Älä ota mitään stressii, niin ei tuu mitään stressii

Ladataan...
Missä olet Laura?

 

 

 

Myönnän heti alkuun yhden asian: en ole juhlapukeutuja. Raakasilkkiset jakut, kotelomekot ja viidenkympin sukkahousut kietoutuvat ajatuksissani vahvasti väkinäisyyden teemoihin. Niihin samoihin, joihin myös hiostava selkämys ja keittiöön johtavassa kahvijonossa esitetyt, huolettomiksi naamioidut kysymykset kuuluvat.

Mittasuhteet näissä asioissa ovat muutenkin ihan päälaellaan. (Jotain asiasta kertoo se, että meillä on käytössä sana asukriisi. Mutta ei siitä enempää.) Stressata nyt päivätolkulla sitä mitä pukee päälleen, kun voisi keskittyä pienen hengittelyharjoituksen avulla muistamaan vaikka uusien tuttavuuksien nimet.

Lauantaina juhlin tutuissa vaatteissa. Musta viskoosihuitula on todellisuudessa kietaisumallinen mekko. Olen käyttänyt sitä kaksissa hautajaisissa, töissä, tupareissa, lakkiaisissa ja Prismassa. Muutkin asun osat ovat vanhoja tuttuja: luottohame, pallosormus, ysärikorot ja laukku kirppareilta löytyneitä.

Teoriani on tämä: jos juhlapukeutumisesta ei tee numeroa, siitä ei synny numeroa. Jos vaatekaapin rekistä kolmannes on varattuna vaatteille jotka odottavat vain jotain erityistä hetkeä, valaa se automaattisesti paineita itse juhlapäivään. Jos taas sekoittelee kaikkea matalalla kynnyksellä keskenään, jännitettä ei pääse syntymään.

Ja hei, ollaanpa nyt ihan rehellisiä: ketään ei kiinnosta vaikka käyttäisit samaa mekkoa kesän jokaisissa juhlissa.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Mia K.

Armollista ;)) 

Laura T.
Missä olet Laura?

No sitä nimenomaan!

KatjaV (Ei varmistettu)

Olen täysin samaa mieltä!
Jo euromielessä on ihan nurinkurista maksaa eniten niistä (juhla)vaatteista joita kuitenkin käyttää vähiten.
Nimim. kympin kirppismekolla kavereiden häihin heinäkuussa ;)

Laura T.
Missä olet Laura?

Just näin KatjaV! Asenne ratkaisee (ja hyvä leikkaus).

ikkiam
LUOMA

Pallosormus <3

Mulla juhlamekoksi on noussut töihin ostamani ylipitkä viskoosihuitulapaita, joka käy mekosta. Löllö, rento ja musta. Viimeksi taisin rakentaa kyseinen huitula päällä pienoismallia.

Juhlapukeutumisen viimeistelee itselläkin tämä: Sormus sormeen ja valmis!

Ja niin, kukaan ei ole koskaan kiinnittänyt huomiota muuta kuin sormukseen. Toimii.

Laura T.
Missä olet Laura?

No niinpä! Ei kukaan odota kieli pitkällä, mitä muut ovat laittaneet päälleen. Paitsi jos olet Oscar-gaalassa.

anni panni
Elämää Hesassa

Aamen! Itse käänsin asetelman toisin päin: ostin aikoinaan aika paljon bilemekkoja (...), silloin, kun vielä jaksoin bailata usein. Nyt nuo ihanat koltut ovat jääneet roikkumaan vaatekaappiin tyhjän pantteina. Siispä päätin alkaa käyttää kaikkia mekkojani myös arkena! Tekee maanantaipäivistä aika paljon ihanampia. (Lisäksi voi arjen ratoksi muistella, mihin kaikkiin seikkailuihin kulloinkin päällä oleva mekko on päässyt vuosien varrella.)

Laura T.
Missä olet Laura?

Hei ihan mahtava idea! Mekkomaanantai. Jos minulla olisi sama tilanne, tekisin ehdottomasti saman. Rautaa!

tiia_

Klikkasin sydäntä luettuani pelkän otsikon. Päivän paras ajatus! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Hahaa! Kiitos tiia_, yksinkertaisuus on parasta!

Kommentoi

Ladataan...