Anonyymit keräilijät

Missä olet Laura?

 

 

Hei olen Laura, ja olen pohjimmiltani keräilijä. Itse asiassa uskon, että suurin osa yhdeksänkymmentäluvulla lapsuuttaan viettäneistä on. Hei kamoon, muistatteko vielä? Ajan ennen KonMaria ja kapselikaappeja? Vuodet joina puolipaneelin päällä roikkui eheä rivi Arabian vuosilautasia ja ruokakaupasta saaduilla leimolla todellakin keräiltiin Teemaa ja Finlaysonin pussilakanoita.

Minä muistan.

Olen keräillyt elämäni aikana ties mitä. Kiviä, tarroja, Gogoja, kylpykuulia ja muumikuppeja. Ensin mainittuja kerään edelleen, viimeisenä mainitut aion myydä lähitulevaisuudessa ja lähteä rahoilla reissuun. (Jotain hyötyä teini-iän muumi-hurahduksestani on ollut: keittiön hyllyillä lymyilee monta kuppia, jotka ovat salakavalasti moninkertaistaneet arvonsa vuosien aikana. Itse ostin mukit aikoinaan puhtaasti käyttöön, ajatuksenani rakastaa niitä pitkään aikuisiälle saakka. Vähänpä tiesin.)

 

 

Lasi. Kaunis, sulavalinjainen lasi. Siinä minun heikkouteni sen kirkkaimmassa muodossa.

En edes yritä valehdella: tavara päivässä -projektin ylivoimaisesti vaikein rasti oli lasitavaroiden karsiminen. Rakastan niistä jokaista, yhdestäkään en raaskisi luopua. Taisin kaiken kaikkiaan luopua vuoden aikana ehkä viidestä. Ja toin tilalle ehkä seitsemän. Tai yhdeksän. Enkä aio edes selitellä tekemisiäni, ku tällanen mää vaan oon.

Lähivuosina kaappeihin on kertynyt eri sävyjä, kokoja ja korkeuksia. Juomalaseja, maljakoita ja jälkiruokakippoja. Tulijat käyvät läpi tarkan seulan; niissä pitää olla jokin juttu, väri tai muoto. (Pinnan alle kiipeliin jääneistä ilmakuplista lisäpisteitä.)

 

 

 

 

Tässä se nyt siis on: materialistinen paheeni.

Keräilyhän on tällä keinotekoisen askeettisuuden vuosikymmenellä perin epätrendikästä, mutta myönnetään se: kaikki sitä tekee. Jollain tasolla. Joku keräilee särjettyjä sydämiä, yksi vanhoja kahvipurkkeja, jonkun puhelinluetteloon on kertynyt turhan monta ihan kivaa, yhden yksiön hyllyihin ei mahtuisi enää yhden yhtä vinyyliä.

Siis keräilijät: antakaa itsenne ilmi! Mitä asioita sitä on tullut vuosien aikana hamstrattua? Ja hei, tämä on ihan luottamuksellista. Nyt jos koskaan kannattaa käyttää hyväksi internetin tarjoama anonymiteetti.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

lst (Ei varmistettu) http://melkein.tumblr.com

Samaistun! Vaatteista loupuminen (pois lukien ehkä yhden käden sormilla laskettavat suur suosikit) käy helposti. Mutta lasi! Kuvista päätellen meillä on samanmoinen maku, erityisen ihania värejä! Muotokielessä en ole kovin kranttu, siinä on vaan oltava se _jokin_. Mutsi aina päivittelee, että miten en kerää mitään sarjaa ja miten kaikki on ihan eriparia. Mua se ei haittaa tippaakaan, on paljon eloisamman näköinen astiakaappi kun sarjat on sekaisin. Parittomat lasit eivät ole parittomia kun niissä on jotain yhteistä, vaikkapa sävy tai vuosikymmenelle tyypillinen muotokieli.
Jos muuten tulet helsinkiin käymään jossain välissä, lämpimästi suosittelen kaupungin lasitavaraskeneä. Kruunuhaassa on yksi, Aika lähellä sibeliuslukiota, Hitsi kun en muista sen nimeä.
Toinen mikä houkuttaa, on sellainen hyvin tumma, liki musta, keramiikka. Sellainen joka näyttää vähä kotikutoiselta mutta sitten siinä on kummiskin jotain tosi nättiä ja harkittua. Kaikenmaailman kippoja kuppoja ja kukkaruukkuja löytyy vaikka päivittäin vaihdeltavaksi.

Laura T.
Missä olet Laura?

Ah, kyllä! Jos kirppiksellä on myynnissä neljän seteissä, kävelen usein ohi. Yksi, maksimissaan kaksi kappaletta per lasi - sillä tulee ihanan eläväinen kattaus.

Ja joo, keramiikka on toinen! Olen kanssa hulluna siniseen tai vihreään taittavaan, lähes mustaan sävyyn. Kiitos Helsinki-vinkistä, voit olla varma että käyn kurkkimassa jahka sinne eksyn!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiikutin postimerkkikansioni poikaystävän luo sillä ajatuksella, että yhdistetään lapsena kerätyt kokoelmamme ja myydään ne. Lopputulos: Poikaystävä viettää illat suurennuslasi ja pinsetit kourassa, kun sai minun kansioistani täydennystä kokoelmaansa. :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Ihanaa! Minäkin keräilin aikoinani ehkä vuoden potimerkkejä, ylläri.

Radamsa

Ne hemmetin muumimukit. Jokainen hahmo pitää olla ainakin (että voi valita sielunsa mukaisen), mutta rehellisesti sanoen vähempikin riittäisi ja voisi sen mieluisan sekalaisemmastakin joukosta löytää. Mukit noin ylipäätään ovat kyllä heikkouteni. Yhtään  ei mahtuisi lisää, mutta kun kauniita olisi maailma täynnä!

Laura T.
Missä olet Laura?

Olen vuosien itsetutkiskelun jälkeen tullut siihen tulokseen, että yksi tai kaksi muumihahmoa riittää per ihminen. Minua kuvaavat parhaiten muumipappa ja nuuskamuikkunen.

Elinaelise

Me pyöritettiin pikkuveljen kanssa ysäreillä Hervannan pahamaineisinta pokemonkorttimafiaa, jossa harvinaisimpien kilttarien ja spesiaali-charizardien hamstraamisessa ei keinoja kaihdettu. Peli oli raakaa, kovaa kaupankäyntiä, pienempien kakaroiden säälimätöntä kusetusta ja armotonta juonittelua, salaisia neuvonpitoja suljetuissa huoneissa, liittolaisuuksia ja petoksia. Kortit järjesteltiin kansoihin arvokkaimmat ensin ja kokoelmia vertailtiin muiden pihojen johtavien keräilijöiden kanssa, jokainen tahtoi omistaa sen parhaan.

Jonkin aikaa sitten pengoin kaikki kaapit läpi etsimässä vanhaa kokoelmaani, mutta olen jossain välissä ilmeisesti hukannut sen tai antanut pois. Harmittaa, se oli hieno kokoelma.

Nykyään keräilen vain kirjoja, ja jotenkin tämä viime vuosina joka suunnasta tullut konmarointipaine vie vähän merkityksen tuntua siitäkin. Materialismissa ei vain ole sitä samaa riemua kuin ennen oli. Pyh.

Laura T.
Missä olet Laura?

Siis ensinnäkin: HERVANTA. Täällä on hervantalaisia! Ihanaa.

Katselin kadehtien Pokemon-skeneä; siinä oli jotain mystistä, hiljaista tietoa. Halusin hirveästi mukaan siihen, mutta aivokapasiteettini ei riittänyt kaikkiin kiemuroihin. Uskomaton kunnia olla nyt näin aikuisiällä tekemisissä Pokemonkortti-mafian pomottaren kanssa. Kumarran.

nansk

Hei täällä kans yks (nyky-)Hervantalainen lukija!

Mikä mieletön ajatus, Herwoodin pokemonkorttimafia. Ai että. Mullakin oli kohtalaisen komea kokoelma pienenä, ei aavistustakaan missä mahtaa nykyään mennä.

Mä keräilen oikeastaan ainoastaan lento- ja pääsylippuja reissuiltani, niistä saa mahtavia kollaaseja. Kyllä päivä piristyy kun vilkaisee Australian ja Uuden-Seelannin tikettejä...

Toisaalta sellainen "sitten kun olen oikea aikuinen" -haaveeni on kunnon kirjastohuone, sellainen missä on täydet hyllyt lattiasta kattoon, voisi keräillä kirjoja niin paljon kuin sielu sietää.

Laura T.
Missä olet Laura?

Oo IHANAA! Hei vaan, kiva kun kommentoit!

Hauskaa: itse en keräile kirjoja. Ja silti juurikin kirjastohuone on yksi suurimmista haaveistani. Aah.

kaista (Ei varmistettu)

Mää en osaa luopua mistään mummin vanhasta tai mummin itte tekemästä tai isän vanhasta. Keräilenkö siis muistoesineitä kuolleista lähisukulaisista? Sounds kinda creepy.

Laura T.
Missä olet Laura?

En määkään oikein osaa. Kunhan kotonasi ei ole alttaria näille muistoesineille, luulen että olet ok.

Smy
Cityliikkuja

Muumimukit. Ja nyt mulla on uusimpana himona saada Arabian puhalluskoristeisista kahvikupeista turkoosit ja ehkä keltaiset, sekä arabian käsinmaalatut saviset pikkuiset maustepurkit. Ei niitä tyhmiä neliskanttisia, vaan semmoiset vähän pullon muotoiset joissa on korkkikorkki kantena.

Ysärillä kasvanut niiden kaiken maailman arabioiden keskellä ei minunkaan käsittääkseni voi olla mitään muuta kuin keräilijä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Mitä ihanaa ovat Arabian puhalluskoristeiset kahvikupit?

Voi maustepurkit. Niissä on jokin mikä resonoi suomalaisten sydänten kammioissa. Äidillänikin on juttu niihin.

Viimeinen lause kiteytti sanomani täydellisesti. Keräilijäkohtalo valitsi meidät - me olemme uhreja tässä.

Smy
Cityliikkuja

http://keltainenkahvipannu.blogspot.fi/

Tuolta löytyy muutama kuppi :D Heti etusivulla ylhäällä se keskimmäinen kuva, ja toukokuun "kahvikuppishow" -juttu valaisee asiaa vielä vähän paremmin. <3 Oon jo melkein töistä liukumassa sen takia että pääsen kirpparille jahtiin!

Laura T.
Missä olet Laura?

Aaa, noi on aivan ihania! Ehkä käyn itsekin tänään kirpparilla pyörähtämässä, ihan vain ns. varmuudeksi.

21m2
21m²

Vitsi, mikä kuppikokoelma! Kotisikin on kerrassaan mahtava.

Smy
Cityliikkuja

Ei ei sori sori, en ilmaissut itseäni tarpeeksi selvästi! Kyseessä ei suinkaan ole minun blogi, vaan minun kadehtima blogi :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Hahah, ihana! Kiitos lisäyksestä Smy!

Onks se varastamista, jos keräilee eri hotellien suihkumyssyjä? Jos on, niin mä en todellakaan tee niin.. Mutta yksi kaveri kylläkin.. Sillä on ihan hyvä kokoelma jo!

Smy
Cityliikkuja

Mä en oo ikinä ollu hotellihuoneessa jossa olis suihkumyssy(jä). Eli ehdottomasti ilmeisesti ainakin keräilemisen arvoinen.

Laura T.
Missä olet Laura?

No siis kyseessähän on KERÄILYHARVINAISUUS. Tilannehan voi joskus tehdä varkaan. Eli uhrin, tietyllä tavalla. En nyt missään tapauksessa puhu siis sinusta, vaan siitä sun kaverista.

21m2
21m²

Keräilin lapsukaisena simpukoita ja kivenmurikoita. Ei ollut maailmassa nääs näkinkengän ja sepelinpalan voittanutta omaisuutta.

Neljännestä luokasta lähtien hamstrasin kapioarkulle täytettä. En mennyt naimisiin, mutta avioliitolta pelastuneet kapiot ovat käytössä itselläni.

Joku varmaan sanoisi, että keräilen viherkasveja. Itse en oikein tiedä, mistä ne kotiini tupsahtelevat. En minä mitään hamstraa. 

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Ooo, joo simpukoita myös minä! Niin lapsena kuin aikuisenakin. Voit ehkä kuvitella millaisen kokoelman näkinkenkiä toin mukanani kun muutin Kreikasta takaisin Suomeen...

Solveig (Ei varmistettu)

Hieman tulee kerättyä lasia, mutta mies on niin kömpelö ja lasi niin haurasta...

Kai minussa on asunut aina pieni marie kondo, koska en oikein tiedä, olenko muuten erityisemmin kerännyt mitään. Lankaa kertyy. Luin, että perheenäidin langanosto edustaa haavetta omasta leppoisasta ja luovasta harrastusajasta. Siksi yritän aina lankahyllyllä miettiä, mihin tarpeeseen hamuan ihania keriä.

Minusta vaikuttaa siltä, ettei sinullakaan ole kuin esteettisestä käyttökeräilystä kyse. Todelliset himokerääjät ovat ihan oma lukunsa. ;)

Muuten: olen myös 90-luvun lapsi/nuori, ja mua ne äidin keräilylautassarjat ällötti. Mutta totta on: niitä ei unohda. Nyt oman kodin seinällä on toisen ihmisen valmiiksi keräämä Kalevala-seinälautassarja muka ironisena statementina. Sitä ei kukaan muu koko suvusta huolinut itselleen.

Laura T.
Missä olet Laura?

Toivon ettei minusta koskaan tule todellista himokerääjää. Hyvä nyrkkisääntö on aina ostaessa miettiä, kuinka paljon haluaa seuraavassa muuttokuormassaan kantaa. On meinaan karsinut ostoskorista tavaran jos toisenkin...

Meillä ei omassa kodissa edes ollut vuosilautasia. Mutta muistan katselleeni niitä muilla. Monilla muilla.

Naislaif
Naislaif

Olen ollut epäkeräilijä, lähes kaiken pois heittävä. Turhaa, olen ajatellut. 

Osin olen heittänyt asioita pois siksi, että olen tahtonut luopua kaikesta ikävästä ja ahdistavsta elämästä. 

Nyt kaikki on hyvin ja minä tahdon kerätä. Tahdon kerätä värikkäitä lasiesineitä! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Tervetuloa lasikerhoon Naislaif!

tiia_

Pienenä tyttönä keräsin kiviä, simpukoita ja lintuhaviksia. Vieläkin keväisin havahdun, kun ensi kerran kuulen mustarastaan tai peipon tai näen västäräkin. Tän kesän eka satakieli kuultu 15.5.! Nykyisiä keräilykohteitani ovat värikkäät venäläiset teekupit, mielisairaalapostikortit sekä vanhat, tuntemattomien ihmisten valokuvat. (Jos joku on joskus kirpputoreilla ihmetellyt niitä kojuja, joissa vanhat äijät myyvät laatikkokaupalla vanhoja papereita, kirjeitä, kortteja ja valokuvia, ja miettinyt, että kuka hullu niitä ostaa... minähän se...)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kesti hetken ennen kuin tajusin mikä on havis. Oma satakielihavikseni oli 7.-8. päivän välisenä aamuyönä kun käpöttelin kotiin!

Ihania keräilykohteita Tiia!

SC (Ei varmistettu)

Olipa ihanaa saada synninpäästö - emme me 90-luvun lapset vaan mahda mitään sille, että on pakko keräillä kaikkea. Joku tuossa ylhäällä sanoikin hyvin, että nämä kaiken maailman konmarit ovat pilanneet omistamisen ilon.

Meillä ei onneksi ole kuin kaksi lahjaksi saatua muumimukia, mutta sen sijaan kaapeista/porukoiden kaapeista löytyy mm. eri maiden eurokolikoita, valtavasti pinssejä, kirjasarjoja (Sweet Valley High! Animorphs!) Lisäksi meillä on nykyisessä aikuiskodissa niin paljon just niitä ällöttäviä kahdeksan lasin sarjoja, että voisimme olla kuukauden pesemättä astian astiaa.

Keräilysarjojen tärkein osa on kuitenkin lähes täydelliset pokemonkorttikansiot (sekä keräily- että pelikortteja!), jotka minä ja poikaystäväni pelastimme vanhempiemme siivousinnon alta. Poikaystävän lapsuudenkodista löytyi myös valtavasti gogoja :D

Smy
Cityliikkuja

Aaaa pinssit! Niitä mäkin keräsin ja niitä oli muuten PALJON :D Ja se lippis, joka piti tunkea niitä niin täyteen että se painoi varmaan enemmän kuin aivot siellä lippiksen sisällä :D

Nyt yllättäen tässä nostalgisessa tunnelmassa muistan, että olen myös keräillyt kangastarroja, kiiltokuvia, tölkkejä, postimerkkejä ja lätkäkortteja. Voi elämä. Ja kaikkia niitä on ollut PALJON :D Ihme ettei olla asuttu kartanossa...

Laura T.
Missä olet Laura?

Meikäläiselläkin on muuten erikoiseuro-kokoelma jossain! Pitääpä etsiä. Ja joo! Sweet Valley High - never forget.

Gogot oli koukuttava juttu. En edes koskaan pelannut niillä, ihastelin vain.

Heijastimia, tarroja, kiiltokuvia lapsena. Nykyisin ihania vihkoja joita hamstraan laatikot täyteen ja harvoin niitä käytän. Muumimukeja ja muumiastiota. Ja magneetteja kerään jääkaapin oveen. Haluan muistoksi magneetin kun käyn uudessa paikassa. 

Smy
Cityliikkuja

Mekin keräillään magneetteja jääkaapin oveen uusista maista ja paikoista joissa käydään :) Ne on ihan kivoja muistoja. Ja vieraatkin näkee turhia kyselemättä että missä ollaan reissattu :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Itse olen ollut vihko-hamstraaja, kunnes tajusin etten millään ehdi kirjoittaa niihin kaikkiin. Nyt ostan vihkoja lähinnä ulkomaanmatkoilta ja museoista, ettei täyty kaapit tyhjistä riveistä.

H.Holiday
H.Holiday

Ala-asteella keräsin vaikka minkälaisia ihanuuksia :) Kirjepapereita ja kuoria, tarroja, postimerkkejä, kiiltokuvia, jäätelötikkuja(joissa luki vitsejä), kinderleluja(leijonia, hippoja, krokoja ja kilppareita), julisteita, tarroja ja valokuvia(lähinnä BSB, Spice girls ja ah niin ihana Leonardo Dicaprio), karkkipapereita, lätkäkorttejä. Minulta löytyy myös keräilykansio Him/Ville Valo, johon uhrasin aikaa yläasteella ja silloin innostuin myös vanhoista rahoista ja ulkomaalaisista euroista. Puhelinkortteja on kertynyt iso läjä ajalta, jolloin piti soitella paljon, mutta ei ollut kännykkää.

Nyt innostun kirjoista, kasveista, leffoista, teekupeista lautasineen, värikynistä ja maaleista, vihkoista, tyynyistä ja kengistä, joita löytyy kotoani tarkkaan harkittu kokonaisuus ;)

Laura T.
Missä olet Laura?

Tyynyt. Lisätty omaan listaan. Terveisin sohvatyynymafia.

H.Holiday
H.Holiday

Ai niin multakin löytyy sweet valley high osat 1-35 :D

Ilana

Olen luonteeltani enemmänkin karsija kuin keräilijä: käyn pari kertaa vuodessa läpi vaatekaapit ja kirjahyllyt ja passitan kylmästi kiertoon kaiken, mitä ei enää käytetä. Meille on kuitenkin syntynyt mun miehen kanssa vähän salakavalasti pieni keräilyharrastus, jota toteutetaan valikoiden matkoilla. Ei jokaisella reissulla tai tarkoituksellisesti, mutta silloin, jos sopiva yksilö tulee etsimättä eteen. Kaksi uusinta (metallista) ostimme viimeisenä iltanamme Haagissa. Vanhin on pikkuruinen jadenorsu, jonka olen saanut 1-vuotiaana. Joukkoon kuuluu myös säännön vahvistava suosikkini virtahepo.

 

Ilana

Ai niin, ja mitä ihmettä on Gogot?

Kysyy 80-luvun lapsi, jonka anopilla on Kalevala-seinälautaskokoelma...

SC (Ei varmistettu)

Gogot olivat sellaisia peukalonpään kokoisia muovimötiköitä, joilla oli hassu ilme. Niitä sai ärrältä ja kaupan kassojen vierestä pussissa. Esim. googlaamalla "gogos collectibles" löytynee jotain kuvia. Niillä oli kai määrä pelata, mutta meillä niitä ainakin vain keräiltiin ja käytettiin leikeissä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Tiedän paljon norsunkerääjiä. No okei, paljon ja paljon. Mutta pari. Eikö ne tuota onnea jonkin uskomuksen mukaan? Ainakin meikäläinen uskoo niin.

Itse ostelen epäsäännöllisesti eläinfiguureja. Niitä ei yhdistä keskenään mikään muu kuin eläimyys ja pieni koko. On orava (tai oli kaksi, toinen halkesi dramaattisesti keskeltä kahtia), laiskiainen, karhu ja muita.

a.
Lusikoita kiitos.

Kumiankkoja. 

 

Kyllä, nuorena siinä 15 vuoden tietämillä keräilin erilaisia kumiankkoja. Oli sairaanhoitajaa, palomiestä, spider mania, mitä kaikkea. Aina kun erilainen taapersi eteen, lähti se ostoskassissa mukaani. sitten, joskus 20-vuotiaana en halunnutkaan niitä enää. Jätin itselleni yhden jättiankan, ja muut vein työpaikalleni, josta ihmiset saivat ottaa itselleen tai lapsilleen haluamansa. 

Nykyisin en kerää mitään, kait. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Tiedän toisenkin kumiankkaharrastajan! Mahtaa olla hieno hetki tajuta ettei enää haluakaan sataa kumista ankkaa. Siitähän voisi tehdä sellaisen yhden naisen flash mobin ja laittaa koko höskä kellumaan järveen. Muah.

Vierailija (Ei varmistettu) https://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/pahan-puhuminen.html

Haha, niin loistava postaus! -Voisi melkein kysyä, mitä ei ole tullut kerättyä?

Mukavaa päivää!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos! Totta puhut - kaikkea sitä immeinen kerää kun mahdollisuus tulee.

Hidgedinky (Ei varmistettu)

Hyvin harvoin innostun kommentoimaan, vaikka aktiivisesti blogeja luenkin. Keräily on kuitenkin sellainen sydämen asia, että pakko päästä osallistumaan keskusteluun. Meillä keräily kulkee selkeästi suvussa; olen ihan aidon ja oikean himohamstraajan tyttärentytär, muut suvussa ovat (vielä) pysyneet suhteellisen järkevissä keräilymäärissä.

Se alkoi lapsena viattomasti tarroilla, napeilla, kivillä ja Lahden sinisen pullonkorkeilla. Kyllä, keräsin vain yhdenlaisia korkkeja, koska ne olivat kaikista hienoimpia. Yläasteella aloin kerätä Buddha-patsaita. Joku siinä lempeässä hahmossa viehätti, ajauduin vahingossa tähän kierteeseen äitini tuoman tuliaisen myötä. Keräily jatkui monta, monta vuotta. Muutin pois kotoa ja lopulta Buddhia oli kaikkialla, kaksi täyttä kirjahyllyllistä ja loput sijoiteltuna ympäri asuntoa. Sitten kyllästyin (myös siihen pölyjen pyyhkimiseen). En kertakaikkiaan jaksanut enää katsella patsaitani. Säästin vain hienoimmat, loput roijasin kirpputorille. Nykyisin hyllystä löytyy enää yksi Buddha, muistona vanhasta hulluudesta.

Keräilyn lopettamisen jälkeen sain vielä pitkään lahjaksi Buddhia. Koska sehän on helppo lahja. Se kerää näitä, joten tottakai sille ostetaan tällainen. Kiitin ja kuskasin Buddhat hetken päästä kirpputorille kaikessa hiljaisuudessa.

Nykyisin kerään, noh, ihan rehellisesti vähän kaikkea. Pääasiassa kirjoja, muunmuassa Nummelan ponitallia nostalgiasyistä. Mies kerää vinyylilevyjä. Meilla on aika ahdasta. Minulla on myös rakas kuriositeettihyllyni. Sieltä löytyy muunmuassa vanhoja lääkepulloja, koeputkia, luita, uskomaton määrä kauniita kiviä, pieni käärme säilöttynä pullossaan sekä antiikkikaupasta löytynyt lasisilmä. Kaikenlaisia kuriositeetteja ja muistoesineitä löytyy muutenkin ripoteltuna ympäriinsä. Tämä koti on minimalistin painajainen.

Lahden sininen on muuten hieno korkki!:) Mä olin ihan unohtanut, että keräilin lapsena pullonkorkkeja! Silloin niitä myös riitti vaikka millaisia erilaisia! Muistaakseni mulla oli ainakin Muumeja, Smurffeja ja Hugoja (mutta millaista oli Hugo limppari, sitä en muista, mutta korkin kyllä). Samoin oluita oli kaikenlaisilla korkeilla, Lahden sininen ehdoton suosikki! Ja sit se siideri, jonka korkissa oli tikka!

Laura T.
Missä olet Laura?

Hei kiva kun kommentoit Hidgedinky!

Voi apua: todellinen buddha-ansa. Ja voin niin nähdä sen, että kaikki juhliin tulijat ovat kohdallaan ajatelleet tuovansa jotain spessua. Eli buddhan. Naurattaa.

Ooo, kuriositeettihylly! Lasisilmä! Minimalismi on niiiiin nähty.

Kommentoi