Aikuiskesä: satuja ja jäätelöä

Missä olet Laura?

 

 

 

Olen viettänyt viimepäivät lähinnä liikkumatta maaten, tai katsellen lasittunein silmin ikkunan takana pullistelevaa Suomen suvea.

Mutta tänään toden totta on torstai ja Toivon päivä. Sopii minulle mainiosti, olenhan saanut tällä viikolla todistaa ihmisten perimmäisen halun auttaa. Niin usein otsikot alleviivaavat piittaamattomuutta ja ihmiselämän akselivälin olematonta pyörimisalaa, mutta on olemassa myös paljon hyvää tahtoa. Todistusaineistona voisin mainita bussikuskin, joka lupautui kuljettamaan kaulavaivaisen omalle kotipysäkilleen vaikka oma ajovuoro oli jo päättynyt. Tai mummo joka lahjoitti pyöränsä sitä tarvitsevalle. (Tästä lisää hieman myöhemmin.)

Toivoa on.

Ja koska tämä päivä on varsin oivallinen toivosta puhumiseen, aion käyttää sen kertomalla kirjasta joka jokaisen tulisi lukea. Sillä se palautti uskoni satuihin; lähinnä siihen että ne todella voivat toimia nykypäivänä, kaiken tämän sekamelskan keskellä.

 

 

 

Jean-Paul Didierlaurentin Lukija aamujunassa on kepeä ja juuri sopivan satuisa. Tarina kertoo Guylainista, tasapaksua elämää viettävästä miehestä, joka vihaa työtään. Hän viettää päivänsä tuhoten huonosti myyneitä kirjoja, ja nappaa talteen koneen kidalta säästyneitä sivuja. Näitä toisistaan erillisiä sivuja hän lukee ääneen aamuisin matkalla töihin, ja innokkaat kuuntelijat täyttävät vaunun aamusta toiseen kuullakseen pätkiä tuhotuista tarinoista. Eräänä aamuna junasta löytyy muistitikku. Tietokoneen näytölle avautuvat tekstit sytyttävät Guylainin elämään uuden poltteen: hänen on selvitettävä, kuka kaakeleita laskeva mysteerikirjoittaja oikein on.

Kirjassa on sama ilon ja kuplinnan elementti jota ranskalaisessa kirjallisuudessa rakastan. Kerronta ei tummu, vaan kuljettaa lukijaa päivästä toiseen, sivusta seuraavaan. Tarinassa, jonka vaikuttavuus ei ole sidoksissa siihen, voisiko niin oikeasti tapahtua. Sillä ei ole mitään merkitystä. Juju on siinä, että kerrankin joku kirjoittaa sadun aikuisille. Ilman solmuja tai ihmissuhdedraamaa, tämä kirja on ehdottoman hyvä kesäluettava.

Keveille päiville on tilausta jokaisen aikuisen elämässä. Tämä kirja tarjoaa lukukokemuksen, jonka jälkeen tekee mieli kirjoittaa vain keveitä ajatuksia. Päästää hetkeksi irti takaraivoa tapetin tavoin kuorruttavista realiteeteista. Tarina tarjoaa aamupäivän verran todellisuuspakoa tuista, korvauksista ja verokorteista.

 

Alakerrassani asuu torvensoittaja. Koko talven seinistä on kaikunut iskelmäsäveliä ja mahtipontista juhlamusiikkia. Sellaisia hymnejä joita pukujuhlissa soitetaan. Tänään alakerrasta kaikuu ''Oi katsopas vaari tuota hauvaa'' sekä harjoitteluvaiheessa oleva Peppi Pitkätossu.

Ehkä aikuisuus on osittain keinotekoinen mielentila. Sellainen, jossa sitä luulee että nyt pitäisi pedata sänky ja tuulettaa petivaatteet, arkistoida lehdet ja leikata reseptit talteen. Ostin viime kesänä laatikollisen helkkarin kalliita mansikoita, koska ajattelin että niin kuuluu tehdä. Osa on vieläkin syömättä pakkasessa. Tänä vuonna myönnän keskeneräisyyteni ja ostan suosiolla laatikollisen ampparijätskejä.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentoi