Auringon pysäyttämät

Missä olet Laura?

 

 

 

Keväällä saapuu se yksi päivä jolloin ihmiset pysähtyvät ilman syytä seiskoskelemaan auringon läikkiin. Tampereella ilmiötä voi parhaiten seurata Tammelantorilla; kevään ensimmäisenä lämpimänä päivänä ihmiset istuksivat takit syleissään naamat aurinkoa kohti. Puiset pitkospenkit ovat täynnä porukkaa, siellä kaikki istuvat sulassa sovussa ilman tarvetta sanoa mitään. Hetkessä on jotain löyhällä tavalla pyhää - torin voi ajaa pyörällä läpi kuulematta kenenkään sanovan sanaakaan.

Ilmiö toistuu joka vuosi. Olen nimittänyt sen patsastelupäiväksi.

Asumisratkaisuni puolesta olen onnellisessa asemassa; olen saanut todistaa tätä vahingossa syntyvää toritapahtumaa lähietäisyydeltä viime vuodet.

Näissä päivissä on jotain riemukasta; kadut ovat täynnä hymyileviä, hiljaisia ihmispatsaita. He seiskoskelevat siellä missä aina, mutta myös siellä missä eivät yleensä. Jossain vaiheessa päivää sitä alkaa väistämättä epäillä että kyseessä on koko kaupungin laajuinen flash mob.

 

 

 

 

 

 

Näinä päivinä sen muistan. Sen, että on vaihtoehtoja. Kävelen hitaammin, kieltäydyn äkillisesti tarjotuista työvuoroista ilman pätevää syytä. Tai itse asiassa minulla on todella hyvä syy: tietoisuus siitä ettei tällaista kevättä tule enää koskaan. Ajatuksen ei ole tarkoitus kuulostaa kohtalokkaalta; olen vain tullut siihen tulokseen, että mikäli tässä ollaan tekemisissä uniikkien asioiden kanssa (kuten esim. syntymä, elämä, kuolema, kioskin sekalaispussit), on oltava tarkkana miten niitä käsittelee. Yksikään tunti, päivä tai viikko ei tule milloinkaan toistumaan samanlaisena. Siinä se.

Valo ei siivilöidy enää koskaan täysin samalla tavalla kuin miten se juuri näinä viikkoina katuja raidoittaa. Voihan olla että kahden viikon päästä se päättää heijastaa jeesuksen kasvoja pitkin Hämeenkatua - mutta tällaisia juttuja en laskisi tulevaisuuden varaan. On siis elettävä tälle hetkelle huomisen, ensi viikon tai elokuussa koittavan loman sijaan.

Minun on nähtävä juuri tämä valo. Valo mikä tuli sittenkin. Sillä myönnän: ehdin jo epäillä saapuisiko se ollenkaan. Mutta sieltä se saapui, ja nyt aion katsella sitä. Ihan vain oman itseni takia.

 

Kun kävelen läpi keskustan, jonka tomu värjää kermakarkin väriseksi, muistan kuinka paljon tärkeämpää aika on. Olen aina vähän inhonnut puhetta ajan tappamisesta - sehän on pahinta mitä ihminen voi tehdä! Aikahan on yksi ainoista asioista mitä ei voi keräillä, säilöä eikä hinnoitella. Se ei kerry eikä kartuta korkoja. Joten, niin kulutetulta kuin se saattaakin kuulostaa: siihen on tartuttava.

Kun tajuaa ja hyväksyy sen tosiasian, että syntymästään asti kulkee kohti toista pistettä, sitä tajuaa ajan todellisen luonteen (ja siten myös ajan tappamisen järjettömyyden). Eikä siinä ole mitään sydäntä särkevää tai uhoisaa realismia: elämää tämä kaikki on. Alku, keskikohta ja loppu.

 

 

 

 

 

Katsellessani maanantaina Omarin väristä kaupunkinäkymää, piirtyi mieleeni terävästi pari perusasiaa.

Se, mitä elämältäni haluan, ei maksa juuri mitään. Minulle on helkkarin paljon tärkeämpää ehtiä katsomaan vastaantulijoita silmiin kuin olla tienaamassa ylimääräistä rahaa ylimääräisiin tavaroihin. Näin se on aina ollut, ja uskallan väittää että näin se tulee vastaisuudessakin olemaan. Vaikka saisin kaiken rahan maailmassa, se ei tuo minulle tätä päivää takaisin.

Haaveilen salaa että voisin elää elämääni aina näin; tehdä töitä sopivasti, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Olla läsnä ihmisille ja itselleni. Opetella soittamaan pianoa ja puhua sujuvampaa kreikkaa. Jaksaa jutella tuntemattomien kanssa ja malttaa seisoskella auringossa muulloinkin kuin lomilla.

Sillä näinä päivinä koen kaikkien olevan erilailla elossa. Ne ovat nämä päivät ennen kesän helleaaltoja, kun kaikki vaihtavat viikoksi löysemmän vaihteen ja elävät ajatuksen tasolla etelämmässä. Päiviä joina kahvi juodaan vähän hitaammin ja poltetaan muutama tupakka enemmän. Se sallittakoon. Kevätillassa tuoksuu muta ja ulkomaat.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

"Kevätillassa tuoksuu muta ja ulkomaat." 

Saatan varastaa ton :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Ota ota!

katiaviron (Ei varmistettu) http://piilomajassa.wordpress.com

Ulkotamperelainen kiittää kuvista ja tunnelmista. Kun vielä asuin Tampereella niin mun torini oli Laukontori. Olen asunut sen tuntumassa muutamassa osoitteessa. Siellä oli tietysti toi ihan sama patsastelumeininki olemassa. Siinä on jotain hienoa.

Laura T.
Missä olet Laura?

Jee, kiva kun ilahdutti! Kuvia tulee lisää jahka kerkeän ja opin enemmän. Nyt vaan lasauttelen menemään sen enempää ajattelematta.

Hehee! Kirjoitan tätä kommenttia Laukontorin kupeesta, terkkuja!

Toinen haudutus

Ulkosuomalainen kiittää kevätraportoinnista. Vuodenajat ei vaan oo samat muualla, ja mulla on ikävä sitä Anttilan keväthuumausta, jota ei etelämpänä koe. (Ensin luulin, että otsikkosi viittaa tämänaamuiseen auringonpimennykseen. Ei näkynyt muuta kuin pilveä ja pimeyttä.)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiva kun tykkäsit darjeeling! Tampereella on ihan oma meininki - sitä on vaikeaa selittää. Niin se taitaa kaikilla kaupungeilla olla.

Olisi voinut viitata muuten! Laukontorilla seisoi ihmistikkuja pimennyksen aikana.

K_ (Ei varmistettu)

Kiitos Laura, kirjoitat jotenkin niin täydellisen kauniisti. Saat olennaisen mukaan lauseisiisi, sanot oikeita asioita oikealla tavalla.

Mulla on ollut kuluneina päivinä mielessä lapsuuden keväät, jotain erityistä tässä vuodenajassa oli jo silloin. Kuivuneet tiet, polkupyörä talvisäilöstä, hyppynaru- sekä twist- hyppimiset ja ensimmäistä kertaa tennarit/lenkkarit jalassa. Nykyään aikuisena sitten suhaan pyörällä kesät talvet ja tennareidenkin käyttöaikaa olen pidentänyt. Mutta valon saapumista osaan nykyään arvostaa enemmän...

K_ (Ei varmistettu)

Jatkan vielä: tai osasinhan sitä valon saapumista tietenkin lapsenakin arvostaa, mutta sitä ei niin miettinyt samalla tavalla kuin nykyään...

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi kiitos K_, olen todella otettu sanoistasi.

Lapsuuden keväissä on paljon samaa kuin näissä; se vain pitää nähdä. Juuri siksi ei saisi olla liian kova kiire. Onneksi tuoksut pysyvät melko samanlaisina, niiden kautta pääsee kiinni menneisiinkin päiviin. Minunkin kohdallani valo on saanut ihan uuden merkityksen lähivuosina.

Karuselli

"Olen aina vähän inhonnut puhetta ajan tappamisesta - sehän on pahinta mitä ihminen voi tehdä! Aikahan on yksi ainoista asioista mitä ei voi keräillä, säilöä eikä hinnoitella. Se ei kerry eikä kartuta korkoja. Joten, niin kulutetulta kuin se saattaakin kuulostaa: siihen on tartuttava."

Oli pakko kopioida tuo tuohon uudestaan.

Näin juuri minäkin ajattelen. Aika on ainut, mitä meillä on. Haluan tarrautua jokaiseen hetkeen ja pitää sitä lahjana.

Näinä ruuhkaisina vuosina minä olen tullut entistä tietoisemmaksi ajan suhteen. Toisaalta haluan olla sen suhteen tarkka, jemmailen itselleni salaa hetkiä ja puntaroin visusti, mihin rakasta aikaani annan. Toisaalta holvaan sitä välillä sumeilematta johonkin näennäisen toisarvoiseen. Tänään istuin melkein tunnin hiljaa lattialla, huoneen nurkassa, selkä seinää vasten ja katsoin kun lapseni istui yhtä hiljaa rakentamassa palikoilla. Luulen, että muistan tuon hetken aina. Oikeasti meidän olisi pitänyt olla ihan muualla tekemässä aivan muita asioita, mutta minä en voinut liikauttaa eväänikään, ettei lumous olisi särkynyt.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Päähenkilö ihanasta kommentistasi. Toivon, että voisin aina elää huokoista elämää: sellaisia päiviä että olisi tilaa katsoa ja olla hiljaa. Juuri niin kuin sinäkin kuvailit. Niinkin voi tätä eloansa viettää.

Aina olisi paikkoja joissa olla ja asioita joita pitäisi tehdä. Kun tajuaa ettei se asia muutu, voi hyvillä mielin vaihtaa pienemmälle vaihteelle. Maailma pyörii kyllä.

Kauniit neliöt

Olipa kaunis teksti. Onnistuit erinomaisesti tiivistämään mikä kevään ensimmäisissä kevätpäivissä pysäyttää. Patsastelijoita löytyy täältä Helsinginkin päästä, pitäisi itsekin vain patsastella enemmän ja nauttia juuri siitä käsillä olevasta hetkestä. 

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos! Patsastelkaamme paljon ja usein. Ehtiipähän ajatella.

Karla
Oma huone

Ihania kuvia ja kauniita lauseita! Tuli lukiessa Suomen kevättä ikävä. Kiva saada vähän tuntumaa siihenkin fiilistelyn tasolla, kun on ulkomailla vaihdossa ja missaa sen tällä kertaa. Kiitos siis tästä!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Karla! Nautihan keväästäsi siellä - tämä ei onneksi häviä minnekään, muuttuu vain.

Ah, Tammelantori.. Yksi harvoista asioista, mitä Tampereelta joskus salaa ikävöin. Niin paljon muistoja ja nostalgiaa. Ja alkoi vähän naurattaa kun spottasin ekassa kuvassa broidini. :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Hah, eikä! Tammelantorille kiteytyy jotenkin tamperelaisuus niin hyvin: kaikki kulkee verkkaisesti ja pysähtelee jos siltä tuntuu. Se on kaikessa leppoisuudessaan ylpeytemme.

Kommentoi