä ennen käyntiä:

Stalkkaa kampaamon instagram, jos fiilis on sitä mitä haet voit jo heti alkuun olla turvallisemmin mielin.

Etsi kuvia. Etsi kuvia siitä mitä haluat ja siitä mitä et missään nimessä halua. On helpompi löytää sama kieli kun katsotaan kuvia yhdessä. Kuvia katsoessa on myös hyvä muistaa että vaikka saisitkin Jessica Alban tyyliset hiukset niin naama tuskin vaihtaa omistajaa, peitä siis kuvista kasvot ja mieti näyttääkö hiukset vielä yhtä upeilta.

Ole rehellinen hiuksen historiasta, kaikki vaikuttaa ainevalintoihin ja näin ollen lopputulokseen. Lämmin, neutraali vai kylmä?  Jos tämä ei sano mitään tai et oikein osaa vastata niin taas sama juttu: kuvia, kuvia, kuvia. Näytä ensin mikä miellyttää silmää ja sitten mikä ei, sen jälkeen voitte miettiä yhdessä kampaajan kanssa mikä sinulle sopii. Vaikka tietäisitkin minkä sävyisestä tukasta haaveilet niin ei ole siltikään pahitteeksi näyttää kuvaa. Eri asia jos luotat kampaajaan ja olette jo löytänyt yhteisen kielen. 

Suurissa muutoksissa on hyvä pitää realiteetit kohdillaan. Mustaa tukkaa ei blondata kerralla ja vihreille dippilatvoillekkaan ei välttämättä vilkuteta tunnissa. Jos haaveilet suuresta muutoksesta, tee ajanvaraus puhelimitse tai paikan päällä jotta kampaaja osaa varata riittävästi aikaa. Ei muutakuin jahtaamaan unelmien tukkaa.

xx

Share

Pages