Elämäntapaturisti

Missä olet Laura?

 

 

 

Voisin kirjoittaa kirjan pelkästään maanantaipäivistä. Olen elänyt lähemmäs vuoden viettäen vapaaherran elämää viikon ensimmäisinä. Jos pyrkisin eduskuntaan, nostaisin pöydälle ehdottomasti maanantaiden vapauttamisen ja Tabermannin rakkausloman.

Uskon vakaasti siihen, että jokaisen ihmisen tulisi saada elämäänsä enemmän arkivapaita. Tyhjiä kuplia täyteen ahdettujen viikkojen keskelle tai niiden huteraan alkuun. Aikaa katsella tätä koko hommaa vierestä ja todeta kuinka paljon asioita on oikeastaan olemassa.

Vetäydyn usein maanantaisin kirjoittamaan kahviloihin. Käyskentelen kaduilla, liu'un hitaasti portailla kerroksesta seuraavaan. En tiedä johtuuko se päivän mukanaan tuomasta lisätoivosta, vai siitä että toimitan puhtaasti tyhjää - maanantaisin ihmiset ja ilmiöt tulevat vähän lähemmäs.

Bussissa edessäni istuva mies kääntyy puhumaan kanssani. Välittämättä kuulokkeistani, hän kysyy ja hymyilee. Irrotan napit korvilta, tiputan ne laukun pohjalle ja me keskustelemme. Mies kertoo vaimostaan, töistä ja asunnoista. Puhumme journalismista - sen rehellisyydestä ja vaikutusmahdollisuuksista. Siitä mitä se on, ja voisi olla - täällä ja siellä, maassa mistä hän tulee. Hänellä on pihkan väriset silmät ja otsassaan kolme viivaa. Jutellessamme mietin, piirtääkö hän ne joka aamu uudestaan. Nenän pieleen on jäänyt aavistus valkoista maalia.

 

 

 

 

Istun korkeassa pöydässä ja juon kahvia. Kadun toisella puolen kävelee kiharatukkainen poika, jonka näin joulukuun ruuhkissa tavaratalon vaateosastolla. Nyt hän kulkee räntäsateessa päällään takki, jota hän tuolloin piteli ja mietti. Eikä hänellä ole aavistustakaan minusta.

Kello lähentelee yhtätoista. Vastaan kävelee elämän liottamia ihmisiä, jotka roikottavat korkattua viinipulloa sen halvasta kaulasta. Puuhun on takertunut kummituksen muotoisia kaasupalloja. Niiden keltainen väri on puoliksi liuennut kaksipäiväiseen sateeseen, vaikka vastahan oli keskiviikko ja koko karnevaalin alku.

Jossain Hämeenkadun puista pikkulintu laulaa niin raivokkaasti, että se peittää alleen autojen ja sähkön melun.

Kaupan kylmähyllyllä tunnistan puolitutut kasvot. Pyörätuolissa, ajan tai sairauden istuttamana. Viipyvä puhe, hidastuneet liikkeet.

 

Kun vuorokausi on auki, koko olemuskin on pikkuisen enemmän ammollaan. Ehkä ne ovat nämä kasvot jotka eivät ole enää niin sisään ja itseensä kääntyneet - mutta jokin tyhjiksi tehdyissä päivissä, niiden huokoisessa rakenteessa antaa mahdollisuuden mille tahansa. Kirjakaupoille, kompastumisille ja mitä ihmeellisimmille kohtaamisille.

En usko että kyse on juuri maanantaista; voisi se olla ihan hyvin torstaikin. Kyse on yllättävästä tyhjiöstä keskellä muiden elämää. Kelluvasta päivästä, jossa tekijän roolisuoritus vaihtuu katselijan osaan.

Kaiken kiireen ja suorittamisen keskellä sitä usein huomaa vastaavansa kuulumisten kyselijöille että sitä samaa. Mutta minun kohdallani maanantaisin se on aina erilaista - kaikki on auki ja toisin kuin edellisellä kerralla. Näinä päivinä minulla on aikaa muistaa ihmisten nimet ja tuntemattomien silmien värit. Enkä haluaisi olla yksin ja etuoikeutettu - nämä ilmavat ja tyhjät tunnit soisin ilomielin muillekin.

 

 

Laura

 

 

Share

Kommentit

ikkiam
LUOMA

Parhaita hetkiä ovat ne, kun kaikki muu muuttuu ja itse pysyy ennallaan. Ja ne, kun kaikki muu vain jatkaa menoaan ja itse on jotain aivan muuta.
 

Tuollaisia maanantaita, tai päiviä yleensä, odotellessa,
Maikki

Laura T.
Missä olet Laura?

No justiinsa näin. Sanoit taas kaiken lauseella. Joskus sitä muuttuu vaikka maisema pysyttelee samana, ja sitten taas sitä seisoo kuin patsas kun muu maailma jyrisee ja pyörii.

Mia K.
Voi taivas

Sinä. Ja sinun sanat! Tässä oli jotain erityisyyttä. Sanojen kemiaa.. !

Pääsin kellumaan. 

Mulla on nyt ollut jokainen päivä "maanantai" ;))) ja,

mun elämässä muutenkin Maanantait ovat niitä parhaita. 

 

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi Mia K., kiitos taas kauniista sanoistasi. Niitä on aina ilo lukea. Hyviä, huokoisia maanantaipäiviä jokaiselle!

Karuselli

Minä pysyn elossa ja hengissä tuollaisten päivien ansiosta. Onneksi, onneksi, olen tajunnut, että niitä tarvitaan. Ja onneksi pystyn aina välillä niitä itselleni järjestämään. Välillä tuntuu, että olen kummajainen. Kuka suurperheen työssäkäyvä tehomutsi nyt varaa itselleen kokonaisia vapaapäiviä pelkkään tuumailuun ja tuijotteluun?! No, minä varaan.

Karuselli

Minä pysyn elossa ja hengissä tuollaisten päivien ansiosta. Onneksi, onneksi, olen tajunnut, että niitä tarvitaan. Ja onneksi pystyn aina välillä niitä itselleni järjestämään. Välillä tuntuu, että olen kummajainen. Kuka suurperheen työssäkäyvä tehomutsi nyt varaa itselleen kokonaisia vapaapäiviä pelkkään tuumailuun ja tuijotteluun?! No, minä varaan.

Laura T.
Missä olet Laura?

Olet esikuva monille väsyneille äideille, uskon niin. Kaiken sen riittämättömyyden tunteen, kiireen ja tetris-arjen välissä on saatava hengittää ja olla ilman mitään. Menee muuten helposti autopilotteiluksi kaikki viikot. Onneksi sanot sen ääneen.

Mia K.
Voi taivas

Oi!! Mä tein niitä päiviä aina kun oli mahdollista! se on samaa kuin hengittäminen! 

Kuka sen edes voisi kieltää?! ;)

Laura T.
Missä olet Laura?

Totta Mia K.! Hyvä kysymys, kuka kieltää. Ehkä se on lopulta se oma päänsisäinen tuomari.

Karuselli

Näkyykö tossa oikeasti kaksi kertaa sama kommentti? Pahoittelen. Ehkä toisen saa poistettua. Vaikka ei toistossa mitään pahaa ole. :-)

Laura T.
Missä olet Laura?

Tuo kommentti on ihan hyväkin toistaa. On meinaan täyttä asiaa!

Laura T.
Missä olet Laura?

Tuo kommentti on ihan hyväkin toistaa. On meinaan täyttä asiaa!

Hertta
Lilou's Crush

Apua, tässähän tuntee olonsa ihan rikolliseksi, kun niin menin häiritsemään maanantaihetkeäsi :) Minulle muuten käy myös toisinaan noin, että tunnistan jonkun tuntemattoman "kiharapään" menneiltä hetkiltä, mutta silti kasvomuistini esiteltyjen ihmisten kanssa on onneton. Merkillistä.

Laura T.
Missä olet Laura?

Pyh ja pah, just kiva kun soitit!

Eräällä kanssaeläjällä on ilmiömäinen kasvomuisti. Lempparini tähän mennessä on, kun kadulla kävellessämme tokaisi: ''Tuossa meni se poika, joka oli kaupan kassalla töissä sinä päivänä kun tavattiin ensimmäisen kerran.''

Itsehän en muista usein esittäytyneiden ihmisten nimiä, koska keskityn lausumaan omani oikein kätellessä. Huoh.

Hertta
Lilou's Crush

haha, tiedän ton. Se on mahoton. Muutenkin "liian hyvä" muistinen, koita esmes huijata karkkiasioissa. Ei tu onnistuun. Mä keskityn siihen, että "eihän mun käsi oo hikinen, onko se hikinen, voi ei nyt se hikoaa kun mä ajattelen sitä". Hankaluutensa kullakin :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Luin tämän kommentin ja mun kädet rupesi välittömästi hikoamaan. Empatiahiki!

Kommentoi