44 vilkaisua

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Tein taannoin ihmiskokeen: päätin viettää somettoman viikonlopun. Ei sähköposteja, instaa, blogia. Perjantaista maanantaihin ilman feedejä tai filttereitä.

Kyse ei ollut siitä ettenkö pystyisi - on tässä ajeltu monia onnellisia bussimatkoja ja hissimatkoja ilman matkakuvia ja mietelauseita. Muistatteko ne ajat? Kun bussissa istuttiin ja katsottiin sylin sijaan ikkunasta ulos? Tai - jestas sentään - silmiin! Sitten tulivat Walkmanit, nokialaiset, googlet ja facet. Ja niin alkoivat päät roikkua.

Kohdallani kyse oli määrän mittaamisesta: halusin selvittää kuinka paljon aikaa ja ranneliikkeitä käytän puhelimen tuikiturhaan tuijotteluun.

Perjantai-iltana kaivoin esiin yhden muistikirjoistani ja aloitin rehellisen tukkimiehen kirjanpidon aivojeni some-aikeista. Joka kerta kun mieleen juolahti että vois kurkata, vedin viivan. Kannoin vihkoa tunnollisesti mukanani läpi viikonlopun (mukaanlukien lätkämatsit, sushi-lounaat ja kirppiskierrokset). Ja piirtelin viivoja. Voi juma että piirtelinkin. Aamuisin, iltaisin ja pitkin päiviä.

Maanantaiaamuun mennessä vihkon riveille oli piirtynyt yhteensä 44 viivaa.

Ottaen huomioon dramaattiset kannanottoni siitä, kuinka some mädännyttää aivoni ja vihaan näppäilyä, tulosten mukaan olen saatanallinen selaaja.

Koko somehomma on salakavala. Se on vähän kuin napostelu: sitä ottaa aina vain vähän kerrallaan ja selittelee ettei se ole niin vakavaa. Kunnes sitä istuu hammaslääkärin penkissä selittelemässä reikiään. Tai tässä tapauksessa ontuvaa keskittymiskykyään ja sitä kun ei oo aikaa.

Aloin leikkiä ajatuksella, mitä kaikella tuolla ajalla voisi tehdä. Pienistä puroista kun syntyy suuri joki ja silleen. Jos jokaisen parin minuutin somepiipahduksen korvaisi vatsalihasliikkeillä tai syväkyykyillä, ei olisi ongelmaa nimeltä kesäkunto. Jos selailun sijaan kertaisi uuden kielen sanastoa, voisi vuoden päästä käydä kahvipöytäkeskustelunsa italiaksi.

Usein häpeä on paras opettaja. Siispä, jos vihkokikka ei toimi, voi viivojen piirtelyn korvata laulamalla Poika saunoo tai tanssimalla macarenaa. Bussimatkoista tulisi sata kertaa kiinnostavampia.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Kaima (Ei varmistettu)

https://www.youtube.com/watch?v=ZN45V3K7jWk

Paitsi jos osaa laulaa Poika saunoo -kappaleen näin, niin sitten häpeä ei auta ja mä haluan olla siinä bussissa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Härregyd. Uskomatonta. Mun on pakko opetella soittamaan pianoa. Pakko.

tiia_

Samaistun tähän postaukseen ihan täysillä. Somettomat päivät on ihan parhaita... ja silti mun on mukamas vaikeeta pitää niistä kiinni. Nimimerkillä "pöydän nurkalla odottaa korkkaamaton The Gentlewoman-lehti, ja tässä mä pläräilen blogeja". (Onneksi tosin plärään vain hyviä blogeja, niinkuin tää sun.) :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Somettomuus on ihanaa. Kyseisen viikonlopun aikana huomasin olevani paljon enemmän paikalla kun puhelin pysyi visusti laukun pohjalla.

Silti sitä vaan päätyy pläräilemään, vaikka muutakin olis. On se silti ihan parasta kun luette.

JenniÄl

Itsellenikin tuli mitta täyteen somea juuri lauantaina ja poistin facetilini - sitä vapauden tunteen määrää, joka poistamisesta seurasi. Ihan kuin koko maailma olisi muuttunut mukavammaksi, kun nyt voin jatkossa kysyä ihmisiltä (niiltä joilta haluan), että mitä heille kuuluu. 

Ajattelin katsella tässä nyt jonkin aikaa kuinka elämä muuttuu ilman facea, vai muuttuuko mikään. Pääseehän sinne sitten takaisin jos siltä tuntuu. Vuorokauden kokemuksen jälkeen voin kyllä kertoa, että mitään hinkua ei ole ollut. 

(Vaikka sainkin heti puolitutulta ihmiseltä vähän ilkeämielisenkin ihmettelyn tekstiviestillä, että oonko raivonnut facessa jotain ja ylläpito poistanut tilini. Hän ei selvästi ymmärtänyt halua lähteä itse somesta kalppimaan, mutta onneksi älypuhelimissakin voi nykyään blokata haluamiaan numeroita.)

Laura T.
Missä olet Laura?

Elämä ilman facea on hyvää elämää! Poistin oman tilini kolmisen vuotta sitten, enkä ole takaisin kaivannut. Ekat viikot oli vähän outoja, kun yhtäkkiä olikin aikaa. Mutta voi jeskamandeera että tekee hyvää olla ilman turhia päivityksiä ja videoita.

Joillekin ihmisille on edelleenkin seliteltävä että miksi en ole siellä. Että olis paljon kätevämpää olla yhteydessä ja niin edelleen. Ehkä juuri siinä onkin syy: yhteydenpidon ei tarvitse olla aina klikkauksen päässä. Joskus kannattaa ottaa puhelin käteen ja soittaa.

Kommentoi

Ladataan...