Elämä ei ole portaikko

Missä olet Laura?

 

 

 

Katson kiharrettuja hiuksia, valkoista lakkia ja leikkaamatonta vadelmakakkua. Todistus on pöydällä Ruotsista lähetettyjen kukkien vieressä. Kesätuuli puhaltaa parvekkeen oviverhon pulleaksi, ja samat kysymykset esitetään yhä uudelleen.

Muistan oman päiväni, helpottavan tyhjät vastaukset kahdeksan vuoden takaa. En tiennyt, ja se riitti. Noihin aikoihin koko maailma tuntui kannustavan tietämättömyyteen, etsimiseen, harhailuun. Vanhemmat, opettajat ja kesätuulessa humiseva metsä toistivat yhtä ja samaa sanomaa: mieti rauhassa.

Valkolakkia seurasivat vuodet ilman päämääriä. Päätökset syntyivät pitämättömiksi ja lupaukset rakkaudesta tulkinnanvaraisiksi. Onnitelukorteissa käskettiin elämään. Niinpä minä tein mitä maljapuheissa kehotettiin; elin, olin ja harhailin. Sulassa sovussa maailmankaikkeuden kanssa tanssahtelivat hiekkaan piirretyt suunnitelmat, mansikkasiideri ja Paulo Coelho.

Päätin lähteä Australiaan vuodeksi. Pyrkiä oikikseen. Poliisiksi. Uskontotieteilijäksi tai kätilöksi. Hallintotieteisiin, matkailualalle ja fysioterapeutiksi.

Sitten, eräänä sateisena alkusyksyn päivänä, törmäsin lapsuudenystävään rautatieaseman likaisissa rappusissa. Kertoi ohimennen opiskeluistaan yliopistolla. Ja minä ajattelin että miksipä ei. Seuraavan kevään luin ja siivosin kalatiskejä. Kesällä ajoin siivousautolla naapurikuntaan korkeita teollisuushalleja pesemään. Yksi koneenkorjaajista pyysi treffeille, mutta ei siitä olisi mitään tullut. Syksyllä aloitin opinnot.

 

 

 

Ammatinvalintaani ei liittynyt loputtomilta tuntuvia valmennuskursseja tai pitkän tähtäimen suuntaviivoja. Hataran päätöksen tein tuon lyhyen keskustelun aikana tihkusateessa. Se olisi yhtä hyvin voinut olla jotain aivan muuta. Jos en olisi päässyt sisään, olisin varmasti jossain ihan muualla.

Elämääni ohjailevia sääntöjä ei ole paljon. Yksi - ehkä tärkein niistä - kuuluu kuitenkin näin: yksikään työ, harrastus, paikka tai status ei saa käydä liian tärkeäksi. Määritelmiin itsestä on vaarallisen helppoa jäädä kiinni, ja niistä irrottaminen on vähän enemmän kuin laastarin repäisy. Lähinnä se muistuttaa sitä kuin joku höyläisi juustohöylällä henkistä selkärankaa.

Lopulta työnimikkeet ovat vain ihmisten keksimiä sanapareja erinäisten asioiden tekijöille.

Olen jo kauan sitten luopunut siitä katsantokannasta, jossa elämä (ja varsinkin työ) nähdään portaikkona, jossa ihmisen ensisijainen tehtävä on kavuta aina vain ylöspäin. Ei. Minä hypin. Kiveltä toiselle. Eteenpäin, sivuille ja tarvittaessa taakse. Yksikään kehno työpaikka ei ole aikani arvoinen. Yöuneni eivät ole ostettavissa. Tämän olen sanonut myös lukuisissa työhaastatteluissa - ja saanut paikoista jokaisen.

Jotkut asiat eivät muutu. Muistutan paljon sitä tyttöä, joka asteli hakemaan valkolakkinsa satojen silmäparien edessä. Monet asiat ovat eri tavalla (kuten sammunut rakkaus tuubitoppeihin ja Rekorderligin mansikka-limeen), mutta vapaudenkaipuu on vakio. Ja uskomatonta kyllä, se on kantanut. Huonot sopimukset eivät kannata - eivät rakkaudessa, töissä tai asuntomarkkinoilla.

Siispä nostan maljan eksyneille, löytäneille ja matkalla oleville. Meille kaikille, eläneille.

 

 

Laura

 

 

 

Share

Kommentit

Mia K.
Voi taivas

Kiitos tästä ♡..   ... todellista olematta liian totta

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos!

Moon (Ei varmistettu)

Löysin blogisi juuri sopivaan aikaan. Tämä kirjoitus sopi kuin nyrkki silmään mun tämänhetkiseen elämäntilanteeseen, ja tämän luettuani osaan edes vähän paremmin antaa itselleni anteeksi elämässä harhailun. Kiitos! Taidanpa ahmia tästä samalta istumalta muitakin kirjoituksiasi...

Laura T.
Missä olet Laura?

Tervetuloa Moon, kiva kun löysit tänne! Ja kuule: harhailua ei tarvitse anteeksipyydellä. Se on koko homman idea, uskoisin. Hyviä pomppimisia sinne!

jennikaro

Tekipä hyvää lukea näin viisaita ajatuksia. Välissä tunnen itseni ihan epäonnistuneeksi kun yksi askel eteen vaatii useamman sivulle ja toisinaan pari taaksekin. Mutta tosiaan, onhan se tämäkin aika mainio tapa elää. Kiitos että siitä muistutit. 

Harhailkaamme yhdessä jatkossakin!

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos kommentistasi jennikaro. Olisihan se nyt hullua, jos jokainen askel pitäisi olla iso harppaus ylöspäin. Jäisi paljon näkemättä. Jatketaan siis harhailua!

Kissankieli
Hello Dolly!

Viisaita sanoja! Helpottaa vähän tällaisen elämäntapaharhailijan fiiliksiä...

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos Kissankieli!

Laura T.
Missä olet Laura?

Jep, aivan sattumalta. Se voisi tosiaan olla jotain aivan muutakin. Mikäli löydän sellaisen jutun, tartun sitten siihen. Uskon itseasiassa, että moni suurimmista asioista tapahtuu usein juurikin sattuman sanelemana - meillä on vaan kova tarve selittää asiat omaksi eduksemme. Kai se antaa jotain järkeä tähän kaikkeen. Ehkä.

annn (Ei varmistettu)

Hieno kirjoitus! Mä olen aika samanlainen. Minäkin olen joskus johonkin kirjoittanut, että elämä ei ole portaat. En elä elämääni kiiveten porras portaalta kohti "asemaa" ja "päämääriä". En tavoittele tilaa jossa "asema" on saavutettu ja sitten vain ollaan. Polun vaihtaminen ei ole tappio tai takapakki. Näen elämän polkuverkostona ja kylinä. Jossain välillä pysähdytään ja välillä jatketaan matkaa. Jonkun kanssa tai yksin. Vaiheita ja kausia. Vapaus pysyy.

Laura T.
Missä olet Laura?

Kiitos annn! Samat ajatukset täällä. Polku se kulkee missä milloinkin, vaihtelevassa seurassa.

Riikkaak (Ei varmistettu)

Tunnistan itseni, juurikin näin keväällä, sotimasta kovastikin tuota "yksikään työ, harrastus, paikka tai status ei saa käydä liian tärkeäksi" sääntöä vastaan. Hypellään kivillä vain!

Koomista on se, että yläpalkissa oli juuri lukuhetkeni aikana Rekorderligin mansikka-limen mainos. Myös minun rakkauteni on sammunut.

Laura T.
Missä olet Laura?

Hypellään, hypellään! Helpompaa on ponnistaa, kun mikään ei pidä liiaksi kiinni.

Matkalla oleva (Ei varmistettu)

KIITOS. Ihan kuin minun olisi tarkoituksella kuulunut osua tähän blogiin, tähän kirjoitukseen. Upeasti puit sanoiksi.

Laura T.
Missä olet Laura?

Mahtavaa että löysit Matkalla oleva. Kiitos.

Anna Vihervaarasta

Ihana, viisas Laura. <3

Laura T.
Missä olet Laura?

Anna! Pus.

Monas (Ei varmistettu)

(Mitä nostalgiaa - tuubitopit ja Rekorderligin mansikka-lime! Ajauduin välittömästi mielessäni Nekalan yksiöön kuuntelemaan Elastista.)

Viisaita sanoja. Harhailu ja hyppely kannattaa!

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi aikoja.

hannavee- (Ei varmistettu)

...oli se. Se on hyvä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Toivottavasti sait nukuttua!

hannavee- (Ei varmistettu)

Sain, kiitos :)

Kommentoi