Äidit ja tyttäret

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Torstai 26.3

Kävelen reippain askelin kohti tapaamispaikkaa. Olen taas vähän myöhässä. Äitini nousee bussista, halaan hänet heti pysäkillä. Toivotan hyvää syntymäpäivää. Ja me lähdemme keskustan vilinään. Tänään on meidän päivämme.

Katson tätä taitekohtaa elävää naista, jonka päivät eivät täytykään enää puheluista, sähköposteista ja allekirjoituksista. Ne ovat huokoisia, niissä on taimia, kävelyitä ja vuosien varrella lukematta jääneitä kirjoja. Tänään hän täyttää vuosia, ja ensimmäistä kertaa meillä on aikaa olla olematta missään.

Kävelemme kirpputorilla. Äiti ostaa liinakankaan, minä vaaleankeltaisen kivimunan. Sitten istumme kahville, koska voimme. Emme ole koskaan istuksineet kahvilassa istumisen ilosta. Nyt istumme, äiti vierittää kaksi kyyneltä ja minä kuuntelen hänen ohimenevää huoltaan. Tajuan, että nämä ovat niitä muistettavia minuutteja, joita äitien ja tyttärien hetkiksi kutsutaan. Kun kuuntelija vaihtuu lennosta, eikä kyynelten suunta olekaan aina tyttäreltä äidille. Ojennan pienen lahjani, puhumme pitkän aikaa. Kunnes taas nousemme.

Kävelemme tuulisessa kaupungissa, kuljemme kosken toiselle puolen. Puhutan hänet ravintolaan mihin hän ei itse eksyisi. Ja taas me istumme. Emme hotki tai punnitse aikatauluja - emme edes tiedä mitä kello on. Päädymme lopulta istumaan pitkälle toista, tai kolmatta tuntia. Kaksi ennen niin kiireistä naista istuu nyt pienessä pöydässä, ilman olettamusta olla jo jossain. Ja minä katson häntä, minun äitiäni.

 

Keskiviikko 25.3

Seison ystäväni kanssa liikuntavaraston uumenissa. Mallailen mailoja, etsin parasta ja terävintä. Kerron samalla seuraavan päivän suunnitelmista, siitä kuinka olen menossa viettämään äitini kanssa aikaa. Huomenna on näet hänen syntymäpäivänsä. Ystäväni kuuntelee tarkkaavaisena, niin kuin aina. Sitten hymyilee, hiljentyy ja tajuaa. ''Siis huomenna...26. päivä. Minunkin äidilläni olisi huomenna syntymäpäivä.''

 

Torstai 26.3

Saatan äidin bussipysäkille. Halaamme vähän lujempaa kuin aikaisemmin. Ehkä koska molemmat tajuavat, että aika on uusi. Sitä on enemmän. Tilaa ja päiviä joiden nimillä ei ole merkitystä. Toisen ura on nyt luotu, toisen on vasta edessä. Ja jokin tässä taitteessa kasvattaa uuden kiinnikkeen välillemme. Johonkin kyljen kohdalle.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Mia K.

Aika on odottamatonta ♡

Laura T.
Missä olet Laura?

Just näin Mia K.!

Kommentoi

Ladataan...